Tutustu artikkeleihin, paremman elämän puolesta!

Tyytymättömyys on uuden alku!
Kirjoittanut

 Olen usein palautunut aikoihin jolloin vielä join, olin juova alkoholisti. pohdin silloista tilaani ja oliko minulla mitään käsitystä silloisesta juovasta (minä) alkoholista. Olenhan elämäni varrella useasti tätä samaista tilannetta yrittänyt analysoida.

Mielestäni olin elänyt niin kauan omassa sairaassa maailmassani, että olin vieraantunut tästä ns. normaalista elämästä. Normaali elämässä on suunnitelmia tulevaisuuteen on uskoa paremmasta huomisesta, ajatellaan asioita jotka johtaa parempaan henkiseen ja fyysiseen tilaan. Mutta alkoholistina (juovana), sen aiheuttaman elämäntavan seurauksena en varmaan osannut edes ajatella. Siksi en koskaan kyennyt heräämään omien tuskaisten olotilojen saattelemana sairauteni tietoiseen käsitykseen. Olen aina kertonut välttäneeni mestarillisesti toisten lähestymisen, sillä heidän tarkoituksensa oli kertoa minulle avuntarpeeni ongelmaani.

Siinä maailmassa missä elin ei varmasti tiedostettu mitään sairautta eikä muitakaan ongelmia niin paljoa että olisi reagoitu niihin riittävästi alkaakseni hoitamaan asioitani. Minun kamppailuni oli kahden maailman välissä tietoisen ja tiedostamattoman. Elin jatkuvasti ja pysyvästi tiedostamattomassa hetkessä. Kaipasin usein sitä minkä tiesin olevan olemassa, olinhan siitä luisunut tekemisieni seurauksena. Haaveilin usein selviytyväni ja saavuttavan sen mitä menetin, usein myös monin kerroin kuvittelin sen onnistuvan.

Käsitän tänä päivänä kohdallani olleen siunatun kokemani tuskan, kateuden, epätoivon, vihan, unelmoinnin ja hekumoinnin, katkeruuden ja ahdistuksen tunteen, sillä näiden tuntemusten seurauksena pystyin irrottautumaan siitä maan päällisestä helvetistä. Sinne varmasti jäi kaltaisiani miehiä ja naisia jotka eivät reagoineet näihin tuntemuksiin niin voimakkaasti, että olisivat pystyneet siitä helvetistä irrottautumaan pysyvästi. Uskon, kokiessani näitä kertomiani tuntemuksia voimakkaana kapinoin omaa tilaani kohtaan tunnepohjaisesti. Älyllisesti en huomioinut omaa surkeata tilaani, saati sitten asettunut vastahankaan elämäni tilanteeseen hyväksymättä sitä. Siksi voisikin sanoa kuinka oma kehoni teki vastarintaa sairautta kohtaan näillä tunteeni ilmauksilla ja reagoinneilla. Ilman näitä tuntemuksia en olisi ollut valmiina siihen oikeaan hetkeen jolloin pystyin ottamaan ulkopuolisen avun.

Muistellessani sairauttani kovimmillaan näiden rajujen tunnekuohujen otteissa lausuisin ajatuksen, muistan kuinka rajuimmankin myrskyn jälkeen seuraa yhtä varmasti tyyni.

Kirjoittanut

Usko ja uskonto 

Ymmärrän, että usko ja uskonto on kaksi eri asiaa (toimintaa). ”Uskonto on uskoa yliluonnolliseen". Yliluonnollinen voi olla uskoa jumalaan/jumaliin, henkiin, haltioihin, tuonpuoleisuuteen, ylipäätään johonkin näkymättömään todellisuuteen. Omalla kohdallani olen pitänyt uskon asian kohdaltani olevan itsestään selvä, koska olin jo lapsena Äitini opastuksella saanut opittua iltarukouksen, jota mielelläni vaalin iltaisin pitkälle aikuisikään asti, olettamukseni hyvästä uskosta, johtui juuri tämän iltarukouksen osaamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uskon kautta ihmiselle avautuu uusi näkökyky elämään. Uskon kautta ihminen pystyy arvioimaan, mikä on terveellistä ja hyvää hengellistä opetusta omalle kohdalleen.

 Omien huonojen hetkien rukoukset olivat anomista parempaan, sekä muutosta huonoihin asioihin. Siksi tämä suhde uskoon ei ollut kohdallani oikeilla raiteilla. Mielestäni uskon puute vaikutti moniin retkahtamisiin, en saanut raittiuteeni pysyvyyttä. Olen joutunut miettimään paljon omaa suhtautumista uskoon ja omaan korkeimpaan voimaani nähden sillä olen onnekseni pystynyt osoittamaan rukouksessani kiitosta menneen päivän hyville tapahtumille, sekä etenkin osoittanut kiitosta raittiista päivästä.

 Uskon löytäneeni sen rakastavan korkeimman voiman usein oletin korkeimman voimani olevan tuomitseva. Olen pyrkinyt kaikilta osin jättämään havaitut tai ei havaitut vikani korkeimman voimani rakentavaan huomaan. Totta kai se vaatii tekoja minultakin, ei tapahdu mitään ellen itse anna itseäni parantaa yrittämäni teot antaa siihen mahdollisuuden, usko ilman tekoja ei ole mitään. Sillä totta tosiaan haluan luopua alkoholisoituneesta elämän tavastani.

Kirjoittanut

Minulla kuten kaltaisillani alkoholisteilla katkeruus ja kaunan tunteet riepotteli jatkuvasti. Tunsin suurta katkeruutta ja vihan tunnetta yhteen tuhansista kohteista: Minulla kasvoi juoma aikana katkeruus yhteiskuntaa ja siellä järjestyksen valvojiin (poliisiin), harmitti kun jouduin liian usein kohteeksi, ehkä myös herkkyys kohdella minua herkemmin sillä olin tullut tutuksi vuosien varrella tekemisieni seurauksena. Kerran olin erittäin humalassa kävellessäni jalka käytävällä horjahtelin laidasta laitaan, pysähtyi taas kerran poliisi viereeni ja kysyi pysytkö tolpillasi? ”Vastasin en minä mikään nuoralla tanssija ole”. Ovet autosta pamahti auki ja mies sisään vilahti. Tuli putka reissu, luulin heittäväni hyvän vitsin jonka olin jostain kuullut, nämä mielestäni turhat putkareissut lisäsi katkeruuttani järjestyksen valvojia kohtaan.

 Kun lopetin juomisen lopetin myös katkeruuteni poliisia ja muihin järjestystä valvoviin viranomaisia kohtaan. Tein itselleni totuuden mukaisen itsetutkinnan, olin vaikea tapaus olin alkoholisti kaikki kohtaamiset järjestyksen valvojien kanssa oli minun syytäni omien huonojen seuraamusten ansiota, siksi oli helppoa hyväksyä heidät tärkeiksi yhteiskunnassa.

Raittiuden alkumetrillä kävin voimakkaan tunteen vallassa juttelemassa heille ”olivathan tuttuja”, kekskusteltiin kuin mitään koskaan olisi tapahtunut, muita asioita. Itse kysyin juoma aikani tapahtumia, tietenkin itsesäälin vallassa niin tein. Aloitin, "minusta varmaan oli haittaa kun olin aina humalassa jne". Sain vastauksen ettei mitään, eivät kertomansa mukaan olleet pitäneet minua minään riippana, tässä loin itse vuoren elämääni. Normaali mitätön asia mielessäni kasvoi itsestään vain hekumoimalla sitä, itsesääli lisäsi vuoren syntyä.

Näiden mielenrauhaa ja tasapainon rasittavia kohteita on heti raittiuden alussa alettava kitkemään pois. Ne on tehtävä itselleen, ehkä myös toiselle henkilölle selväksi. Mutta kannattaa harkita mitä tunnetilassa tekee, ne eivät ole aina vuoria

Kirjoittanut

Olen alkanut ymmärtämään joidenkin asioiden ja tapahtumien merkitystä kohdallani esimerkiksi kuinka minulle on luotu luja fyysinen terveys, jota olen myös itse saanut vahvistettua urheilun myötä, tätä ei varmasti kaikilla ole. Tämä on niitä pieniä asioita mutta kuitenkin niin suuri asia etten tietoisesti sitä alkoholi nimisellä paholaisella voi tuhota. Tekisin korkeimman voiman tahdon vastaisesti tuhoamalla itseäni juomalla. Haluankin antaa näitä asioita hänen huomaansa etten niitä oma aloitteisesti tuhoaisi, hän hoitaa henkisen tervehtymiseni minulle sopivalla vauhdilla. Sieltä tulee asioita joita en haluaisi kohdata, sekä niitä joita kohtaisin mielelläni.

Silti kaikki kohdalleni tulevat asiat on hyväksyttävä minulle parhaaksi. Lähden siitä, voittamattomia ei ole jos olisi ne yksinkertaisesti johtuisi omasta sairaasta sielusta. Ajatuksissani olen alkanut saavuttamaan suhteellisuuden tajunnut oman raitistumiseni käsitteissä, sillä olen ymmärtänyt todella oman pienuuteni ja voimattomuuteni muuttaa omaa terveyttä tai vastaavasti vauhdittaa sitä. Omavoimaisuuteni on osoittautunut yhdeksi suurimmista tekijöistä, joka on saattanut elämäni perikatoon. Saadessani palautumaan oman uskoni, ymmärrän, että vain oma korkeampi voima voi terveyteni palauttaa. Tämä tietoisuus asiasta alkoi selviään näkymättömän hitaasti, jos sen voisi näin ilmaista. Tällä hetkellä tunnen sisälläni tapahtuman todelliseksi ja aidoksi, tästä onkin mielekästä jatkaa alkoholismi nimisen taudin nujertamiseksi.

Kirjoittanut

 Raittiuteni alussa, kun olin saavuttanut ymmärryksen olevani alkoholisti ja alkaessani toimimaan saavuttaakseni raittiutta. Minä tunsin olevani olosuhteiden vanki, lisäksi mieleni oli kieroutunut ja osittain varmasti lamaantunutkin. Myös rutiininomainen elämäni kahlitsi minua, sekä aiheutti mitä raskainta masentumista. Vaikka tarkoituksenani olikin elää vain sitä hetkeä, en saisi unohtaa toivoa. Voin alkaa elämäni aamuisin tulevaisuuteeni suhtautumalla toiveikkaasti ja myönteisesti. Uskon tällä suhtautumistavalla olevan siunausta, sillä varmasti saavutan oleville hetkille enemmän tarkoitusta.

 Minun toivoni tai voisi ilmeisesti vaihtoehtoisesti sanoa itseluottamus, sillä nämä mielestäni kulkee käsi kädessä. Näin ymmärrän paremmin toivon merkityksen elämässäni, kun ymmärrän aiemmilta itsetutkiskelun matkoilta itseluottamuksen merkityksen elämässäni. Tätä toivoa tarvitsen vahvistamaan uskoa kykyyni parantamaan vallitsevan elämänlaatuni, joka juomiseni jäljiltä onkin raunioina, niin henkisesti kuin aineellisesti. Tietysti edetessäni asioissa ja näiden molempien toivon ja itseluottamuksen tullessa tarkastelun kohteeksi, mitä edelläkin olen näistä kuvannut. Voisin erottaa näistä myös henkisten, sekä tekemisen arvojen perusteella, sillä mielestäni toivo elää sisälläni ja on etupäässä tällöin henkisiä arvoja, taas itseluottamusta en saavuta muuten kuin tekemällä asioita ja myös onnistumalla niissä.

 Yksinkertaisesti halutessani korjata oman rauniokasani uudelleen en missään vaiheessa saa heittää toivoani, sillä mikään ei kuitenkaan ole toivotonta kohdallani. Alkaessani tekemään kaikkea uutta ja näiden myötä kokemaan tyydytyksen tunnetta ilman pelkoja, sillä toivon tieltä väistyy epätyydyttävä elämäni määrätietoisesti ponnistellessani kohti menestystä.

Tämän uuden toivon ansiosta pystyn menestymisestä rikastumaan ilman, että kantaisin ainaisia pelkoja kohdatessani  niitä.

Kirjoittanut

 Kuulemme usein puhuttavan siitä että tietynlaiset ihmiset päätyvät pitkiin ja tuskallisiin suhteisiin alkoholistien kanssa. Tästä ihmisryhmästä käytetään termiä "läheisriippuvaiset". Läheisriippuvaiset ovat puolisoita joiden on aina vaikea alkoholistista erota. Kahden aikuisen ihmisen välisessä suhteessa eroaminen on usein epäinhimillisen vaikeaa, usein mielletään monia syitä eroamisen tielle. Yksi syy yhdessä olemiseen ihan vaan lasten takia, taikka sitten päihderiippuvainen (alkoholisti) käyttää hyväksi toista puolisoa loputtomilla lupauksillaan sekä aneluillaan. Puoliso on pitkään tyytyväinen kun alkoholisti puoliso myöntää, että hänellä on ongelma juomisen kanssa. Hän käyttää hyväksi toisen puolison rakkautta häntä kohtaan. Suhteessa tietynlaiset "huolehtivat" ihmiset päätyvät usein alkoholistipuolison pitkäaikaiseksi kumppaniksi. Puolisona halutaan aina huolehtia ja auttaa, unohdetaan totuus alkoholistista ”alkoholisti voi vain auttaa itseään”.

 Kun on pieniä lapsia, niin aina tulisi miettiä heidän etuaan suhteessa jossa isä tai äiti saattaa vahingoittaa lasta usein henkisesti tai joskus jopa fyysisesti alkoholismillaan. Yhdenkään lapsen ei pitäisi elää alkoholistin kanssa, sillä se jättää aina jälkensä ja vaikuttaa lasten elämään loppuelämän ajan. Ainoa tapa auttaa alkoholistia itseään on hylätä hänet tämä voi herättää alkoholistin ja saada todella lopettamaan juomisen. Toisekseen lasten etu on etusijalla!

 Pitää kysyä itseltään, että kuinka paljon puolisoani rakastan? Rakastanko tarpeeksi tehdäkseni hänelle itselleen sen palveluksen että lähden? Mitä nopeammin ratkaisun tekee, sitä helpompi lasten on asia käsitellä. 

Usein vain käy niin, että toiselta puolisolta loppuu se rakkauskin viimeiseksi. Puoliso ei kestänyt enää petettyjä lupauksia. Kun on eronnut havaitsee lyhyessä ajassa, että elämänlaatu paranee ihan uskomattoman paljon oma, sekä lapsien.

Kirjoittanut

Jos perheeni haluaa vapautta, on heidän ehdottomasti vastustettava tyrannia. Tämä vastustaminen seuraa ennemmin tai myöhemmin. Viimeistään silloin kun lapset ovat kasvaneet isoimmiksi ja vahvemmiksi.

Elin lapsuudessa Isäni terrorin alla. Isäni alisti perhettämme kavalasti ja raukkamaisesti, Isäni ei ollut minulle eikä muille perheenjäsenille ”turva”, hän ei pystynyt antamaan minkäänlaista turvallisuuden tunneta, päinvastoin loi pelon ilmapiiriä alistamisen kavalilla keinoilla.

Minun elämä perustui (myös perheeni muiden kohtalo) kaiken kokevana pelkona, pelko on elämässäni suurin syy heikkoon kasvamiseen ”henkisesti” koulunkäynti oli rasittavaa pelkojen ahdistamana.
Isä alisti Äitiäni julmalla tavalla, antoi ymmärtää piilottelemalla tyynynsä alle isoja veitsiä sekä lihanuijia, että seuraukset olisivat pahoja, ellei ole nätisti ja myötäelä alkoholistin tahdon mukaisesti.

Äitini pelkäsi Isääni ja piilotteli aina kun Isä oli humalassa, komero oli Äidin piilopaikka, oli talven kylmät tai kesän kuumat ajat.
Sain minäkin osani jo nuorena lapsena Isän minuun kohdistuvista alistamisista, juoksin karkuun ja piilouduin Äidin tavoin, luin koululäksyjä puuliiterissä oli talvi tai kesäaika.

Kasvaessani ja vahvistuessani urheilun harrastamisen myötä aloin suojelemaan Äitiäni, valvoin lähes kaiket yöt seuratessani Isäni tekemisiä, ettei pääse vahingoittamaan Äitiäni. Tätä jatkui vuosikausia voi vain kuvitella mitä tämän kaltaisesta elämästä seuraa.

Näiden tapahtumien seurauksena Isäni ”kylvi” ikävystymisen, ahdistuksen, masennuksen ja pahan olon siemenen kaikkiin perheenjäseniin.
Kaiken lisäksi aloin vihaamaan Isää sekä häpeämään, en lausunut sanaa ”Isä” pitkälle aikuisuuteen asti. Kasvoin vihaan ja katkeruuteen sekä suureen häpeään kaikki tämä johti huonoon itsetuntoon.

Kerroin Äidille ”jätä” Isä olen kanssasi muutetaan pois, puhuin itkukurkussa usein tästä Äidilleni. Äitini vastasi ”ei Isää voi jättää, Isä tappaa itsensä, yrittäkää lapset elää niin ettette lyö Isää koskaan”. 
Sitten tuli ”pelätty” ja ”odotettu” päivä. Olin vahva nuorukainen ja tulin kotiin silloinkin harjoitussalilta, menin sisälle kuten muinakin päivinä. En nähnyt ketään sisälle astuessani oli hiljaista, astelin kohti omaa huonetta. Säikähdin suunnattomasti huomasin Isäni kuristavan kurkusta Äitiäni, Äidilläni ei ollut elonmerkkejä. Minun viha Isääni kohtaan, sekä halu suojella Äitiäni purkautui, löin Isää leukaan valtavalla voimalla, hän pyörtyi ja kaatui lattialle. Otin Äidin syliin kun hän alkoi virkoamaan tunsin helpottuneisuutta. Mutta mitä Äiti sanoi en ollut uskoa kuulevani Äidin sanomana, ”mitä Isälle sattui onko Isä vahingoittunut”? Huusin Äidille ”anna sen paskan olla, kuolkoot hyvä niin”.

Vapisin vihasta ja pelosta, pelosta mitä Isäni tekisi kun virkoaa.
Tuli seuraava aamu kun Isäni oli nukkunut humalansa ja minä olin lähdössä töihin kun huomasin Isäni istuvan sängyn reunalla ja hierovan leukaa. Isä kysyi mistä hänen leukansa on tullut erittäin kipeäksi? Vastasin että kaatuili humalassa monet kerrat, kaatumisista tullut.

Siitä ei koskaan enempää puhuttu, Isäni muuttui sinä päivänä Äitiäni kohtaan, alkoi kohtelemaan kunnioittavasti ja rakastavasti.
Isälleni suuri kunnioitus, hän ei jatkanut vihaa jotka on vienyt hautaan Isiä lapsia ja Äitejä vaan tyytyi kohtaloonsa järkevästi. Siitä päivästä juttelimme Isäni kanssa paljon kaikenlaisista asioista aloimme olemaan Isä ja poika, päivä oli ”huono” ja ”hyvä”.

Kirjoittanut

Olen aina kokenut voimakkaana sellaiset kuolemattomat lauseet, jonkun nimekkään ihmisen lausumana. Kaikenlainen filosofointi ja sen ympäriltä tietoinen voiman hakeminen omaan avuttomaan tilaani kohdistuen ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Vaan minulle alkoi selviämään, etten voinut yksistään onnistua näiden aforismien ja filosofointien toistuvien yritysten jälkeen. Aloin ymmärtämään, ettei näiden lauseiden voima riitä muutoksen tapahtumiseen itsessäni. Havaitsin kokevani suurta voiman puutetta, jonka avulla olisin saanut elää. Tutkiessani tilannetta rehellisesti ja avoimesti ymmärsin, etten missään olosuhteissa itse omin voimin tähän kykene vaan sen on oltava itseäni suurempi voima jonka avulla pystyn elämään.

Tämä voima antaa minulle etsimäni elämän avaimen jolla voin avata oven kauan etsimääni elämän lähteelle. Sieltä saan ammentaa itselleni sopivat eväät matkalleni uuteen elämään. En milloinkaan tielläni saa hukata tätä itseäni suurempaa voimaa muutoin menetän avaimen elämään. 

Elämään kuuluu useita erilaisia paikkoja sen mukaan myös tilanteita joihin minun pitäisi suhtautua "normaalisti". Kuitenkin minulle on suuria vaikeuksia kohdata tilanteet joissa on alkoholi jollain tapaa esillä. Näihin varmasti törmään omassa elämässä, sillä kaikkia paikkoja ei voi kiertää missä tätä ainetta on esillä. Olen kuitenkin alkuvaiheessa (raittius) määrätietoisesti tämän aineen kohtaamista välttänyt. En ole mennyt sinne missä olen tiennyt tätä olevan. Olen joutunut eristäytymään tietoisesti, mutta olkoon hyväksyttävää alkuunsa.

En pysty karttamaan tätä kohtaamista ellen tosiaan eristäydy elämältä sillä kohtaan varmasti asian päivittäin jollain tavalla. Jos minulla on ainainen pelko aloittaa juominen kohdatessani tapahtuman jossa on alkoholia tarjolla. On minussa todella jotain pielessä oman hengenelämäni alueella, oma alkoholistinen mieli on iskostunut päällimmäiseksi. Minun on alettava rakentamaan elämäni rakennuspalikoilla uutta, että pystyisin tämän kohtaamisen vaivatta tehdä. Sillä tähän on pystyttävä ennemmin tai myöhemmin.

Kirjoittanut

Alkoholistin hoitoon hakeminen 

Alkoholistin itsensä oma-aloitteinen hoitoon tai ylipäätään avun hakeutumiseen on erittäin epätodennäköistä missään olosuhteissa. Siihen on tultava sivullisilta oma näkemys hoidon tarpeesta.

 On tuttua kuinka alkoholistilta (juovalta) puuttuu selkeä ja johdonmukainen ajattelukyky. Siksi myös on mahdotonta odottaa alkoholistin omakohtaista näkemystä alkoholisoituneesta persoonastaan. Siinä kärsisi samalla oma imagokin (rehti, hyvä mies), ehkä sitä ei olisi muutenkaan myöntäessään avun tarpeen. Siksi lähimmäisen tarjoama tuki alkoholistille on tärkeää pyrittäessä selvittämään hoidon tai avun mahdollisuus. Tämänkaltaisissa tilanteissa missä lähimmäisen avunanto on intensiivistä alkoholisti tuntee itsensä enemmän tai vähemmän tärkeäksi, sekä hemmotelluksi. Nämä tuntemukset tietenkin avaavat paremmin ovet alkoholistin sisälle.

Olen monasti miettinyt omaa tilaani silloin kaikkein pahimpina juoma-aikoinani, onko minulla ollut minkäänlaista edes hämärää mielikuvaa omasta sairaasta tilastani taikka avun tarpeestani? Uskon tätä olleen ainoastaan huonojen seuraamusten muodossa, jotka saivat ajatuksissani pienen mahdollisuuden löytää vikaa olemassa olevasta persoonastani. Tähän huonoihin seuraamuksiin pitää laskea myös moraalisesti arveluttavat teot.

 Olen alkoholistina erittäin riippuvainen kaikesta tuellisesta tapahtumasta joka kohdistuu itseeni. Takerrun tähän yhä helpommin toistuvasti ellei sitä muulla tavalla katkaista toisten aloitteesta. Siksi avun hakemista alkoholistille tukihenkilön seurassa on pidettävä ainutlaatuisena hetkenä, mistä on mahdollista tuottaa hedelmää pitemmällä aikavälillä. Kun alkoholistin hoitoon tai avun saantiin on alkuun panevana joku muu, säilyttää hän oman machonsa mikä on hänelle käsittämättömän tärkeää. Siksi myös saattaa ensimmäinen kosketus avunantajan luona tuntua olevan hyödytön alkoholistin kielteisen, sekä vähättelevän asennoitumisen seurauksena. Kuitenkin tämä tuottaa alkoholistille pelkojen, sekä ahdistusten vapautumista hetkeksi. Vaikka tämä hetki olisi kuinka lyhyt alkaa alkoholisti kaipaamaan tätä vierasta tuntemusta sisällään. Paluu tapahtuu ennemmin tai myöhemmin ja kaiken kunniaksi alkoholistin itsensä oma-aloitteisesti tekemänä, sillä aiemmin kylvetty siemen on alkanut itämään ja sadon korjuu lähestyy.

 Muistan hyvin niitä useita omakohtaisia kokemuksia tukiessani vielä juovia alkoholisteja. Sain erääseenkin opiskelutoveriini kosketuksen tämän potiessa kovia henkisiä tuskia juomisensa jälkeisinä päivinä. Hänenkin kohdallaan rahan menettäminen loi niitä itselleni myös tutuksi tulleita ahdistuksia. Olin silloin jo kauan sitten kirjoittanut joitakin muistiinpanoja alkoholismistani ja näytin hänelle näitä. Samalla kävimme haparoivaa keskustelua asian tiimoilta, mutta tunnetusti hänkin alkoholistina oli sulkeutunut. Mutta hänen avautumisensa kävi helpommin tämän kirjoitukseni kautta. Saavutin jonkinlaisen luottamuksen ja käytin tätä hyväkseni tarjoamalla tukeani jos hän hakeutuu sinne mistä apua olisi saatavilla hänen ongelmaansa. Pääsimme todella niin pitkälle, että hän henkisen tuskan voimasta taipui esittämääni avun mahdolliseen saantiin määrätystä paikasta. Sovimme sinne menosta samana iltana ja lupauduin olemaan mukana, sillä ilman hänen seurassaan olemistani olisi hänkin jäänyt menemättä kyseiseen paikkaan. Kun olimme paikassa käyneet, kysyinkin häneltä mielipidettä kokemastaan? Jotenkin näillä sanoilla tuli vastaus, "en välttämättä tarvitse apua kunhan halusin vain nähdä paikan sinunkin mieliksi".

 Hän kokemukseni mukaan sai ensi käynniltään suuren lohdutuksen sisäänsä, että sairaudessaan palautui omavoimaisuuteen hallita juominen. Tiedän kylväneeni ystävääni tiedon siemenen mistä apua saadaan ahdistukseen ja alkoholiongelmaan. En ole nähnyt henkilöä tapahtumien jälkeen, sillä lähdin onneani etsimään toiselle paikkakunnalle.

Tiedämme kokemuksesta miten esimerkki koskettaa meitä. Ystäväiseni jos olet vielä juova alkoholisti, ota vakavammin avun vastaanottaminen. Tämä apu voi pelastaa sinut ja läheisesi suurilta menetyksiltä.
Kirjoittanut

 Yksi monista alkoholistia kohtaavista vaarallisista kierteistä juomakierteen sivutuotteena syntynyt (on ollut myös itselläni), nimittäin laitoskierre. Kierteestä myös alkoi tulla ongelma, tapa tapahtuma. Sinä päivänä kun olin saanut oman merkinnän papereihini ”alkoholisti”. Tietenkin tämä mahdollisti minulle alkoholistille (kiero, kuin korkkiruuvi) helpon tavan käyttää hyväksi tätä ”saavutusta”. Ovet oli auennut monenlaisiin hoitolaitoksiin. Myös tämän ”pakopaikan” valitseminen tuskan hetkellä kävi liian helposti, joka toistui toistumistaan. Ymmärrän tapahtumien tarkastelusta jälkeenpäin, että todellakin tämä oli kohdallani pakoon juoksua raha asioita, sekä yksinäisyyden aiheuttamia tuskatiloja, kaiken menettämisen pelkotiloja. Näin tehdessäni saavutin pakoilemalla ainoastaan ”laitos kierteen”. 

 Henkinen tuska ja ahdistus pakottaa jonkinlaiseen toimintaan, joka johti helpoimmin sinne tuttuun ”tapahtumaan” laitoshoitoon. Valinta oli aina helppoa sillä itseni ei tarvinnut tehdä oman tilani korjaamiseksi muuta, kuin nimi paperiin ja menoksi. Tämä on kylmä ja laskelmoiva totuus uskoin ainaisiin pakoonjuoksuihin omana ratkaisuna, näin sairauden hengessä tästä harhautuneesti ajattelin. Aina hoitopakkoihin hakeutuessa liioittelin asioitani, myös itse alkaen uskoa näihin omiin tarinoihin.

Alkoholisti osaa puhua ja oppii myös sairaudessaan uskomaan näiden totuudenmukaisuuteen. Aloin eläytyä liioitellusti sairauden vakavuuteen ottamaan omakseni joka solullani tämän sairauden. Pääasia ja tavoitteeni oli, että tämän avulla vain pääsisin tavoitteisiini kohdallani ”hoitopaikkaan”. Joskus ajauduin asian vauhdittamiseksi omaisteni silmissä hyvinkin sairaaksi teeskennellen itsemurhan ajatuksia osittain yrityspohjaisiin tekemisiin todistellen. Niin nämä ystävät ja läheiset odotusten mukaisesti hätääntyessään alkoivat parhaansa mukaan toimimaan auttaen ”laitoshoidon” saavuttamisen kohdallani. Näin myös saavutin perimmäiset tarkoitukseni. 

 Omaisten sekä läheisten ihmisten puuttuminen asioihini vauhditti laitoshoitoon pääsemiseksi. Tämäkin oli sitä itseni rakentamaa näytelmän suoritusta parhaimmillaan. Tietysti itse odotin joka kerta mennessäni laitokseen, että saavuttaisin helpon ratkaisun elämääni muiden hoitaessa kaiken. Saisin hyvän sairaspäivärahan joka jäisi säästöön, ilmaisen yösijan ja ruuan, siis täyden ylöspidon. Tämä oli aineellinen puoli jota en muuten omissa oloissani osannut järjestää en myöskään osannut raha-asioitani hoitaa. Näin useasti nälkää laiskuuttani. 

 Odotukset olivat korkealla hoitolaitosta kohtaan sillä olin luonut sinne mennessäni omat arvot ja vaatimukset mitä sieltä saan kohdalleni, nimenomaan omat ”vaatimukset”. Toisin sanoen menin sinne omilla säännöillä ja ehdoilla. Pidin itsestään selvyytenä sisään kirjoittaessani, että saisin laitoksen toiminnoissa erityisaseman, tämä erityisasema soisi minulle erikoiskohtelun oman hienouden ja muita parempana olevan olemukseni vuoksi, näin kuvittelin ja elin. Mutta näillä eväillä lähtiessäni pystyin vain saavuttamaan itsesäälin, sekä valtavan haavemaailman, katkeruuden muita kohtaan omasta tilastani, nämä irtoaa parhaiten juuri laitoksen sängyssä. Sänkyyn joudun liimautumaan laiskuuttani tämän pakopaikan valitsemani linjan mukaisesti. 

 Myös alan kapinoimaan laitoksen työssäolosääntöä vastaan tämähän on väärin itseäni kohtaan, joka olen omien ehtojeni mukaisesti hoidossa. Sääntöjen joita itse loin, sekä laitoksen sääntöjen aiheuttamassa ristiriidassa saavutan oloni kurjaksi, en viihdy laitoksen ehdoilla, paikka alkaa tympiä. Käyn psykologin vastaanotolla vain sitä varten, että opetan häntä alkoholismista. En mene sinne oman itseni vuoksi, sillä olen valmis, liian fiksu ja viisas kaveri josta psykologikin voisi ottaa oppia. En pysty asennoitumaan olosuhteita vastaavaksi. En osaa hyväksyä olemassa oloani tapahtuneiden osalta, olen kapinallinen. Oman väärän asennoitumiseni vuoksi laitoksesta en saa sisälleni antia. En mennyt sinne hoitoon, vaan pakoon henkistä tilaani, sekä rikkinäisiä asioitani. 

 Tällaisella kierteellä varustettuna jatkan laitosten vaihtamista koska oman käytökseni ja kapinoinnin tuloksena joudun pois laitoksesta siirtyen, odottaen taas enemmän joustoa toiseen. Eikä koskaan laitos ollut odotusteni tai vaatimusteni mukainen olin samassa pisteessä kuin aiemmin. Kunnes älysin viimeisellä laitos käynnillä antaa periksi ja hyväksyä toisten säännöt, aloin nöyrtymään. Sekä aloittaa kasvattamaan itseäni laitoksen tarjoamin avuin mihin kuului kaltaisteni seurakin. Tämän uudenlaisen asennoitumiseni myötä alkoi laitoskierre myös loppumaan, sillä aloin ymmärtämään vastuun ottamisesta omasta elämästäni.  Tämän tärkeän asian ymmärtäminen kasvoi vakaasti en enään viihtynytkään sängyssä. Aloin kaipaamaan töihin. Tämä oli se suuri tavoite (päämäärä) johon ajauduin terveellä asennoitumisella ja kaltaisteni tapaamisien myötävaikutuksella. 

 Minä omalta kohdaltani vierastannäitä laitoksia. Sillä kokemukseni mukaisesti olen huomannut niiden vievän syvempään pimeyteen "pakopaikkana". Hyväksyn näiden olemassaolon täysin ja uskon laitoksen jonkinlaiseen hoidolliseen apuun, ainoastaan siinä tapauksessa, että olen valmis ottamaan vastaan avun mennessäni sinne sekä hoitamaan terveyttäni kaikkine tulevine vastuineen.

Sivu 1 / 9