Tutustu artikkeleihin, paremman elämän puolesta!

Tyytymättömyys on uuden alku!
Kirjoittanut

 Olen laiskuuden lumoissa tehnyt itselleni kysymyksiä miksi hakeudun kaltaisteni seuraan apua hakemaan raunioina olevaan elämääni. Laiskuuteni saattaisi olla este avun hakemiseen kuten niin usein on tapahtunut. Tähän omaan kysymykseen  olen pyrkinyt vastaamaan erilaisilla käsityksillä asiasta.

  • Minä tiedostan selvästi oman juomiseni seuraamukset mihin tämä on johtanut. Siksi minulle alkoholistille raittius on ainoa mahdollinen tie elämään. Tämän raittiuden jatkuvuutta, sekä kehittymistä haen sieltä.
  • Lisäksi lopetettuani juomisen alkoi pelot vaivaamaan, sekä valtavat henkiset tuska tilat.
  • Yksi pelko, joka kohdallani vaivasi ylitse muiden oli yksinäisyyden pelko. Mutta astuessani kaltaisteni seuraan aloin tuntemaan kuuluvani jonnekin, minut hyväksyttiin juuri sellaisena kuin olin, enkä ollut tällöin yksin. Tämä oli ensimmäinen vahva osoitus kaltaisteni voimasta, sillä tämän pelon myöhäisemmät ilmenemiset ovat olleet varsin heikkoja.

 Jatkaakseni, tiedän elämäni olevan sisälläni ja löytääkseni tämän, minun on opittava tuntemaan itseäni, vaikka vain vähän. On todella suurta elämisen taitoa tuntea itseään. Minun on opittava sysäämään laiskuus syrjään, jotta pystyisin tekemään rakentavia asioita kohdallani. Elämä on tekemistä! Näihin ajatuksiini haen tukea kaltaisteni seurasta. 

 Minun on opittava rakastamaan itseäni, että pystyisin myös muita ympärilläni rakastamaan. Minun on opittava tuntemaan itseni hyödyksi, jotta tuntisin eläväni. Minun on myös opittava tajuamaan, että olen tarpeellinen tämän maailman kokonaisuudessa, osana sitä. Myös näihin totuuksiin haen vahvistusta kaltaisteni seurasta. 

Minulla kehittyi juodessani valtava määrä riippuvuussuhteita, mutta tänä päivänä yksi hyväksyttävä on kaltaisteni kaverit, tämä riippuvuus on ainoa pysyvä tie raittiuteen, sekä elämään.

Kirjoittanut

Tunsin paljon juodessani vihan tunteita ja näiden seurauksena ajauduin kaikkeen huonoon jota kohdalleni sitten sattui. Mutta nyt raittiina ollessani nämä tunteet ovat sivuutettava ja aloitettava ensimmäiseksi työ niinen poistamiseksi. Minun on opeteltava asennoitumaan elämäni asioihin oikealla tavalla, etten tuntisi suuttumuksia ja vihan tuntemuksia.

Minulla ja muilla juovilla kavereillani oli tyypillistä juomisen jälkeisenä päivänä peitellä huonoja tapahtumia tutuksi tulleella lauseella, ”saatana tuli taas kännissä hölmöiltyä”. Pakenimme humalan taakse piiloon todellista minää, humala itsessään oli puolustus ja jopa hyväksyttävää meidän kulttuurissamme.Selvin päin oli osattava hillitä itseään, mutta jostain kumman syystä patoutumille (kaikki vihan ja kaunan tunteet) annettiin vallat humalassa purkautua vieläpä hillittömästi.

Usein haukuin ihmiset humalassa kun en muuten osannut selvin päin heitä moittia. Humalassa tunsin voivani näin oikeutetusti tehdä. Olemme lukeneet lehdissä perheen isien pahoinpitelyistä lapsiaan tai vaimojaan kohtaan. Lisäksi kaikki murhat ja tapot useimmiten on tehty silmittömän raivon vallassa. Vihassa piilee suunnaton vaara. Siksi minun on muistettava kuinka vihapäissä lausumani sanat ovat kauheita asioita ja vahingoittavat itseäni äärimmäisen kipeästi. Ihmissuhteeni kärsivät käyttäytymiseni seurauksena ja jatkuessaan ajaa minut suureen ja pimeään yksinäisyyteen.

Lisäksi ainainen vihan ja kaunan tunteminen aiheuttaa minulle syvää masennusta ja ahdistuneisuutta. Niistä oli päästävä eroon. Oli opeteltava vihan tunteen sivuuttaminen. Aina kun tunsin vihaa vähäisenkin verran, hoin itselleni etten voi tällaista tuntemusta jatkaa. Kitkin sitä toistuvasti ajattelemalla oikein ja analysoimalla vihan kohteeni tapauksen. Kaiken lisäksi muistutin itselleni kuinka vahingollista viha on minulle, vaikka vihani olisi oikeutettua. Asioiden huonon tilan takia saatan olla myös ärtynyt ja kohdistan tämän helposti kiukustumiseni seurauksena perheenjäseniin, tuttuihini tai jopa vieraisiin ihmisiin.

Mutta alkaessani hoitamaan huonossa tilassa olevia asioitani ja saavuttamalla onnistumisia, vaikka vain vähäisiäkin, alan saavuttamaan tyyneyttä. Puhdistaessani mieleni saavutan järkkymätöntä tasapainoa ja alan hallitsemaan kiukkuani, sekä suuttumustani. Minulla oli juomiseni seurauksena paljon asioita rempallaan, mitä milloinkin. Näiden huonossa tilassa olevien asioiden seuraamusten pelossa kasvatin omaa vihaani. Vihan tunteet leimahti pelon kasvaessa.

Kun aloin hoitamaan asioitani tarvitsi minun pelätä vähemmin seuraamuksia, alkoi vihan ja suuttumuksen tuntemuskin häviämään. Kun hoidan asiani parhaalla mahdollisella tavalla ja elän itselleni rehellisesti, ei ole pelättävää joka horjuttaisi tasapainoani.

Kirjoittanut

 Olen aikaisemmissa kirjoituksissa puhunut uskosta ym. hengellisyydestä en silti ole uskonnollinen eli uskovainen, uskon silti omaan korkeimpaan voimaan. Tarvitsen hengellistä tietoutta ja omaa uskoa johonkin selviytyäkseni elämästä, sekä saavuttaakseni terveyttä sielulleni. Tähän hengelliseen tapahtumaan asetan rukouksen merkityksen oleelliseksi, sillä ilman sitä olisin itsekin tuuliajolla elämässäni. Siis minun tulee ehdottomasti opetella rukoilemaan myös "oikein". "Oikein" on jokaisen ihmisen omassa tiedossa.

 Lueskellessani lapsena oppimaani iltarukousta aikuiseen ikään asti (siis luen vieläkin) kehittyi tämä vain rutiiniksi tapa tapahtumaksi josta puuttui hengellisyyden ravitseva syvyys. Tarkoitan tällä sitä kuinka saatoin tämän iltarukouksen toimittaa omissa kiireissäni ilman enempiä ajattelematta, koska iltarukous oli muuttunut kohdallani jonkinlaiseksi velvollisuudeksi. Tietenkään näin tehdessäni en rukoillut laisinkaan. Mielestäni minun on sairaudestani huolimatta pystyttävä hiljentymään ja rauhoittamaan ajatukseni jotta pystyisin keskittymään omiin rukouksiini, sekä rukouksen sisältöön. Ilman yksinäisyyteen vetäytymistä en saavuta tarvitsemaani rauhaa toteuttaakseni oikean rukouksen.

 Vaikka sairauteni voimasta koen ulkoisesti olevani yksinäinen, silti hengellisesti en sitä ole. Koska tämä hengellinen yksinäisyys vaatiikin todellista keskittymistä ja minäni hakemista, esimerkkinä jollaisia lapsena olimme ja miksi meidän nyt tulisi tulla. Tähän minulle vieraaseen rauhaan oppimalla edes vähän paneutumaan syvällisemmin alan saavuttamaan tarvitsemaani levollisuutta elämääni. On erittäin hyvä kun opettelen aika ajoin hakemaan itselleni hiljaisuutta ja opettelen keskittymään hiljaisuuden tuomaan yksinäisyyteen ja sitä kautta hengen rauhaan. Oppia rukoilemaan tämän yksinäisyyden syvimmän tason avulla, tehdä sitä aivan kuin keskustella jonkun kolmannen kanssa. Onhan tunnettua kuinka oman sisäisen roskakasan murheineen paljastamalla jollekin toiselle saavutan tyyneyden, siksi rukouksen merkitys omaan mietiskelyyn liitettynä on rauhan tyyssijan löytämistä. Löytäessäni pienenkin rauhan sairaaseen kehooni saavutan lähemmäksi todellisen uskoni parempaan huomiseen ja saaden voimaa kohdata tapahtumat oikein. Minun ongelmana elämässäni oli, etten ymmärtänyt saamieni asioiden merkitystä osuessaan kohdalleni, anoin toistuvasti enemmän kuin, että olisin pysähtynyt miettimään asioiden ja tapahtumien todellista luonnetta.

  •  Tavoittelin voimaa saavuttaakseni valtaa sekä menestystä. Tämän epäinhimillisen kilvoittelun seurauksena sairastuin heikkouteen että ymmärtäisin tottelemisen taidon.
  •  Anoin ikuista terveyttä että voisin urheilu-urallani saavuttaa merkittäviä tekoja. Sairastuttuani menetin urheilu-urani, kuitenkin sain lahjaksi armon jonka avulla voin tehdä parempia tekoja.
  •  Elin ainoastaan rikastuakseni päivä päivältä enemmän, saavuttaakseni sillä pyytämäni onnellisuuden. Sairauteni seurauksena köyhdyin, kuitenkin köyhänä sain lahjan oppia viisautta.
  •  Etsin valtaa saavuttaakseni kunniaa, löysin heikkoutta että tuntisin tarvitsevani uskoa elämään.
  •  Halusin kaikkea enemmän ja enemmän pystyäkseni nauttimaan elämästä, lopulta löysin elämän jotta pystyin nauttimaan kaikesta.

    En koskaan saanut sitä mitä halusin, tämä oli minun pelastukseni.

Kirjoittanut

Myös minä kuuluin niihin alkoholisteihin jotka olivat "kokopäivän" juojia. Onneksi en kuitenkaan jaksanut tätä suorittaa vuosikymmeniä kuten monet kaltaiseni tekivät. Tämän ainaisen juomisen seurauksena vieraannuin normaali elämästä ja etenkin työn tekemisestä pelottavan syvälle. Olen alkoholistina laiskuuteen tukeutuva ja jopa hakeutuva ihminen, se on minulle jokapäiväistä nautin siitä, enkä luopuisi siitä mielelläni lainkaan. Kuitenkin ottaessani vastuun omasta elämästäni, tulee minulle työkin velvollisuudeksi.

Työn avulla parannan oman elämäni tasoa, tasoa jota mielelläni haaveilen omistavani. Olin juonut niin kauan, että ammattini oli mielestäni unohtunut, en myös uskonut niitä taitoja enää minulla olevan. Pelkäsin minulle tarjottavan työn osaamista, myös pelkäsin uudessa työssäni kuitenkin epäonnistuvani.

 Ei ollut helppoa ymmärtää, etten pystyisi mitään oppimaan, ellen ole valmis epäonnistumaan alussa. Minun olisi vain rohkeasti kasattava itseni ja noustava uudelleen yrittämään epäonnistuttuani, minun ei tarvitsisi hävetä tai muuten kaihtaa omaa epäonnistumistani. Jos jatkan tätä epäonnistumisen pelossa elämistäni saavutan passiivisen elämän, enkä ikinä hakeutuisikaan työ elämään. Muistan kuinka vapisin ja hikoilin käsistäni ja kainaloistani ollessani työhaastattelussa. Haastattelu oli vielä kovempi painajainen kuin itse työ sitten oli. Työni opin erittäin lyhyessä ajassa, tulin tunti tunnilta työssäni varmemmaksi ja varmemmaksi.

Minä pyrin työssäni täydellisyyteen mutta uskon ettei sitä työnantajani kuitenkaan sataprosenttisesti edes odottanut. Hän hyväksyi minut mahdollisena vasta-alkajana. Jota itse pelkäsin turhaan. Tämä onkin suurempia pelkoja aikuisiän koulussa, joutua vasta-alkajaksi, minun alkoholistin perusylpeys ei tahdo tätä kestää. Siksi minun pitääkin kasvattaa itseäni kohtaamaan tuntematon uusi työ pelottomasti, tämä työ on tarkoitettu vain minua varten, sillä en anna niin paljon painoa menestymiselle, mitä yritänkään. Myös saatuani työtä auttaa se osaltaan syrjäyttämään epätyydyttävän elämäni.

Kirjoittanut

Useimmin mietiskely ja ajatukseni urautuivat omien virheide puntarointiin ja kuinka näiden kanssa pystyisin elämään. Yleensä ajatuksissa pyrin etsimään juuri tähän asiaan vastauksia.

 Aika ajoin on hyväksi miettiä kaikenlaista vierastakin mihin yleensä on pystynyt. Sillä ajatuksemme saattaa asettua määrätylle rutiininomaiselle tasolle. Pystyäksemme muuttamaan ajatusmaailmamme tasoa on pyrittävä liikehdintään myös fyysisesti ja alettava rohkeasti tapaamaan ihmisiä ympärillämme joita olemme taitavasti osanneet väistellä.

 Itse ymmärsin oman hyvän ystävän lisäksi tarvitsevani henkisen kehityksen kasvulle olennaisen tärkeäksi nämä ympärilläni ilmentyvät uudet kontaktit. Kaikkien näiden tapaamisten sekä kaltaisiani tavatessa ja heidän seurassa saavutetun hengenelämän kasvun seurauksena pystyin elämään omien virheellisyyksieni kanssa.

 Mutta miettiessäni uusia asioita sisälläni tarrauduin asiaan mikä on aina ollut itselleni suuri kysymysmerkki, nimittäin niihin voimiin jotka vaikuttivat minussa ollessani alkoholisoituneimmassa tilassa. Ne olivat voimia joista en ole ollut koskaan tietoinen. Niiden voimasta omat vaikuttimeni asioista eivät olleet niitä mitä niiden kuvittelin olevan. Myös nämä voimat ohjasivat käyttäytymistäni. Kuitenkin minulle riittää useimpien virheellisyyksien paljastuminen itsessäni eikä näin ollen ole syytä liialliseen keskittymiseen menneiden virheiden analysointiin.

Minulle on riittänyt ennemmin menneiden kärsimysten antamat opetukset joiden tiedostamana olen päässyt tämän päivän hyviin tapahtumiin osalliseksi.

Kirjoittanut

Minulla on juoma-aikana sanoisiko luonteen tai ajatustavan vääristymä, vältin totuutta muuntamalla asioita ja tapahtumia paremmaksi (etenkin huonoja). Ilmeisesti kertoessani ja toimiessani näin kuljen pakoon itseäni mitä olen ollut tai tehnyt (väärin tekeminen). Juoma-aikoina omaa olemusta (elämän tapaa) suojeltiin tehokkaasti näyttelemällä muuta, mitä todellisuudessa olikaan. Tulee jostakin alitajunnasta sellainen pelko (itsesuojeluvietti), että paljastuu koko totuus itsestäni ja tätä varjellakseen alkoholistin valheet pulppuavat moni sanaisena tarinana, sekä  niiden surullisen kuuluisien roolien vetäminen alkaa.

Olen usein keskustellut muiden kaltaisteni ystävien kanssa niistä tempuista, sekä olosuhteista, myöskin tapahtumista juomakentillä. Heillä oli omansa ja minulla hiukan toisenlaisia, mutta yhteinen sävel näissä erilaisissa kohtaloissa oli alkoholismi ja siitä johtuvat seuraamukset. Näissäkin tarinoissa mitä puhuimme erottui näin jälkeenpäin tarkastellen (omissa) se rehellisyys. Asiat täytyi kertoa vääntäen ne huonot asiat kohdaltani paremmiksi jopa lisätä tarinaan koomisuutta häivyttääkseni huomion huonoista kohdista naurulla. Pitäisi ne entisetkin pystyä puhumaan toisille ja etenkin itselleen rehellisesti. Mutta kehitys käy tunnetusti hitaasti itseni kanssa, eihän vuo­sikausia petoksen, valheellisuuden, näyttelemisen, haavemaailman verhoamasta maailmastani yksi kaksi olla "rengas pään päällä".

 

Kirjoittanut

 Meillä ihmisillä on olemassa turvattomia ja turvallisia hetkiä. Mutta minä alkoholistina itseluottamuksen puutteellisuudesta johtuen luokittelen itseni jatkuvaan turvattomaan, sekä epävarmaan hetkeen. Siksi näiden seurauksena tukeudun myös toisiin ihmisiin helpoimmin, riippuvuudet kasvavat. Tietysti epävarmuuttani asioissa lisää pelko mitä muut ajattee tekemisistäni, hyväksytäänkö vai tuomitaan. Näiden ulkoisten hyväksymisien varjossa elämisestä on päästävä välittömästi eroon, sillä en varmasti voi elää täysipainoisesti, sekä sisäisesti vapaana eläessäni huomioiden tekemisiini toisten hyväksymisen.

 Silti tämän ulkoisen vaikuttimen lisäksi, minun sisäisen epävarmuuden poistamiseksi on alettava tekemään tarkkaavaista mietiskelyä. Olen varmasti jatkuvasti epävarma, jos olen tämän sisäistänyt pysyvästi elämääni. Minun on saatava rohkeutta elämään uusien riskien myötä, saavuttaakseni elämän kohtaloilla oman päätöksentekokykyni omista epävarmuustekijöistäni, tällä työllä saavutan suurinta sisäistä rauhaa, sekä voimaa jatkaa itseluottamuksen tietä muovatakseni itsenäisesti omia elämäni kohtaloita.

Kirjoittanut

Yritin epätoivoisesti raittiuttani jatkaa mielekkäästi, yritin pitää sitä iloisena asiana, olin kiitollinen siitä. Silti useita kertoja päivässä tunsin voimattomuuden tunteita, kaikki tuntui yhtä-äkkiä mahdottomalta. Masennukseni valtasi minut, tulin ärtyisäksi. Huomasin kuinka oma yksinäisyyden pelko lietsoi näitä voimattomuuden ja masennukseni tunteita. Siinä oli yksi pahimmista vihollisistani. Olinhan ollut toisesta henkilöstä riippuvainen, kaikesta mikä liittyy kodinhoitoon.

Nyt joutuessani yksin kaikella tavalla keskeneräisenä, lisäksi omaan huonon keskittymiskyvyn. Olen näiden heikkouksien jäljiltä varmasti tuuliajolla, epävarmuuteni kotona lietsoo yksinäisyyden pelkoa. En saa mitenkään otetta kodin töistä jotka palvelisivat minua. Olen ”pätkäasuja”, tämä osuva nimi lankeaa siksi, että rauhattomuuteni kotona käy sietämättömäksi ja lähden ”johonkin” muualle, minne milloinkin. Tulin hetken päästä kotiin ja taas sama toistui. Olen ymmällä, sillä alan tuntemaan jopa pahinta, kauhua kotonani.

 Olin juodessani ”yksinäinen susi”, ehkä tämä on pohjustanut minuun ”eristäytymisvietin”, vietin siksi, että tämä on todella ollut voimakas juodessani. Nyt raittiina en osaa hakea ystäviä ja ystävyyttä. Olen niin sekaisin että vaikka minulle tarjottaisiin ystävyys en sitä ymmärtäisi ottaa vastaan. Mutta muistan kuinka kotoani en voi mennä karkuun ystävieni luoksekaan, uudet ystävätkään eivät ole ratkaisu, vaikka aluksi näin luulin.

Yksinkertaisesti minun oli otettava vastuu omasta elämästäni. Uskon lujasti, kun otin vastuun itse omasta elämästäni, aloin pääsemään irti yksinäisyyden pelostaMyöskin voittaessani yksinäisyyden pelon avautuu tie aikuistumiselle, sekä mahdollisuus uuden persoonani muotoutumiselle.

 Ja tähän vastuun ottamiseen kuului kaikki askareetkin kotona, lisäksi minun oli kerrottava kaltaisilleni tai jollekin muulle, omalle korkeimmalle voimalle, kaikki havaitsemat virheellisyydet itsestäni. Tämä ripittäytyminen osoitti nöyrtymistä kohdallani. Paljastaessani itseni ja pahimmatkin ongelmat, jotka ovat todellisena vaivana sisälläni jollekulle, saavutan täydellisen vapauden tunteen johon liittyy yksinäisyyden katoaminen. 

Alan taas kerran tuntemaan kuuluvani jonnekin, pystyn ottamaan vastaan anteeksiannon ja myöskin tätä antamaan.

Kirjoittanut

 Raittiuteni alkuvaiheissa kaltaisteni seurassa käyntini oli hyvin aktiivista ja tarpeellista. Tähän pakottavaan käyntiin (odotin niitä) oli merkittäviä syitä: Olen alkoholistina tuntenut yksinäisyyden pelkoja erittäin voimakkaana ja ahdistavana tunteena. Mutta poistuessani asioimaan päivittäisiä tarpeita milloin minnekin, oli kuin yksinäisyyden pelon ahdistus seuraisi menen minne vain. Ehkä tämä yksinäisyyden pelko osaltaan aiheutti sisäiseen tunteeseen tuskastumista ja ahdistusta muualla asioidessani, pankeissa, kaupoissa, virastoissa ym. koin myös kummallista häpeän sekaista pelkoa. Varmasti osaltaan menneisyyden teot juoma-aikanani painoivat myös paljon ajatuksissani. Koin itseni hyvin ahdistuneeksi, eristäydyin mieluummin neljän seinän sisälle, saavuttaen yksinäisyyden pelon vaivat.

 Eristäytyneenä tunsin kuitenkin pakottavaa tarvetta puhua jollekin, halusin tulla ymmärretyksi tässä ihmeellisessä sairaudessani. Ymmärsin kuitenkin etten laajasti ja innokkaasti tästä saattanut kertoa, sekä avautua sivullisille jotka eivät ymmärtäneet tätä ihmeellistä tautia joka aiheutti suunnatonta ahdistusta. Koska näkemykseni mukaan saattaisin näillä pakottavilla purkauksilla haavoittaa lisää itseäni, kertoessani ymmärtämättömälle henkilölle. Yllätys, yllätys tässä valistuksen aikakautena ollaan saavutettu melko pitkälle ulottuva tiedostamisen taso myöskin tämän taudin ympäriltä laajoissakin kansalaisryhmittymissä. Joten ei käsittääkseni sellainen pinnallinen avautuminen ole vaaraksi, sillä varmasti tässäkin kytee sitä ennakkoluuloisuutta, kohdistuen juuri näiden sivullisten ymmärrykseen asiastamme, sekä sairaudestamme.

 On toki vaikea elää näiden kasaantuneiden ahdistus tunteiden vallassa. Haluan toki lievittää tunteitani ja mahdollisesti päästä kokonaan irti näistä myrskyisistä ahdistuksen otteista. Näistä otteista ei pääse irti, kuin avautumalla kokonaan ja ainoastaan siellä missä sinua varmasti ymmärretään eli kaltaiseni luona. Siksi tämä vaatii itseltäni mielettömän monia kertoja näiden ymmärtävien kaverien luona, jotta saavuttaisin tyyneyden ja rauhan sekä pääsisin näistä ahdistuksen omaisista otteista eroon sielussani. En todellakaan käy pelkästään alkoholiin johtavan himon hillitsemiseksi, vaikka elämäni on ollut riippuvainen alkoholista. Juoma-aikanani tarttuvien vajavaisuuksien korjaantumista pyrin näillä kaverien tapaamisilla myös poistamaan. 

Ahdistusta lisäsi ajatuksissani kaiken menetetyn ajattelu, itkin itseni itsesäälissä uneen yhä uudelleen ja uudelleen vuosien vieriessä. Unohdin itseni ja elämäni tarkoituksen, tärkeintä ei ole kuinka paljon elämässäni on päiviä….. vaan kuinka paljon päivissäni on elämää!

Kirjoittanut

Olen usein miettinyt, kuinka ihmiset ovat voineet selvitä niistä hirmuisista keskitysleirien kauhujen voimista, sekä niiden suunnattomista erilaisista koettelemuksista. En kuitenkaan halua ajatella verrannollisesti alkoholismiin näiden voimien samankaltaisuudesta. Mutta, on tutkittukin tätä ihmisten selviämisen voiman lähdettä niiden leirien vainoilta.

Nyt tulen siihen ajatukseen, jota voisi sovittaa alkoholismiinkin sillä hän kesti, koska palauduttuaan perusteellisesti elämän biologiselle pohjalle hän havaitsi elämän hyväksi. Lisäksi heillä elämän jokainen hetki oli alkukantaista kamppailua, jolloin oli tartuttava vähäisimpiinkin käsillä oleviin pelastumisen mahdollisuuksiin: kupilliseen papusoppaa, auttavaan käteen vahingon sattuessa, tupakan tumppiin, vatsan toimimiseen, ylimääräiseen lepohetkeen tien sivussa. Näitä voisi kutsua valopisteiksi loputtomassa pimeydessä.

Ihmisten selviydyttyä leirien ja vankeuden vuosista he kertoivat lähes kaikki samankaltaisia tarinoita vapaana elämisestä ja noudattavan samoja tapoja, joita vankeudessa noudattivat, että selviäisivät. Kertomuksia oli mm. kuinka illalla nukkumaan mennessä asetti leipäpalan oman tyynynsä alle, tätä tapahtumaa suoritti vuosia. Myös toinen henkilö nähdessään tupakan tumpin kävellessään, kyykistyi heti ja otti tumpin polttaakseen savukkeen jämän (ei tarvinnut enää tehdä) näin myös sama toistui vuosia ym.

On hyvä ajatella lukemaansa, kaikista selviytymisen keinoista tuli tapa tapahtumia niin myös alkoholistille alkoholin ja humala tilan hankkimisesta tulee tapa tapahtumia pysyvästi, päivittäistä rutiinia.

Tästä tiedosta on minulle alkoholistille todella arvokasta ajattelemisen aihetta, siis pystyessäni nauttimaan pienistäkin asioista kohdalleni osuessaan, enkä vaatimaan ainoastaan suurta nautintoa tuottavia tapahtumia. Alan saavuttamaan omia valopisteitä elämäni pimeyteen.

Muistakaa ystävistänne ja läheisistänne, kuinka kaikki tarvitsevat teidän vahvempien auttavaa kättä ja tukea teiltä. Ei pidä väheksyä alkoholistin surua ja tuskaa ja kuinka niiden heikkojen voimien avulla ei yksin selviä.

Voit osallistua keskusteluun niin halutessa tai tutustua muiden kommentteihin Facebookissa

Sivu 1 / 9