Tutustu artikkeleihin, paremman elämän puolesta!

Tyytymättömyys on uuden alku!
Kirjoittanut

 En koskaan ole osannut antaa arvoa hyvälle käytökselle, sekä pukeutumiselle. Tykkäsin olla ”jätkä” etenkin reilu sellainen. Reiluna ja rehtinä pidin itseäni aina ja muissa en tätä ylevää piirrettä havainnut lainkaan. Totuus oli karmeaa kun havaitsin ettei näitä ominaisuuksia itsessäni ollut murun häivää. Juoma-aikoina, niinä pitkinä vuosina opitut kuvitelmat pinttyivät näkökantaani ja alkoivat olemaan omaa vääristynyttä persoonaani. Siksi niiden havaitseminen kovien ja rehellisten itsetutkiskelujen jälkeen oli vaivalloista. Kaikkein pahimmat kolhut elämässäni sain huonon käyttäytymiseni seurauksena. Tämän puutteen ymmärtäminen ja mitenkä siitä olen aina kärsinyt oli itselleni vaivalloinen tapahtuma raittiinakin aikoina.

 Kun kohtasin hyvin käyttäytyvän ihmisen nautin ja tunsin mielihyvää kun hän lausui , hei ystäväni , mitenkä olet jaksellut? Olin suruissani kuullessani kuinka kissasi oli jäänyt auton alle. Itse olisin käyttäytynyt kuten piireissäni kasvoin, moi vanha pieru mitenkäs olet puujalkasi kanssa könkännyt, äläkä siitä kissastasi murehdi vanha kirppupesä se jo oli, hyvin jouti. Hyvin käyttäytymisen seurauksena saavutetaan hyväksyminen. Tätä hyväksyntää olen hakenut koko ikäni, olen omaksunut aina väärät keinot saavuttaakseni sitä. Käyttäytymiselläni ja pukeutumisellani on merkitystä halusin ymmärtää tämän tai en halunnut. Laiskuuteni hoitaa omaa henkilökohtaista hygieniaa rajoitti oppimiseni näihin uusiin asioihin.

Kaiken uuden oppimisen, pukeutumisen ym. siisteyden esteenä oli vain oma laiskuuteni.

Kirjoittanut

 Kun sain raittiudelleni jatkuvuutta kuulin usein kaltaisteni keskusteluissa viittauksia hengellisen heräämisen ympäriltä. Tämä yksinkertaisesti alkuaikoina mykisti itseni, koska en käsittänyt asiaa lainkaan. Kuitenkin annoin ystävieni ymmärtää, että tiedän hengellisen heräämisen merkityksen, niin ei kuitenkaan ollut. Näin tutustuin moniin muihinkin asioihin, peitellen omaa ymmärtämättömyyttä. Tietysti raittiuteni ja henkisen kasvun myötä, sekä suuresta halusta tutustua asioihin joita en ymmärtänyt, aloin etsiä totuutta. Totuuden löytämiseen on ollut suureksi avuksi kuuntelemisen lahja. Tämä lahja oli itselläni kadoksissa juoma-aikana, sillä halusin aina alistaa kaiken omaan tahtooni.

 "Hengellinen herääminen" lause on minua puhuttanut paljon. Itse olen miettinyt, onko minulla vähääkään tätä ja mitä se olisi kohdallani? Uskon olevani oikealla tiellä ja omaavani hengellistä heräämistä niin paljon, että voin tiedon avulla kasvattaa sitä lisää.

 Sillä jos olen avonainen ulospäin, olen rehellinen itselleni, ja ymmärrän, että elämä on sisälläni. Elämä joka haluaa tulla ulos, purkautua elämään,, Siksi tapahtumaa on minun autettava poistamalla estoja; pelkoja, kateutta, vihaa ym. jotka ovat suuria esteitä elämäni valon tiellä. Saavuttamalla tyyneyttä, sekä sisäistä rauhaa avaamalla itseni ulospäin saavutan myös tätä nk. hengellistä heräämistä.

 Ymmärtääkseni hengellinen herääminen on opittua oikeata elämän tapaa, joka on saavuttanut itsessäni jonkin asteisen vakiintumisen. Tietämykseni, sekä oppini omasta itsestäni on, (ellei minulla ole kykyä kuunnella muita) varmasti hengellisestä heräämisestä kaukana.

Sillä uskoakseni tie parantumiselle alkaa kuuntelun vaikeasta, mutta arvokkaasta taidosta.

Kirjoittanut

  Siksi myös tämä mielen tunneherkkyys saattaa puheissa, sekä teoissa aiheuttaa kaduttavia tapahtumia. Minun on ymmärrettävä, että on ”vastenmielisiä” ja ”toimeen tultavia” ihmissuhteita, mutta molempien kanssa on tultava oikean asennoitumisen myötä toimeen. Sillä kyllä me kaikki tässä maailmassa mah­dutaan elämään, tilaa on jokaiselle. Enhän toki asu tämän vastenmielisen ihmisen kanssa, kaiketi nyt hetken kestän. Ja yleensä ”vastenmielinen” tulee minun omasta päästä, kun oma elämän kumppanikin saattaa joskus olla näin. Kyllä minun omat teot ja sairaaloiset ajatukset, sekä ennakkoluulot luovat lujan perustan suhtautumiseeni toiseen ihmiseen. 

 Yleensä uskon sellaiseen sanaan ja asiaan tällä hetkellä, kuin rakkaus. Minulle se on pelkkä sana, kaiketi ymmärtämättömyyttäni, mielestäni se pitää sisällään lujaa kaveruus-suhdetta ja luottavaista ihmis-suhdetta ant­aen hänelle myös mahdollisuuden elää, sillä hänellä on myös oma elämä ja siihen sisältyvät tarpeet, minkä ainoastaan hän asettaa tärkeysjärjestykseen, mitä minun tulisi kunnioittaa sekä arvostaa. 

 Aina on ongelmia, ei sellaista ihmissuhdetta ole jossa tätä ei ilmenisi. Ja tämän tiedon pohjalta on turha haaveilla enkeleistä, sekä ihanne ihmisistä ne ovat ihmisten omien mielikuvien ja vaatimusten tuotetta. On lähdettävä korjaamaan omaa suhtautumista tähän toiseen ihmiseen, sillä vähänkin samanlaiset luonteet ja elämänkaari takaavat hyvän perustan lujalle ihmis­suhteelle. Mutta siinä on tehtävä molempien työtä keskustelulla ja itsensä luovuttamista myös toiselle. Se on loppujen lopuksi helppoa, kun tekee asian itselleen selväksi.

 Toisinaan tulee hetkiä milloin ajatus käy mielessä, yksin olisi parempi mutta kun olet yksin tulee varmasti ikävä toisen luo. Tällä ihmissuhde alueella on paljon työtä, olen ihminen myös minä. Minullakin kielteisyydestäni huolimatta ilmenee mustasukkaisuutta, vihaa, kateutta, kostonhalua ym. Kun hyväksyn nämä vajavaisuudet, niin pystyn elämään näiden kanssa ilman että ne kärjistetysti näkyisivät toimissani ja tuottaisivat tuskaa itsel­leni, sekä toisille. Elämä on itsessään suurenmoinen asia, olen iloinen että tänään saan olla osa tätä tapahtumaa.

Kirjoittanut

Saammeko varmasti apua, apua on luvattu, hallituksen lupaukset on otettava vakavasti (koronavirustilanne) ei riitä, että poliisi koputtaa ovelle. Sekin on tarpeellista joissain tapauksissa, mutta onko apu lähellä, kun perhe ja juova puoliso tarvitsee apua. Mihin voin ottaa yhteyttä, saako ylipäätään apua, jota ongelmainen perhe tarvitsee. Meillä on varmasti aika jolloin poliisi on toistuvasti vieraamme ja ainut apu, tämä tarve lisääntyy ja tapahtumat pahenee ongelmaisessa kodissa, voisi tätä kotia kutsua ”kidutuskammioksi”.

Joskus kauan sitten nuorempana kävelin illalla kotiin töistä, vastaan asteli hento nainen. Kun kohtasimme näin, kuinka hänet oli hakattu todella pahasti. Otin hänet syliini, nainen nyyhkytti ja vapisi, kerroin että hänellä ei ole mitään hätää, olen kanssasi en mene minnekään. Kysyin tietenkin mitä sinulla on tapahtunut, nainen pyöritti päätä ja jatkoi nyyhkyttämistä. Jatkoin koska tiesin, että nyt todella apu on tarpeen, kysyin soitanko poliisin ja ambulanssin? Yllättäen loukkaantunut nainen sanoi, ei tämä ole sitä miltä näyttää, hän sanoi, putosin portaat. Sanoin vihaisena, putosit vaikka ”lentokoneesta” soitan sinulle avun, olen turvanasi, kunnes apu saapuu. Loukkaantunut nainen otti minusta kiinni ja painoi itsensä rintaani vasten, tuli siinä kyynel myös minulle tunsin suurta surua.

En koskaan tavannut tätä henkilöä, mutta annoin hetken hänelle turvaa, jota hän kaipasi. Kun poliisit tulivat ja ambulanssi, ei loukkaantunut nainen halunnut irrottaa otetta minusta. Hän oli löytänyt turvan eikä halunnut menettää sitä. Nytkin muistellessani hetkeä, hetkeä joka piirtyy muistissani tarkasti, tulee kyyneleet sitä ajatellessa.

Etsikää turvaa, turva varmasti löytyy yhdessä tai erikseen!

Paljon rakkautta koteihin, "anna rakkautta niin saat sitä myös itse". "rakasta itseäsi, että osaat rakastaa muita"!

Kirjoittanut

 Kaikkeen uuteen tekemiseen oli paneuduttava tarmolla. Uuteen siksi, etten osannut vanhoihin totuttuihin asioihin paneutua täydellä tarmolla, että olisin saanut niistä tekemisen ja onnistumisen täyttymystä. Saamattomuuteni oli hirveätä, pieniinkään askareisiin ei ollut liikkeelle saavaa voimaa. Ehkä omat vaatimukseni aiheutti lamaannusta mielessäni. Paljon helpompi oli märehtiä menneen murheilla ja huomisen huolilla. Nämä murheet tekisivät jatkuessaan tuhoja sisälleni, näin rupesin ajattelemaan. Niistä olisi päästävä eroon, mutta miten? Nämä murheet lisäsivät omaa ahdistuneisuutta ja häpeää, lietsoin sitä omissa ajatuksissani tunti tunnilta. Aloin olemaan siinä pisteessä etten kehdannut mennä ihmisten ilmoille, kuin yöllä liikkuen. Tietysti liikuin päivälläkin, mutta ainoastaan niiden asioiden toimissa mitkä oli ehdottoman pakkoja. Kaiken menneen hyväksyminen oli suoritettava heti! 

 Minun oli alettava tutustumaan itseeni, en koskaan käsittänyt omaan itseeni tutustumisen tärkeyttä, joka puute osaltaan pitkitti minunkin nöyrtymistä. Elinhän suurten ennakkoluulojen vallassa enkä näiden asenteiden voimasta nähnyt itsessäni vikoja vaan muut ihmiset olivat syypäitä huonoihin seuraamuksiin ja omasivatkin mielestäni paljon henkilökohtaisia vikoja. 

 Tietysti minun oli yritettävä hyväksyä myös itseni kantavan näitä vikoja, sekä pyrkiä lopettamaan etsiminen muista näitä. Mutta, minulle tekopyhälle alkoholistille joka olen ylpeyden hurskautta kantanut vuosikausia, vaaditaankin todellista sulamista. 

Kirjoittanut

 Yksi monista alkoholistia kohtaavista vaarallisista kierteistä juomakierteen sivutuotteena syntynyt (on ollut myös itselläni), nimittäin laitoskierre. Kierteestä myös alkoi tulla ongelma, tapa tapahtuma. Sinä päivänä kun olin saanut oman merkinnän papereihini ”alkoholisti”. Tietenkin tämä mahdollisti minulle alkoholistille (kiero, kuin korkkiruuvi) helpon tavan käyttää hyväksi tätä ”saavutusta”. Ovet oli auennut monenlaisiin hoitolaitoksiin. Myös tämän ”pakopaikan” valitseminen tuskan hetkellä kävi liian helposti, joka toistui toistumistaan. Ymmärrän tapahtumien tarkastelusta jälkeenpäin, että todellakin tämä oli kohdallani pakoon juoksua raha asioita, sekä yksinäisyyden aiheuttamia tuskatiloja, kaiken menettämisen pelkotiloja. Näin tehdessäni saavutin pakoilemalla ainoastaan ”laitos kierteen”. 

 Henkinen tuska ja ahdistus pakottaa jonkinlaiseen toimintaan, joka johti helpoimmin sinne tuttuun ”tapahtumaan” laitoshoitoon. Valinta oli aina helppoa sillä itseni ei tarvinnut tehdä oman tilani korjaamiseksi muuta, kuin nimi paperiin ja menoksi. Tämä on kylmä ja laskelmoiva totuus uskoin ainaisiin pakoonjuoksuihin omana ratkaisuna, näin sairauden hengessä tästä harhautuneesti ajattelin. Aina hoitopakkoihin hakeutuessa liioittelin asioitani, myös itse alkaen uskoa näihin omiin tarinoihin.

Alkoholisti osaa puhua ja oppii myös sairaudessaan uskomaan näiden totuudenmukaisuuteen. Aloin eläytyä liioitellusti sairauden vakavuuteen ottamaan omakseni joka solullani tämän sairauden. Pääasia ja tavoitteeni oli, että tämän avulla vain pääsisin tavoitteisiini kohdallani ”hoitopaikkaan”. Joskus ajauduin asian vauhdittamiseksi omaisteni silmissä hyvinkin sairaaksi teeskennellen itsemurhan ajatuksia osittain yrityspohjaisiin tekemisiin todistellen. Niin nämä ystävät ja läheiset odotusten mukaisesti hätääntyessään alkoivat parhaansa mukaan toimimaan auttaen ”laitoshoidon” saavuttamisen kohdallani. Näin myös saavutin perimmäiset tarkoitukseni. 

 Omaisten sekä läheisten ihmisten puuttuminen asioihini vauhditti laitoshoitoon pääsemiseksi. Tämäkin oli sitä itseni rakentamaa näytelmän suoritusta parhaimmillaan. Tietysti itse odotin joka kerta mennessäni laitokseen, että saavuttaisin helpon ratkaisun elämääni muiden hoitaessa kaiken. Saisin hyvän sairaspäivärahan joka jäisi säästöön, ilmaisen yösijan ja ruuan, siis täyden ylöspidon. Tämä oli aineellinen puoli jota en muuten omissa oloissani osannut järjestää en myöskään osannut raha-asioitani hoitaa. Näin useasti nälkää laiskuuttani. 

 Odotukset olivat korkealla hoitolaitosta kohtaan sillä olin luonut sinne mennessäni omat arvot ja vaatimukset mitä sieltä saan kohdalleni, nimenomaan omat ”vaatimukset”. Toisin sanoen menin sinne omilla säännöillä ja ehdoilla. Pidin itsestään selvyytenä sisään kirjoittaessani, että saisin laitoksen toiminnoissa erityisaseman, tämä erityisasema soisi minulle erikoiskohtelun oman hienouden ja muita parempana olevan olemukseni vuoksi, näin kuvittelin ja elin. Mutta näillä eväillä lähtiessäni pystyin vain saavuttamaan itsesäälin, sekä valtavan haavemaailman, katkeruuden muita kohtaan omasta tilastani, nämä irtoaa parhaiten juuri laitoksen sängyssä. Sänkyyn joudun liimautumaan laiskuuttani tämän pakopaikan valitsemani linjan mukaisesti. 

 Myös alan kapinoimaan laitoksen työssäolosääntöä vastaan tämähän on väärin itseäni kohtaan, joka olen omien ehtojeni mukaisesti hoidossa. Sääntöjen joita itse loin, sekä laitoksen sääntöjen aiheuttamassa ristiriidassa saavutan oloni kurjaksi, en viihdy laitoksen ehdoilla, paikka alkaa tympiä. Käyn psykologin vastaanotolla vain sitä varten, että opetan häntä alkoholismista. En mene sinne oman itseni vuoksi, sillä olen valmis, liian fiksu ja viisas kaveri josta psykologikin voisi ottaa oppia. En pysty asennoitumaan olosuhteita vastaavaksi. En osaa hyväksyä olemassa oloani tapahtuneiden osalta, olen kapinallinen. Oman väärän asennoitumiseni vuoksi laitoksesta en saa sisälleni antia. En mennyt sinne hoitoon, vaan pakoon henkistä tilaani, sekä rikkinäisiä asioitani. 

 Tällaisella kierteellä varustettuna jatkan laitosten vaihtamista koska oman käytökseni ja kapinoinnin tuloksena joudun pois laitoksesta siirtyen, odottaen taas enemmän joustoa toiseen. Eikä koskaan laitos ollut odotusteni tai vaatimusteni mukainen olin samassa pisteessä kuin aiemmin. Kunnes älysin viimeisellä laitos käynnillä antaa periksi ja hyväksyä toisten säännöt, aloin nöyrtymään. Sekä aloittaa kasvattamaan itseäni laitoksen tarjoamin avuin mihin kuului kaltaisteni seurakin. Tämän uudenlaisen asennoitumiseni myötä alkoi laitoskierre myös loppumaan, sillä aloin ymmärtämään vastuun ottamisesta omasta elämästäni.  Tämän tärkeän asian ymmärtäminen kasvoi vakaasti en enään viihtynytkään sängyssä. Aloin kaipaamaan töihin. Tämä oli se suuri tavoite (päämäärä) johon ajauduin terveellä asennoitumisella ja kaltaisteni tapaamisien myötävaikutuksella. 

 Minä omalta kohdaltani vierastannäitä laitoksia. Sillä kokemukseni mukaisesti olen huomannut niiden vievän syvempään pimeyteen "pakopaikkana". Hyväksyn näiden olemassaolon täysin ja uskon laitoksen jonkinlaiseen hoidolliseen apuun, ainoastaan siinä tapauksessa, että olen valmis ottamaan vastaan avun mennessäni sinne sekä hoitamaan terveyttäni kaikkine tulevine vastuineen.

Kirjoittanut
Myös minulla raittiuteni alulle panemisen voimana ja innoittavana lähteenä oli ”pelko”, pelko menettää perheeni. Siis näin myöhemmin ajateltuna ei mikään paras mahdollinen ”syy” alkaa raittius. Ymmärrän nyt ettei minulla ole muita syitä kuin oman itseni vuoksi, minun elämäni. Aloitin liian myöhään raittiuden eteen tapahtuvan työn. Minun olisi pitänyt paljon, paljon aikaisemmin niin tehdä.
 
Olimme ajautuneet niin syvälle alkoholismin kurjuuteen koko perhe, että tekojeni ja jatkuvan juomiseni seurauksena avioliittomme päättyi. Muistan vuosikymmenien jälkeen, kuinka katsoin ikkunasta muuttokuormaa, joka lähti pihasta vieden rakkaimpani lopullisesti kauas pois. Itkin illalla vuolaasti, itkin vuolaasti useita vuosia itseni uneen.
 
Elin harhassa, että saisin perheeni takaisin ”joskus”, no jatkoin juomista entistä enemmän, kun ei ollut ”vastuita” pidättelemässä. En koskaan saanut perhettä takaisin, menetykset olivat lopullisia, ystäväiseni näin voi käydä.
 
Tiesin AA-kerhosta, koska tuttuja kävi siellä, pikkupaikkakunnan asiat tuntevat kaikki asukkaat. Minäkin astuin AA-kerhon ovesta viimein sisään, havaitsin, kuinka paljon oli tuttuja. Siis oli helppoa käydä, myös jatkossa. En kuitenkaan onnistunut vaan aloin juomaan usein ja taas aloin raittiuden AA:ssa. Kävin katkoilla muutaman kerran, aloin uskovaiseksi saavuttaakseni raittiuden.
 
Olen katunut usein, etten aloittanut raittiuden työtä ajoissa, kun minulla oli huonoja seuraamuksia! Tiedän että on maksullisia ja maksuttomia avun lähteitä, minä pääsin raittiudesta ja uudesta elämäntavasta kiinni maksuttomilla palveluilla ja avuilla.
Minulla oli tukihenkilö (hyvä kaveri) joka lähti mukaan, en yksin olisi koskaan osannut masennuksen vaikutuksessa hakeutua avun lähteisiin. Ojennetaan auttava käsi johon voisi läheisemme tarttua!
 
Voit osallistua keskusteluun niin halutessa tai tutustua muiden kommentteihin Facebookissa
Kirjoittanut

 Minua vaivasi erittäin pitkään sanomattomuus, en kertonut todellisia tuntojani, en ollut kylliksi nöyrä, pelottomuudesta ja rehellisyydestä puhumatta. Jos olin sairaala hoidossa alkoholismistani, en antanut siellä oleville hoitajille mahdollisuutta auttaa itseäni, koska todellinen avautuminen itseltäni puuttui. On erittäin vaikeaa puhua omista salaisista asioista, mutta ollessani rehellinen jollekin, on minulla mahdollisuus elää kauan onnellisena.

 Kautta aikojen on ripittäytyminen ollut eri uskontojen vanha hyväksi koettu tapa. Niin minunkin on tämä oma ripittäytyminen tehtävä jollekin, papille, psykologille, ystävälleni, tehdessäni näin saan todellisen sisäisen rauhan. Minä uskon, ellen pysty omia havaittujani virheellisyyksiä eli vikojani täysin rehellisesti kertomaan jollekulle lähimmäiselleni, en pysty raittiuttani kasvattamaan, sekä pitämään lopullisesti. Nöyrtyessäni tähän tapahtumaan, poistuu lopullinen yksinäisyyden tunne, johon olen joutunut eristäytymään juomiseni seurauksilta.

 Minun juomiseni riistäytyi mielettömäksi, jonka seurauksena ihmiset vetäytyivät seurastani, enkä tämän jälkeen tuntenut kuuluvani mihinkään. En pystynyt lähestymään ujouteni vuoksi ihmisiä saadakseni ystäviä, tämäkin lisäsi haluani tukeutua alkoholiin.

 Paljastaessani itseni ja pahimmatkin ongelmat jotka ovat todellisena vaivana sisälläni jollekin toiselle henkilölle, saavutan täydellisen vapauden tunteen johon liittyy yksinäisyyden katoaminen. Alan taas kerran tuntemaan kuuluvani jonnekin, pystyn ottamaan vastaan anteeksiannon ja myöskin tätä antamaan.

Kirjoittanut

 Olin juomatavoiltani hillitön. Halusin aina juoda lasini tyhjäksi en koskaan pystynyt jättämään siihen tippaakaan. Pyrin aina turvaamaan oman annokseni juomista, jos pullo kiersi mieheltä miehelle otin varmuuden vuoksi pitkän ryypyn saadakseni humalaan johtavan määrän varmasti. Pelkäsin aina, ettei alkoholi riitä olin missä vain. Join silloinkin, kun sitä ei olisi sopinut tehdä missään nimessä. Hamstrasin juomia turvatakseni seura­avan päivän humalan ja juomat. Piilotin niitä toisilta, kävin silti itse salaa ottamassa ryyppyjä. Olin aina viimeisten juhlijoiden joukossa. Tapani oli aina keksiä syitä jatkaa juhlimista, sekä juomista.

 En koskaan osannut sanoa ei, kun oli kysymyksessä alkoholin nauttiminen. En tietenkään halunnut tätä sanoa, syiden takia joita luettelinkin edellä useita. Muistan toistuvia kertomani kaltaisia tapahtumia istuessani kaljabaarissa, silti siellä istuessani tiesin kotiini tulevan vieraita juhlimaan lapseni syntymäpäivää. Sillä tämä oli tavanomaista ystäväpiirissämme silloin. Halusin tieten tahtoen mennä pohjustamaan kuntoani ennen vieraiden tuloa. Koska, pelkäsin varaamani juoman loppuvan kuitenkin kesken. Malttini lopettaa juominen kohtuuteen oli mahdoton tehtävä minulle. Sainkin useita välisoittoja kotoani, kun vieraat odottivat isäntää seurakseen. Usein toistui tapahtuma kun sitten valomerkin jälkeen astelin juhlapaikalle, ei vieraita ollutkaan myöhäisen ajankohdan takia.

Olin saapunut myöhässä kuten tavallista, sain kohdata koskemattomana varaamani juhlajuomat, iloitsin siitä.

Kirjoittanut

 Kuulemme usein puhuttavan siitä että tietynlaiset ihmiset päätyvät pitkiin ja tuskallisiin suhteisiin alkoholistien kanssa. Tästä ihmisryhmästä käytetään termiä "läheisriippuvaiset". Läheisriippuvaiset ovat puolisoita joiden on aina vaikea alkoholistista erota. Kahden aikuisen ihmisen välisessä suhteessa eroaminen on usein epäinhimillisen vaikeaa, usein mielletään monia syitä eroamisen tielle. Yksi syy yhdessä olemiseen ihan vaan lasten takia, taikka sitten päihderiippuvainen (alkoholisti) käyttää hyväksi toista puolisoa loputtomilla lupauksillaan sekä aneluillaan. Puoliso on pitkään tyytyväinen kun alkoholisti puoliso myöntää, että hänellä on ongelma juomisen kanssa. Hän käyttää hyväksi toisen puolison rakkautta häntä kohtaan. Suhteessa tietynlaiset "huolehtivat" ihmiset päätyvät usein alkoholistipuolison pitkäaikaiseksi kumppaniksi. Puolisona halutaan aina huolehtia ja auttaa, unohdetaan totuus alkoholistista ”alkoholisti voi vain auttaa itseään”.

 Kun on pieniä lapsia, niin aina tulisi miettiä heidän etuaan suhteessa jossa isä tai äiti saattaa vahingoittaa lasta usein henkisesti tai joskus jopa fyysisesti alkoholismillaan. Yhdenkään lapsen ei pitäisi elää alkoholistin kanssa, sillä se jättää aina jälkensä ja vaikuttaa lasten elämään loppuelämän ajan. Ainoa tapa auttaa alkoholistia itseään on hylätä hänet tämä voi herättää alkoholistin ja saada todella lopettamaan juomisen. Toisekseen lasten etu on etusijalla!

 Pitää kysyä itseltään, että kuinka paljon puolisoani rakastan? Rakastanko tarpeeksi tehdäkseni hänelle itselleen sen palveluksen että lähden? Mitä nopeammin ratkaisun tekee, sitä helpompi lasten on asia käsitellä. 

Usein vain käy niin, että toiselta puolisolta loppuu se rakkauskin viimeiseksi. Puoliso ei kestänyt enää petettyjä lupauksia. Kun on eronnut havaitsee lyhyessä ajassa, että elämänlaatu paranee ihan uskomattoman paljon oma, sekä lapsien.

Sivu 1 / 9