Tutustu artikkeleihin, paremman elämän puolesta!

Tyytymättömyys on uuden alku!
Kirjoittanut

 Raittiuteni alkuvaiheissa kaltaisteni seurassa käyntini oli hyvin aktiivista ja tarpeellista. Tähän pakottavaan käyntiin (odotin niitä) oli merkittäviä syitä: Olen alkoholistina tuntenut yksinäisyyden pelkoja erittäin voimakkaana ja ahdistavana tunteena. Mutta poistuessani asioimaan päivittäisiä tarpeita milloin minnekin, oli kuin yksinäisyyden pelon ahdistus seuraisi menen minne vain. Ehkä tämä yksinäisyyden pelko osaltaan aiheutti sisäiseen tunteeseen tuskastumista ja ahdistusta muualla asioidessani, pankeissa, kaupoissa, virastoissa ym. koin myös kummallista häpeän sekaista pelkoa. Varmasti osaltaan menneisyyden teot juoma-aikanani painoivat myös paljon ajatuksissani. Koin itseni hyvin ahdistuneeksi, eristäydyin mieluummin neljän seinän sisälle, saavuttaen yksinäisyyden pelon vaivat.

 Eristäytyneenä tunsin kuitenkin pakottavaa tarvetta puhua jollekin, halusin tulla ymmärretyksi tässä ihmeellisessä sairaudessani. Ymmärsin kuitenkin etten laajasti ja innokkaasti tästä saattanut kertoa, sekä avautua sivullisille jotka eivät ymmärtäneet tätä ihmeellistä tautia joka aiheutti suunnatonta ahdistusta. Koska näkemykseni mukaan saattaisin näillä pakottavilla purkauksilla haavoittaa lisää itseäni, kertoessani ymmärtämättömälle henkilölle. Yllätys, yllätys tässä valistuksen aikakautena ollaan saavutettu melko pitkälle ulottuva tiedostamisen taso myöskin tämän taudin ympäriltä laajoissakin kansalaisryhmittymissä. Joten ei käsittääkseni sellainen pinnallinen avautuminen ole vaaraksi, sillä varmasti tässäkin kytee sitä ennakkoluuloisuutta, kohdistuen juuri näiden sivullisten ymmärrykseen asiastamme, sekä sairaudestamme.

 On toki vaikea elää näiden kasaantuneiden ahdistus tunteiden vallassa. Haluan toki lievittää tunteitani ja mahdollisesti päästä kokonaan irti näistä myrskyisistä ahdistuksen otteista. Näistä otteista ei pääse irti, kuin avautumalla kokonaan ja ainoastaan siellä missä sinua varmasti ymmärretään eli kaltaiseni luona. Siksi tämä vaatii itseltäni mielettömän monia kertoja näiden ymmärtävien kaverien luona, jotta saavuttaisin tyyneyden ja rauhan sekä pääsisin näistä ahdistuksen omaisista otteista eroon sielussani. En todellakaan käy pelkästään alkoholiin johtavan himon hillitsemiseksi, vaikka elämäni on ollut riippuvainen alkoholista. Juoma-aikanani tarttuvien vajavaisuuksien korjaantumista pyrin näillä kaverien tapaamisilla myös poistamaan. 

Ahdistusta lisäsi ajatuksissani kaiken menetetyn ajattelu, itkin itseni itsesäälissä uneen yhä uudelleen ja uudelleen vuosien vieriessä. Unohdin itseni ja elämäni tarkoituksen, tärkeintä ei ole kuinka paljon elämässäni on päiviä….. vaan kuinka paljon päivissäni on elämää!

Kirjoittanut

 Minua vaivasi erittäin pitkään sanomattomuus, en kertonut todellisia tuntojani, en ollut kylliksi nöyrä, pelottomuudesta ja rehellisyydestä puhumatta. Jos olin sairaala hoidossa alkoholismistani, en antanut siellä oleville hoitajille mahdollisuutta auttaa itseäni, koska todellinen avautuminen itseltäni puuttui. On erittäin vaikeaa puhua omista salaisista asioista, mutta ollessani rehellinen jollekin, on minulla mahdollisuus elää kauan onnellisena.

 Kautta aikojen on ripittäytyminen ollut eri uskontojen vanha hyväksi koettu tapa. Niin minunkin on tämä oma ripittäytyminen tehtävä jollekin, papille, psykologille, ystävälleni, tehdessäni näin saan todellisen sisäisen rauhan. Minä uskon, ellen pysty omia havaittujani virheellisyyksiä eli vikojani täysin rehellisesti kertomaan jollekulle lähimmäiselleni, en pysty raittiuttani kasvattamaan, sekä pitämään lopullisesti. Nöyrtyessäni tähän tapahtumaan, poistuu lopullinen yksinäisyyden tunne, johon olen joutunut eristäytymään juomiseni seurauksilta.

 Minun juomiseni riistäytyi mielettömäksi, jonka seurauksena ihmiset vetäytyivät seurastani, enkä tämän jälkeen tuntenut kuuluvani mihinkään. En pystynyt lähestymään ujouteni vuoksi ihmisiä saadakseni ystäviä, tämäkin lisäsi haluani tukeutua alkoholiin.

 Paljastaessani itseni ja pahimmatkin ongelmat jotka ovat todellisena vaivana sisälläni jollekin toiselle henkilölle, saavutan täydellisen vapauden tunteen johon liittyy yksinäisyyden katoaminen. Alan taas kerran tuntemaan kuuluvani jonnekin, pystyn ottamaan vastaan anteeksiannon ja myöskin tätä antamaan.

Kirjoittanut

  Siksi myös tämä mielen tunneherkkyys saattaa puheissa, sekä teoissa aiheuttaa kaduttavia tapahtumia. Minun on ymmärrettävä, että on ”vastenmielisiä” ja ”toimeen tultavia” ihmissuhteita, mutta molempien kanssa on tultava oikean asennoitumisen myötä toimeen. Sillä kyllä me kaikki tässä maailmassa mah­dutaan elämään, tilaa on jokaiselle. Enhän toki asu tämän vastenmielisen ihmisen kanssa, kaiketi nyt hetken kestän. Ja yleensä ”vastenmielinen” tulee minun omasta päästä, kun oma elämän kumppanikin saattaa joskus olla näin. Kyllä minun omat teot ja sairaaloiset ajatukset, sekä ennakkoluulot luovat lujan perustan suhtautumiseeni toiseen ihmiseen. 

 Yleensä uskon sellaiseen sanaan ja asiaan tällä hetkellä, kuin rakkaus. Minulle se on pelkkä sana, kaiketi ymmärtämättömyyttäni, mielestäni se pitää sisällään lujaa kaveruus-suhdetta ja luottavaista ihmis-suhdetta ant­aen hänelle myös mahdollisuuden elää, sillä hänellä on myös oma elämä ja siihen sisältyvät tarpeet, minkä ainoastaan hän asettaa tärkeysjärjestykseen, mitä minun tulisi kunnioittaa sekä arvostaa. 

 Aina on ongelmia, ei sellaista ihmissuhdetta ole jossa tätä ei ilmenisi. Ja tämän tiedon pohjalta on turha haaveilla enkeleistä, sekä ihanne ihmisistä ne ovat ihmisten omien mielikuvien ja vaatimusten tuotetta. On lähdettävä korjaamaan omaa suhtautumista tähän toiseen ihmiseen, sillä vähänkin samanlaiset luonteet ja elämänkaari takaavat hyvän perustan lujalle ihmis­suhteelle. Mutta siinä on tehtävä molempien työtä keskustelulla ja itsensä luovuttamista myös toiselle. Se on loppujen lopuksi helppoa, kun tekee asian itselleen selväksi.

 Toisinaan tulee hetkiä milloin ajatus käy mielessä, yksin olisi parempi mutta kun olet yksin tulee varmasti ikävä toisen luo. Tällä ihmissuhde alueella on paljon työtä, olen ihminen myös minä. Minullakin kielteisyydestäni huolimatta ilmenee mustasukkaisuutta, vihaa, kateutta, kostonhalua ym. Kun hyväksyn nämä vajavaisuudet, niin pystyn elämään näiden kanssa ilman että ne kärjistetysti näkyisivät toimissani ja tuottaisivat tuskaa itsel­leni, sekä toisille. Elämä on itsessään suurenmoinen asia, olen iloinen että tänään saan olla osa tätä tapahtumaa.

Kirjoittanut

Usko ja uskonto 

Ymmärrän, että usko ja uskonto on kaksi eri asiaa (toimintaa). ”Uskonto on uskoa yliluonnolliseen". Yliluonnollinen voi olla uskoa jumalaan/jumaliin, henkiin, haltioihin, tuonpuoleisuuteen, ylipäätään johonkin näkymättömään todellisuuteen. Omalla kohdallani olen pitänyt uskon asian kohdaltani olevan itsestään selvä, koska olin jo lapsena Äitini opastuksella saanut opittua iltarukouksen, jota mielelläni vaalin iltaisin pitkälle aikuisikään asti, olettamukseni hyvästä uskosta, johtui juuri tämän iltarukouksen osaamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uskon kautta ihmiselle avautuu uusi näkökyky elämään. Uskon kautta ihminen pystyy arvioimaan, mikä on terveellistä ja hyvää hengellistä opetusta omalle kohdalleen.

 Omien huonojen hetkien rukoukset olivat anomista parempaan, sekä muutosta huonoihin asioihin. Siksi tämä suhde uskoon ei ollut kohdallani oikeilla raiteilla. Mielestäni uskon puute vaikutti moniin retkahtamisiin, en saanut raittiuteeni pysyvyyttä. Olen joutunut miettimään paljon omaa suhtautumista uskoon ja omaan korkeimpaan voimaani nähden sillä olen onnekseni pystynyt osoittamaan rukouksessani kiitosta menneen päivän hyville tapahtumille, sekä etenkin osoittanut kiitosta raittiista päivästä.

 Uskon löytäneeni sen rakastavan korkeimman voiman usein oletin korkeimman voimani olevan tuomitseva. Olen pyrkinyt kaikilta osin jättämään havaitut tai ei havaitut vikani korkeimman voimani rakentavaan huomaan. Totta kai se vaatii tekoja minultakin, ei tapahdu mitään ellen itse anna itseäni parantaa yrittämäni teot antaa siihen mahdollisuuden, usko ilman tekoja ei ole mitään. Sillä totta tosiaan haluan luopua alkoholisoituneesta elämän tavastani.

Kirjoittanut

 Olen laiskuuden lumoissa tehnyt itselleni kysymyksiä miksi hakeudun kaltaisteni seuraan apua hakemaan raunioina olevaan elämääni. Laiskuuteni saattaisi olla este avun hakemiseen kuten niin usein on tapahtunut. Tähän omaan kysymykseen  olen pyrkinyt vastaamaan erilaisilla käsityksillä asiasta.

  • Minä tiedostan selvästi oman juomiseni seuraamukset mihin tämä on johtanut. Siksi minulle alkoholistille raittius on ainoa mahdollinen tie elämään. Tämän raittiuden jatkuvuutta, sekä kehittymistä haen sieltä.
  • Lisäksi lopetettuani juomisen alkoi pelot vaivaamaan, sekä valtavat henkiset tuska tilat.
  • Yksi pelko, joka kohdallani vaivasi ylitse muiden oli yksinäisyyden pelko. Mutta astuessani kaltaisteni seuraan aloin tuntemaan kuuluvani jonnekin, minut hyväksyttiin juuri sellaisena kuin olin, enkä ollut tällöin yksin. Tämä oli ensimmäinen vahva osoitus kaltaisteni voimasta, sillä tämän pelon myöhäisemmät ilmenemiset ovat olleet varsin heikkoja.

 Jatkaakseni, tiedän elämäni olevan sisälläni ja löytääkseni tämän, minun on opittava tuntemaan itseäni, vaikka vain vähän. On todella suurta elämisen taitoa tuntea itseään. Minun on opittava sysäämään laiskuus syrjään, jotta pystyisin tekemään rakentavia asioita kohdallani. Elämä on tekemistä! Näihin ajatuksiini haen tukea kaltaisteni seurasta. 

 Minun on opittava rakastamaan itseäni, että pystyisin myös muita ympärilläni rakastamaan. Minun on opittava tuntemaan itseni hyödyksi, jotta tuntisin eläväni. Minun on myös opittava tajuamaan, että olen tarpeellinen tämän maailman kokonaisuudessa, osana sitä. Myös näihin totuuksiin haen vahvistusta kaltaisteni seurasta. 

Minulla kehittyi juodessani valtava määrä riippuvuussuhteita, mutta tänä päivänä yksi hyväksyttävä on kaltaisteni kaverit, tämä riippuvuus on ainoa pysyvä tie raittiuteen, sekä elämään.

Kirjoittanut

 Olen kertonut kuinka minun oli muistutettava itseäni kerta kerran jälkeen olevani alkoholisti ja kuinka tämä rajoitti elämääni eri tavoin. Myös tavatessani kaltaisiani toistimme samoja asioita väsymättömästi omissa keskusteluissamme. Jos halusin oppia uudenlaisen elämäntavan oli minun alettava sinnikkäästi toistamaan parempia uusia asioita itselleni. Oli opittava löytämään asioiden totuus, sekä ruvettava hakemaan tietoisesti tietoa. Näitä löytäessäni oli minun niitä toistettava pystyäkseni nämä hyvät asiat sisäistämään itseeni. Myös minun oli muistutettava itseäni menneen huonoilla asioilla, etten koskaan elämässäni niihin enää lankeaisi.

 Uskon tähän toistamisen voimaan, kuinka sen avulla loppujen lopuksi sisäistän uudet ajatukset mieleeni. Myös kaltaisteni seurassa tämän toistamisen tapahtuma korostuu kerta kerralta. Jos haluan päästä irti huonosta tavasta, toistan yritykseni yhä uudelleen periksi antamatta, lannistumatta hetkeäkään, kunnes toistaminen voittaa huonon elämäntavan. Muistan kuinka lapsena opettelin koululäksyjäni toistamalla lauseita, kunnes opin sen jopa ulkoa. Minä tulen varmasti voittamaan huonot elämäntapani, kunhan jatkan sinnikkäästi hyvien asioiden toistamista. Kun olen päättäväinen oikean asian suhteen, voitan varmasti toistamalla kyllin useasti.

 On kuitenkin muistettava toinenkin puoli, sillä on lähes yhtä tärkeää toistaa mielessään niitä huonoja seuraamuksia kohdallani, että saavuttaisin varoittavan tunteen sisääni. Kohtaamalla tilanne missä minun ei olisi suotavaa olla, varoittaisi minua toistettu huono asia sisältäni ja voisin sopeutua näin oikein kohtaamiseen.

 Joskus minua harmitti toistaminen toistamistaan, häpesin sitä ajoittain kutsumalla sitä jankutukseksi. Onneksi periksi antamaton sitkeyteni tuotti kuitenkin tulosta jonka itsekin havaitsin, tämä lisäsi halukkuuttani jatkamaan oppimistani uudenlaiseen elämään toistamisen avulla.

Ei tarvitse hävetä toistamista minunkaan, sillä toistamisella on ihmiskunta opetettu.
Toistamisessa on voimaa!

Kirjoittanut

 Istuessani iltaa tutuiksi tulleiden kaltaisteni (alkoholistien) seurassa, saatan istua heidän kanssaan ravintoloissa, rannoilla, muiden kotona tai vain puistoissa. Siinä seurassa juodessa (alkoholia) olen tapani mukaan kehuskellut muille mukana oleville, kuinka hoidan asioita kotona. Tiedän hyvin etten ole tehnyt mitään kotini ja perheeni hyvin voinnin edistämäksi varastin kaikki vaimoni tekemiset omiksi saavutuksiksi. Vaimoni nämä on joutunut hoitamaan, kuten yleensä kantanut perheen tarpeet ja siihen kuuluvan vastuun.

 Vaimoni on ollut kärsivällinen ja aina odottanut muutosta elämäni tapoihin. Hän on valehdellut lukemattomia kertoja ystäville sekä läheisille ihmisille suojellakseen minun alkoholistin ylpeyttä.

Usein olen saattanut kotini taistelukentäksi suuren raivon vallassa. Kuitenkin aamulla olemme suuren tunteen seurauksena taas kerran tukeneet toisiamme ja sopineet riitamme sylikkäin.

Olen jälleen vannonut vaimolleni lopettavani juomisen ikuisiksi ajoiksi. Hän on uskonut näihin toistuviin valoihin, silloinkin kun muut eivät ole halunneet tai muuten voineet uskoa.

 Vaimoni ei voinut kutsua ystäviä kotiini, koskei tiennyt olinko kykenevä kestämään raittiina kohtaamisen. Yhä harvemmin pystyimme näitä ystävien kohtaamisia sopimaan epäluotettavan käyttäytymiseni vuoksi. Aloimme minun elämäntavan seurauksena eristäytymään muista ihmisistä ja elämään yksin.  

Kirjoittanut

 Minä kuulun niihin alkoholisteihin joille on juomisen aikana tullut itsemurha ajatuksia. Tietysti niiden aitoutta on syytä epäillä jo siitäkin syystä että olen hengissä, enkä ole tätä edes yrittänytkään. Mikä saa ihmisen näitä lopullisia päätöksiä suunnittelemaan? Onko vastaus ”itsesääli” edes yksi niistä monista mahdollisista!

 Itse olen kiusoitellut toista ihmistä omalla itsemurhalla jotta saisin tarkoituksenmukaisen huomion ja kohtelun itseeni. Tämä tehosi joskus ja joskus ei. Pahimmillani sairaudessani oli itsesäälin voima niin suuri etten ihmettele ettei joku kohtalotovereistani olisi tästä voimasta voinutkin itsemurhansa tehdä. Käsittääkseni itsesäälin voimasta itsemurha on kohdistettu johonkin toiseen henkilöön vihamielisenä ilmauksena.

Esimerkiksi itse kuvittelin tekeväni ystävälleni (puolisolleni) kiusaa ja harmia ajattelemallani itsemurhalla, näin sairaudessani tosiaankin kuvittelin.   

Kirjoittanut

 Muistan, kuinka useiden viikkojen juomisen jälkeen olin menettänyt suuren summan rahaa, tämä sama toistui toistamistaan. Olin todella masentunut laskuhumalan aikana ja soitin veljelleni viimeisillä rahoillani kertoakseni, kuinka tämä oli kaiken loppu ja olin päättänyt mennä Vesijärveen syksypimeän turvissa. Kiittelin veljeäni kaikesta, nuoruutemme yhteisistä hetkistä ja kaikista niistä asioista joita hän oli joutunut puolestani tekemään. Ylistin sitä hyvää kun minunlaista "paskaa" ei ole kenenkään riesana hukuttautumiseni jälkeen. Itkin vuolaasti ja sain veljeni myöskin itkemään oman "aitouteni" seurauksena. Kun suljin puhelimen, vajaan minuutin päästä pyyhin kyyneleet ja suuntasin kavereita kohti joilla tiesin olevan juomista. Mutta veljelläni ei ollut yhtä nopeaa palautumista vaan hän lähti hätääntyneenä minua etsimään toisesta kaupungista asti. Näitä esimerkkejä olisi paljon, mutta uskon sinun tunnistaneen samoja fiiliksiä jo nyt, ettei enempiä kertomuksia tarvita.    

Kirjoittanut

 Usein keskustellessa ystävien kanssa alkoholistin toivottomuudesta, sekä pohtiessa ikuista kysymystä, onko sellaisia yksilöitä edes olemassa? Ystäväni olivat vannoutuneita uskomaan, ettei niin toivotonta olisi, ettei siitä voisi selvitä! Itse olen ottanut asenteen oman ajatteluni seurauksena, että varmasti on olemassa toivottomia alkoholisteja, siis niitä ihmisiä jotka eivät pysty lopettamaan juomistaan. Minulla oli monia kavereita jotka joivat itsensä hautaan pystymättä viinan himosta luopumaan. He olivat luopuneet aikoja sitten juomisen seurauksena, itsestään elämästä, elämästä jolla olisi ollut voima voittaa viinan himo. He olivat siirtyneet pimeään ajelehtimaan, sammutettuaan elämän valon sisältään.

 He olivat äärimmäisen heikkoja mieleltään omassa elämässään, tätä heikkoutta alkoholi vain vahvisti entisestään niin suurella nopeudella ja voimalla etteivät he, eikä ystävätkään ympärillä havainnut tämän voiman olemassaoloa, ennen kuin olikin jo myöhäistä. Mielestäni alkoholismi on oman ajattelemisen, sekä asennoitumiseni heikkoutta. Näillä ystävilläni jotka joivat itsensä ennenaikaiseen hautaan. Oli juuri tämä heikkous, alkoholin sekoittamana oli vahvistunut voittamattomaksi.

 Olen silti tietoinen, ei niin mustaa ja synkkää yötä ettei vielä aamun valkeus voittaisi, eikä niin suurta myrskyä ettei tyyneys voittaisi.! Mutta synkän yön, sekä kovan myrskyn yllättämänä saatan menehtyä, sillä ei ole pienintäkään epäilystä, jatkaessani juomista "hukun ennemmin tai myöhemmin viinaan", ainoastaan olen epätietoinen kuolintavasta!

Sivu 1 / 9