Tutustu artikkeleihin, paremman elämän puolesta!

Tyytymättömyys on uuden alku!
Kirjoittanut

 Raittiuden alku vaiheessa tapahtuu tervehtyminen aivan kuin itsestään suurempaa tekemisen tarvetta tapahtumatta, ainoastaan käymällä avun antajalla olkoon mikä vain. Tätä jatkuu tietysti oman aikansa, siis aivan kuin itsestään, mutta tämän jälkeen tuleekin tekemisen hetki joka alkoholistilla vaatii suuria ponnisteluja. Sillä itseä on vaikea saada liikkeelle laiskuuden kytiessä tekemisissä. Alkoholisti on altistuva laiskuuteen, mutta tämä on sitä suurta perintöä sieltä juoma-ajoilta.

 Uskon muutamien raittiiden kuukausien jälkeen retkahtaneiden kuten itsekkin olleen laiskoja, sekä valmistautumattomia ponnisteluihin terveen elämän puolesta, tämän helpon kuin itsestään toipumisen jälkeen. Termin mukaan tämä kuuluisi "ei oltu juotu pohjaan asti". Tällöin tervehtymisen jatkumiselle ominaista tahdonvoimaa ei ollut käytettävissä jolloin turhautuminen tuli ja voitti johtaen lasiin tarttumiseen. Tahdon voima tulee avukseni kun olen tosiaan valmis luopumaan viinasta, sekä olemaan valmis mihin tahansa saavuttaakseni tämän. Ja tähän valmis mihin tahansa kuuluu uudistuminen sisäisesti että ulkoisesti liikehtien. Voin tietenkin ainoastaan omalta kohdaltani sanoa kuinka tärkeää on aluksi käydä aktiivisesti avun tarjoamassa paikassa jonka olen valinnut.

Kirjoittanut

 Raittiuteni alkuvaiheissa kaltaisteni seurassa käyntini oli hyvin aktiivista ja tarpeellista. Tähän pakottavaan käyntiin (odotin niitä) oli merkittäviä syitä: Olen alkoholistina tuntenut yksinäisyyden pelkoja erittäin voimakkaana ja ahdistavana tunteena. Mutta poistuessani asioimaan päivittäisiä tarpeita milloin minnekin, oli kuin yksinäisyyden pelon ahdistus seuraisi menen minne vain. Ehkä tämä yksinäisyyden pelko osaltaan aiheutti sisäiseen tunteeseen tuskastumista ja ahdistusta muualla asioidessani, pankeissa, kaupoissa, virastoissa ym. koin myös kummallista häpeän sekaista pelkoa. Varmasti osaltaan menneisyyden teot juoma-aikanani painoivat myös paljon ajatuksissani. Koin itseni hyvin ahdistuneeksi, eristäydyin mieluummin neljän seinän sisälle, saavuttaen yksinäisyyden pelon vaivat.

 Eristäytyneenä tunsin kuitenkin pakottavaa tarvetta puhua jollekin, halusin tulla ymmärretyksi tässä ihmeellisessä sairaudessani. Ymmärsin kuitenkin etten laajasti ja innokkaasti tästä saattanut kertoa, sekä avautua sivullisille jotka eivät ymmärtäneet tätä ihmeellistä tautia joka aiheutti suunnatonta ahdistusta. Koska näkemykseni mukaan saattaisin näillä pakottavilla purkauksilla haavoittaa lisää itseäni, kertoessani ymmärtämättömälle henkilölle. Yllätys, yllätys tässä valistuksen aikakautena ollaan saavutettu melko pitkälle ulottuva tiedostamisen taso myöskin tämän taudin ympäriltä laajoissakin kansalaisryhmittymissä. Joten ei käsittääkseni sellainen pinnallinen avautuminen ole vaaraksi, sillä varmasti tässäkin kytee sitä ennakkoluuloisuutta, kohdistuen juuri näiden sivullisten ymmärrykseen asiastamme, sekä sairaudestamme.

 On toki vaikea elää näiden kasaantuneiden ahdistus tunteiden vallassa. Haluan toki lievittää tunteitani ja mahdollisesti päästä kokonaan irti näistä myrskyisistä ahdistuksen otteista. Näistä otteista ei pääse irti, kuin avautumalla kokonaan ja ainoastaan siellä missä sinua varmasti ymmärretään eli kaltaiseni luona. Siksi tämä vaatii itseltäni mielettömän monia kertoja näiden ymmärtävien kaverien luona, jotta saavuttaisin tyyneyden ja rauhan sekä pääsisin näistä ahdistuksen omaisista otteista eroon sielussani. En todellakaan käy pelkästään alkoholiin johtavan himon hillitsemiseksi, vaikka elämäni on ollut riippuvainen alkoholista. Juoma-aikanani tarttuvien vajavaisuuksien korjaantumista pyrin näillä kaverien tapaamisilla myös poistamaan. 

Ahdistusta lisäsi ajatuksissani kaiken menetetyn ajattelu, itkin itseni itsesäälissä uneen yhä uudelleen ja uudelleen vuosien vieriessä. Unohdin itseni ja elämäni tarkoituksen, tärkeintä ei ole kuinka paljon elämässäni on päiviä….. vaan kuinka paljon päivissäni on elämää!

Kirjoittanut

Olen ollut niitä ihmisiä, joka olen sairaudessani etsinyt tietoisesti muista ihmisistä heidän omaavia vikoja, tietysti oman näkemykseni perusteella. Kun keskustelin jonkun ihmisen kanssa, ei mennyt aikaakaan, kun huomasin inhoavani tätä. Jostain käsittämättömästä syystä kärsivällisyyteni ja suvaitsevaisuuteni vain loppui, enkä sietänyt häntä, en pitänyt myös hänen käyttäytymisestään keskustelun aikana.

Aloin tarkkaavaiseksi hänen kohdallaan löytääkseni lisää vikoja hänestä. Tämän seurauksena aloin jopa tuntemaan vihan tunteita häntä kohtaan. Sain vaivoin karistettua nämä tuskaiset ajatukset ja tunteet, etenkin vihan tunteet. Halveksuntani lisääntyi häntä kohtaan käsittämättömästä syystä, syystä mitä en täysin ymmärrä vieläkään.

Ehkä tärkein syy on ollut omassa suvaitsevaisuudessani, sillä en ole koskaan voinut avautua ihmisille, jotka ovat olleet minua viisaampia ja lukeneempia, sekä omanneet suuremman tiedon pohjan. Lisäksi olin kateellinen heitä kohtaan mitä he sitten edustivat. Alkaessani lisäämään kärsivällisyyttä ja ymmärtämään erilaisuuden rikkauden aloin kohtaamaan näitä ihmisiä avoimemmin keskusteluissamme.

Minun on tärkeätä muistaa toisesta ihmisestä. Vaikka hän ei mielestäni tiedä paljoa en saa pilkata ja nauraa hänelle edes omissa ”likaisissa” ajatuksissa, sillä hän myös tietää asioita mistä minä en tiedä puolestani yhtään mitään.

Kirjoittanut

 Sinä päivänä, kun myönsin olevani alkoholisti, sain sisälleni ensi heräämisen hengenelämän alueella. Tämä on tärkeä askel raittiuden tiellä, yksi tärkeimmistä. Se on sanoakseni ensi askel, lahja ensi heräämiselle. Ja saadakseni lisää näitä hengenelämän lahjoja on minun kyettävä jatkamaan raittiuttani. Minun on pystyttävä luopumaan entisestä elämästäni, elämäni joka ei onnistunut, siihen uuteen elämään jolla on mahdollisuus onnistua missä olosuhteissa tahansa. Nimenomaan missä tahansa olosuhteissa!

 Tulevalle elämän muutokselle ei ole ratkaisevaa onko minulla aineellista menestystä tai epäonnea, ei myöskän ole riippuvuutta ilon tai tuskan vaikutuksiin. Sillä olen saanut avata suuren mahdollisuuksien oven elämälleni tällä omalla heräämiselläni. Mutta minun on jatkettava omaa heräämistäni saadakseni jatkaa mahdollisuuksien elämää. Tätä heräämisen jatkumista auttaa suurelta osin kanssa käymiset kavereitteni seurassa. Myös oppia olemaan yksin omien ajatusten kanssa, oppia olemaan hiljaisuudessa.

Kirjoittanut

 Kärsimys on tuttu uskonnosta ja se liittyy aina jollain tavoin ihmisenä olemiseen, luopumiseen ja kasvuun. Itse olen joutunut ajattelemaan loputtomalta tuntuneen kärsimyksen tiestä että oma kärsimykseni on auttanut löytämään elämälleni tarkoituksen. Kärsimyksen merkitystä on vaikeaa ymmärtää, mutta se voi kuitenkin johdattaa meitä lähemmäs tarkoitustamme sekä auttaa (pakottaa) toimimaan oikein. Vastoinkäymisiä vastaan voi toimia ottamalla aktiivisen roolin ihan vain suostuminen ja antautuminen elämän koville kysymyksille voi kantaa vaikean hetken yli, elää vain tätä hetkeä auttavat suurissa kärsimyksen tunteissa arjen keskellä.

 Tarkoituksen ja uskon paremmasta huomisesta antaa mahdollisuuden kestää suurta kärsimystä. Ihmisenä kestin suuriakin menetyksiä (itseni) ja kärsimyksiä ainoastaan kestin kun ymmärsin niiden merkityksen sekä mielen. Jos mielekkyys ymmärrys kärsimyksistä puuttuu, pienikin vastoinkäyminen ajaa epätoivoon.

Apua löytyy niille joilla on särkynyt sydän, pelastus löytyy joilla on murtunut mieli. Tähän pitää uskoa, löytyy parempi huominen!

 

 

Kirjoittanut

 Yksi monista alkoholistia kohtaavista vaarallisista kierteistä juomakierteen sivutuotteena syntynyt (on ollut myös itselläni), nimittäin laitoskierre. Kierteestä myös alkoi tulla ongelma, tapa tapahtuma. Sinä päivänä kun olin saanut oman merkinnän papereihini ”alkoholisti”. Tietenkin tämä mahdollisti minulle alkoholistille (kiero, kuin korkkiruuvi) helpon tavan käyttää hyväksi tätä ”saavutusta”. Ovet oli auennut monenlaisiin hoitolaitoksiin. Myös tämän ”pakopaikan” valitseminen tuskan hetkellä kävi liian helposti, joka toistui toistumistaan. Ymmärrän tapahtumien tarkastelusta jälkeenpäin, että todellakin tämä oli kohdallani pakoon juoksua raha asioita, sekä yksinäisyyden aiheuttamia tuskatiloja, kaiken menettämisen pelkotiloja. Näin tehdessäni saavutin pakoilemalla ainoastaan ”laitos kierteen”. 

 Henkinen tuska ja ahdistus pakottaa jonkinlaiseen toimintaan, joka johti helpoimmin sinne tuttuun ”tapahtumaan” laitoshoitoon. Valinta oli aina helppoa sillä itseni ei tarvinnut tehdä oman tilani korjaamiseksi muuta, kuin nimi paperiin ja menoksi. Tämä on kylmä ja laskelmoiva totuus uskoin ainaisiin pakoonjuoksuihin omana ratkaisuna, näin sairauden hengessä tästä harhautuneesti ajattelin. Aina hoitopakkoihin hakeutuessa liioittelin asioitani, myös itse alkaen uskoa näihin omiin tarinoihin.

Alkoholisti osaa puhua ja oppii myös sairaudessaan uskomaan näiden totuudenmukaisuuteen. Aloin eläytyä liioitellusti sairauden vakavuuteen ottamaan omakseni joka solullani tämän sairauden. Pääasia ja tavoitteeni oli, että tämän avulla vain pääsisin tavoitteisiini kohdallani ”hoitopaikkaan”. Joskus ajauduin asian vauhdittamiseksi omaisteni silmissä hyvinkin sairaaksi teeskennellen itsemurhan ajatuksia osittain yrityspohjaisiin tekemisiin todistellen. Niin nämä ystävät ja läheiset odotusten mukaisesti hätääntyessään alkoivat parhaansa mukaan toimimaan auttaen ”laitoshoidon” saavuttamisen kohdallani. Näin myös saavutin perimmäiset tarkoitukseni. 

 Omaisten sekä läheisten ihmisten puuttuminen asioihini vauhditti laitoshoitoon pääsemiseksi. Tämäkin oli sitä itseni rakentamaa näytelmän suoritusta parhaimmillaan. Tietysti itse odotin joka kerta mennessäni laitokseen, että saavuttaisin helpon ratkaisun elämääni muiden hoitaessa kaiken. Saisin hyvän sairaspäivärahan joka jäisi säästöön, ilmaisen yösijan ja ruuan, siis täyden ylöspidon. Tämä oli aineellinen puoli jota en muuten omissa oloissani osannut järjestää en myöskään osannut raha-asioitani hoitaa. Näin useasti nälkää laiskuuttani. 

 Odotukset olivat korkealla hoitolaitosta kohtaan sillä olin luonut sinne mennessäni omat arvot ja vaatimukset mitä sieltä saan kohdalleni, nimenomaan omat ”vaatimukset”. Toisin sanoen menin sinne omilla säännöillä ja ehdoilla. Pidin itsestään selvyytenä sisään kirjoittaessani, että saisin laitoksen toiminnoissa erityisaseman, tämä erityisasema soisi minulle erikoiskohtelun oman hienouden ja muita parempana olevan olemukseni vuoksi, näin kuvittelin ja elin. Mutta näillä eväillä lähtiessäni pystyin vain saavuttamaan itsesäälin, sekä valtavan haavemaailman, katkeruuden muita kohtaan omasta tilastani, nämä irtoaa parhaiten juuri laitoksen sängyssä. Sänkyyn joudun liimautumaan laiskuuttani tämän pakopaikan valitsemani linjan mukaisesti. 

 Myös alan kapinoimaan laitoksen työssäolosääntöä vastaan tämähän on väärin itseäni kohtaan, joka olen omien ehtojeni mukaisesti hoidossa. Sääntöjen joita itse loin, sekä laitoksen sääntöjen aiheuttamassa ristiriidassa saavutan oloni kurjaksi, en viihdy laitoksen ehdoilla, paikka alkaa tympiä. Käyn psykologin vastaanotolla vain sitä varten, että opetan häntä alkoholismista. En mene sinne oman itseni vuoksi, sillä olen valmis, liian fiksu ja viisas kaveri josta psykologikin voisi ottaa oppia. En pysty asennoitumaan olosuhteita vastaavaksi. En osaa hyväksyä olemassa oloani tapahtuneiden osalta, olen kapinallinen. Oman väärän asennoitumiseni vuoksi laitoksesta en saa sisälleni antia. En mennyt sinne hoitoon, vaan pakoon henkistä tilaani, sekä rikkinäisiä asioitani. 

 Tällaisella kierteellä varustettuna jatkan laitosten vaihtamista koska oman käytökseni ja kapinoinnin tuloksena joudun pois laitoksesta siirtyen, odottaen taas enemmän joustoa toiseen. Eikä koskaan laitos ollut odotusteni tai vaatimusteni mukainen olin samassa pisteessä kuin aiemmin. Kunnes älysin viimeisellä laitos käynnillä antaa periksi ja hyväksyä toisten säännöt, aloin nöyrtymään. Sekä aloittaa kasvattamaan itseäni laitoksen tarjoamin avuin mihin kuului kaltaisteni seurakin. Tämän uudenlaisen asennoitumiseni myötä alkoi laitoskierre myös loppumaan, sillä aloin ymmärtämään vastuun ottamisesta omasta elämästäni.  Tämän tärkeän asian ymmärtäminen kasvoi vakaasti en enään viihtynytkään sängyssä. Aloin kaipaamaan töihin. Tämä oli se suuri tavoite (päämäärä) johon ajauduin terveellä asennoitumisella ja kaltaisteni tapaamisien myötävaikutuksella. 

 Minä omalta kohdaltani vierastannäitä laitoksia. Sillä kokemukseni mukaisesti olen huomannut niiden vievän syvempään pimeyteen "pakopaikkana". Hyväksyn näiden olemassaolon täysin ja uskon laitoksen jonkinlaiseen hoidolliseen apuun, ainoastaan siinä tapauksessa, että olen valmis ottamaan vastaan avun mennessäni sinne sekä hoitamaan terveyttäni kaikkine tulevine vastuineen.

Kirjoittanut

Useimmin mietiskely ja ajatukseni urautuivat omien virheide puntarointiin ja kuinka näiden kanssa pystyisin elämään. Yleensä ajatuksissa pyrin etsimään juuri tähän asiaan vastauksia.

 Aika ajoin on hyväksi miettiä kaikenlaista vierastakin mihin yleensä on pystynyt. Sillä ajatuksemme saattaa asettua määrätylle rutiininomaiselle tasolle. Pystyäksemme muuttamaan ajatusmaailmamme tasoa on pyrittävä liikehdintään myös fyysisesti ja alettava rohkeasti tapaamaan ihmisiä ympärillämme joita olemme taitavasti osanneet väistellä.

 Itse ymmärsin oman hyvän ystävän lisäksi tarvitsevani henkisen kehityksen kasvulle olennaisen tärkeäksi nämä ympärilläni ilmentyvät uudet kontaktit. Kaikkien näiden tapaamisten sekä kaltaisiani tavatessa ja heidän seurassa saavutetun hengenelämän kasvun seurauksena pystyin elämään omien virheellisyyksieni kanssa.

 Mutta miettiessäni uusia asioita sisälläni tarrauduin asiaan mikä on aina ollut itselleni suuri kysymysmerkki, nimittäin niihin voimiin jotka vaikuttivat minussa ollessani alkoholisoituneimmassa tilassa. Ne olivat voimia joista en ole ollut koskaan tietoinen. Niiden voimasta omat vaikuttimeni asioista eivät olleet niitä mitä niiden kuvittelin olevan. Myös nämä voimat ohjasivat käyttäytymistäni. Kuitenkin minulle riittää useimpien virheellisyyksien paljastuminen itsessäni eikä näin ollen ole syytä liialliseen keskittymiseen menneiden virheiden analysointiin.

Minulle on riittänyt ennemmin menneiden kärsimysten antamat opetukset joiden tiedostamana olen päässyt tämän päivän hyviin tapahtumiin osalliseksi.

Kirjoittanut

 Oikein tarkastellessani särkyneitä ihmissuhteita, vain kasvattaakseni itseäni uudeksi ja terveemmäksi tällä ihmissuhde alueella, enkä katuakseni, sekä pyöriskellen itsesäälissä. Tehdessäni estottomasti ja rehellisesti itsetutkiskelua, myöskään omia tekoja vähättelemättä, vain näin tehdessäni löydän uuden elämän tavan oppimiseen tarvittavia suuntaviittoja. Tällaisten tarkastelujen ollessa kyseessä, perustuukin sen täysipainoinen hyväksi käyttö jatkoa ajatellen, perusteelliseen sekä tinkimättömään rehellisyyteen. Tietenkin ollessa kahdesta ihmisestä kyse, sekä heidän välisestä suhteesta virheiden tekijän etsiminen ei ole yksiselitteinen asia. Varmasti molemmista löytyy sanomista suhteen rikkoutumiseen. Mutta omalta kohdaltani voin ainoastaan arvioida tekemäni virheet, jotka mielestäni olivat keskeisimmät suhteen rikkoutumiseen. Olinhan pelkästään juonut yli kohtuuden, sekä näiden seurauksena persoonani muuttuminen olikin suurelta osin merkittävä tekijä suhteemme katkeamiseen.

 En osannut olla aviomies, niin rakkaudessa, kuin kodin hoidon puolella. Muistan muutamia harvoja kertoja ottaessani osaa näihin perusasioihin, viihdyin mieluummin muualla. Kärsin aina omasta syystäni luottamuksen pulaa. Eikä sitä korjata jatkuvien kännien seurauksena, erohan siitä yleensä seuraa. En ole kumppanille katkera, vaan ristin käteni kiitokseksi, että hänellä oli voimaa ja rohkeutta erota minusta. Säästyipä hän, sekä omat läheiseni lisääntyviltä juomisen aiheuttamilta tuskilta. Sillä myöhemmät tapahtumat elämässäni osoittivat, ettei muutosta olisi mahdollisesti ollut näkyvissä kohdaltani vuosiin. Erotessamme alkoi omat kuvitelmani saavuttaa joskus heidät takaisin, aivan kuin eromme olisi osa jotain palapeliä mihin minäkin kuuluisin myöhemmässä vaiheessa. Kuten seuraava lyhyt tarina asian kohdaltani selvästi kertoo.

 Vaivuin autuaaseen pelastavaan uneen omien tuskaisten ajatusteni saattelemana, kyynelien valuessa poskilleni. Mietteeni siivittyi kauas taaksepäin elämässäni, sen mitä olin menettänyt, painoi suunnattomasti mieltäni. En pystynyt luopumaan ajatuksistani, kuinka joskus voisin saada kaiken menetetyn takaisin, kunhan saan asiani kuntoon. Mutta tämä olikin sairaudessani sitä suurta illuusiota, jota itsesäälissäni viljelin suunnattomasti. Vuodet vierivät näissä samoissa huuruisissa ajatuksissani, samoin itkin itseni raukeaan uneen yhä useammin. Kuvittelin aina rakastavani heitä, jotka olin menettänyt, todellisuudessa en ollut kasvanut, vaan päinvastoin olin ajautunut ajassani yhä syvemmälle kurjuuteen ja sielulliseen vajavuuteen, mitä rakkautta minulla olisi voinut olla.

 Elin haavemaailmoissa kuten edellä kirjoittamani toteaa. Mutta joskus on hyväksi lähimmäisen viisaat sanat, kuten kerran istuessani tutuksi tulleessa kaljabaarissa. Saapui luokseni vanhempi sukulaismies, hänelle kerroin katkeruuteni kauan sitten rikkoutuneesta avioliitostamme. Myös typeryyttäni muistutin, ettei puolisolla ollut väliä vaan lapseni kun olin menettänyt. En kehdannut sanoa kaipaavani puolisoani, vaan käytin lastani tukipuuna tähän puolison kaipuuseen. Sitten ystäväni sanoi merkitykselliset sanat; älä luule, että maailmasta rakkaus on loppunut; ei lopu se vain muuttaa joskus kohdetta. Kaljahuurussa yritin sulatella lausetta. Mutta hän jatkoi, tämän lausui tuntemamme Ernest Hemingvei. Silloin vasta sytyin ja ymmärsin, olihan tämän oivalluksen kirjoittanut kunnioittamani kirjailija.

 Tämä oli suuri alku unohtamisen armoitetulle tapahtumalle, koskien ylenpalttista kaipuutani menetettyihin rakkaimpiini. Aloin kasvattamaan oikeanlaista kohtaamista lapseeni, joka aikaa myöten kasvatti hedelmää suuren suruni tilalle.

Vääränlainen tehostettu kaipuu lietsoi itsesääliä voimakkaimmillaan siinä määrin, että oli suurimpia juottajia kohdallani.   

Kirjoittanut

Yritin epätoivoisesti raittiuttani jatkaa mielekkäästi, yritin pitää sitä iloisena asiana, olin kiitollinen siitä. Silti useita kertoja päivässä tunsin voimattomuuden tunteita, kaikki tuntui yhtä-äkkiä mahdottomalta. Masennukseni valtasi minut, tulin ärtyisäksi. Huomasin kuinka oma yksinäisyyden pelko lietsoi näitä voimattomuuden ja masennukseni tunteita. Siinä oli yksi pahimmista vihollisistani. Olinhan ollut toisesta henkilöstä riippuvainen, kaikesta mikä liittyy kodinhoitoon.

Nyt joutuessani yksin kaikella tavalla keskeneräisenä, lisäksi omaan huonon keskittymiskyvyn. Olen näiden heikkouksien jäljiltä varmasti tuuliajolla, epävarmuuteni kotona lietsoo yksinäisyyden pelkoa. En saa mitenkään otetta kodin töistä jotka palvelisivat minua. Olen ”pätkäasuja”, tämä osuva nimi lankeaa siksi, että rauhattomuuteni kotona käy sietämättömäksi ja lähden ”johonkin” muualle, minne milloinkin. Tulin hetken päästä kotiin ja taas sama toistui. Olen ymmällä, sillä alan tuntemaan jopa pahinta, kauhua kotonani.

 Olin juodessani ”yksinäinen susi”, ehkä tämä on pohjustanut minuun ”eristäytymisvietin”, vietin siksi, että tämä on todella ollut voimakas juodessani. Nyt raittiina en osaa hakea ystäviä ja ystävyyttä. Olen niin sekaisin että vaikka minulle tarjottaisiin ystävyys en sitä ymmärtäisi ottaa vastaan. Mutta muistan kuinka kotoani en voi mennä karkuun ystävieni luoksekaan, uudet ystävätkään eivät ole ratkaisu, vaikka aluksi näin luulin.

Yksinkertaisesti minun oli otettava vastuu omasta elämästäni. Uskon lujasti, kun otin vastuun itse omasta elämästäni, aloin pääsemään irti yksinäisyyden pelostaMyöskin voittaessani yksinäisyyden pelon avautuu tie aikuistumiselle, sekä mahdollisuus uuden persoonani muotoutumiselle.

 Ja tähän vastuun ottamiseen kuului kaikki askareetkin kotona, lisäksi minun oli kerrottava kaltaisilleni tai jollekin muulle, omalle korkeimmalle voimalle, kaikki havaitsemat virheellisyydet itsestäni. Tämä ripittäytyminen osoitti nöyrtymistä kohdallani. Paljastaessani itseni ja pahimmatkin ongelmat, jotka ovat todellisena vaivana sisälläni jollekulle, saavutan täydellisen vapauden tunteen johon liittyy yksinäisyyden katoaminen. 

Alan taas kerran tuntemaan kuuluvani jonnekin, pystyn ottamaan vastaan anteeksiannon ja myöskin tätä antamaan.

Kirjoittanut

 Alkoholistina hakeuduin (ajauduin) mieluummin oikopolkujen kautta omiin päämääriini (tietenkin laiskuuttani), myös oma vastuun pakoileminen vaikutti päämääriin pääsemiseen. Suhteeni vaurauteen siis rahaan, sekä maallisen omaisuuden kasvattamiseen on liian ahnemielinen. 

 Siksi vastapainoksi haluaisin lohdutella itseäni oikeaoppisesti köyhyydestä, koska huonon nurja puoli on hyvä. Eiköhän tämän perusteella löydy köyhyydestäkin hyviä puolia, kun tarkkaavaisesti miettii. Siis köyhyydellä on varmasti omat rikkautensa, joita minunkin tulisi rakastaa.

  • Nöyryyteni on suuri hyve, minulle riittää yksi huone lepooni.
  • Köyhyydessäni ei tarvitse pelätä rosvoja tai varkaita, köyhyyteni siis lisää turvallisuuttani.
  • Köyhänä en halua himoita maallista, siksi elänkin iloisena enkä ylpeänä.
  • Köyhyyteni antaa kuitenkin mahdollisuuden elää täydellisesti. 

 Elämäni rikkaus on sisälläni sieltä rikkauteni loiste palaa näkyvästi myös ulospäin. Vaikka olisin kuinka köyhä, silti rikkaimmatkaan eivät pystyisi ostamaan minua.

Sivu 1 / 8