Tutustu artikkeleihin, paremman elämän puolesta!
On muistutettava vakavasta sanoisinko "harhasta", olemattomasta uskomuksesta. Uskomus koskee kaikkia vakavia tapahtumia, siis huonoja seuraamuksia jotka ei kosketa meitä millään tavalla. Ohitamme ne tiedot tapahtumista olan kohautuksella, sillä nämä ei kosketa nyt eikä uskomuksemme mukaan "koskaan" meitä itseämme....
Lehdissä ja muissa medioissa kerrotaan yhä useammin uutisia, karmeita tapahtumia humalaisten tekemänä. Mutta, emme koskaan halua uskoa näitä tapahtuvan omalle kohdalle silti nämä saattaa olla tosia ennemmin tai myöhemmin juomisemme jatkuessa, sekä pahetessa. Olen myös itse sortunut muiden kaverieni kanssa nauramaan ystävällemme joka joutui linnaan rattijuopumisen takia, ilkuimme hänelle, että hän pääsee pelaamaan urheiluseura raitaveikkoihin, koska oli urheilumies. Mutta niin vain kävi, että vuosien päästä oli samaisen joukkueen kapteeneja useat ystäväni. Uskomukseni, että minulle ei voi käydä samoin pettää ennemmin tai myöhemmin. Sillä kaikki mitä muille alkoholin väärin käyttäjille tapahtuu, on mahdollista käydä myös minulle.
Sillä en varmasti ole mikään erikoistapaus vaikka sitä haluaisinkin olla.
Olen usein miettinyt omaa suhtautumista yhteiskuntaa kohtaan, silloin juodessani. Minä vihasin omassa katkeruudessa niitä yhteiskunnan järjestämiä palveluja sekä tukitoimia joista minulle ei ollut suoranaista hyötyä. Minä hyväksyin minkä vaan asian kunhan itse hyödyin siitä. Katkeruuteni pohjalla häilyi tietysti, etten saanut aina tahtoani näissä palveluja ylläpitävien toimipisteissä läpi. Minä tapani mukaan yritin kaikkialla alistaa muita tahtooni jos epäonnistuin siinä, suutuin sekä katkeroiduin. Aloin suorastaan tuntemaan vihaa näitä kohteita kohtaan.
Ihmettelin tätä ominaista suhtautumistapaa, joka koko ajan lisääntyi juodessani. Mutta tarkastelun kohteeksi onkin otettava olosuhteeni missä vietin aikaani. Sillä ollessani kroonisten valehtelijoiden tai huijarien seurassa vuosia, mihin kuuluu hoitolaitokset täysin omalla erikoisella tavallaan. Näiden kohtaamisten ja kosketusten jälkeen on vain odotettavissa persoonaani kehittyvän krooninen epäluottamus ihmiskuntaa vastaan, sekä itseäni kohtaan, jonka seurauksena myös masennun helposti. Käytöksessäni alkaa yhä enemmän esiintyä kiukkuisuutta, jonka seurauksena on huono kommunikointi kyky muita kohtaan. Siksi oman itseni terveyden kannalta olisikin päästävä tämänkaltaisesta pakkomielteestä eroon tai tuhoutuisin ilman muuta. Mielestäni kannattaisi alkaa etsimään totuutta.
Totuuden löytämiseen auttaa olemalla itselleen ja muille rehellinen. Ellen löydä totuutta kohdaltani saatan luhistua kaaokseen. Minulle riittää kun löydän oman totuuden asioista. Näin myös alan saavuttamaan oikean suhtautumisen yhteiskuntaa kohtaan, sekä etupäässä itseeni. Totuuden olemassa olo, sekä etsiminen on kulmakiviä elämässäni.
Saammeko varmasti apua, apua on luvattu, hallituksen lupaukset on otettava vakavasti (koronavirustilanne) ei riitä, että poliisi koputtaa ovelle. Sekin on tarpeellista joissain tapauksissa, mutta onko apu lähellä, kun perhe ja juova puoliso tarvitsee apua. Mihin voin ottaa yhteyttä, saako ylipäätään apua, jota ongelmainen perhe tarvitsee. Meillä on varmasti aika jolloin poliisi on toistuvasti vieraamme ja ainut apu, tämä tarve lisääntyy ja tapahtumat pahenee ongelmaisessa kodissa, voisi tätä kotia kutsua ”kidutuskammioksi”.
Joskus kauan sitten nuorempana kävelin illalla kotiin töistä, vastaan asteli hento nainen. Kun kohtasimme näin, kuinka hänet oli hakattu todella pahasti. Otin hänet syliini, nainen nyyhkytti ja vapisi, kerroin että hänellä ei ole mitään hätää, olen kanssasi en mene minnekään. Kysyin tietenkin mitä sinulla on tapahtunut, nainen pyöritti päätä ja jatkoi nyyhkyttämistä. Jatkoin koska tiesin, että nyt todella apu on tarpeen, kysyin soitanko poliisin ja ambulanssin? Yllättäen loukkaantunut nainen sanoi, ei tämä ole sitä miltä näyttää, hän sanoi, putosin portaat. Sanoin vihaisena, putosit vaikka ”lentokoneesta” soitan sinulle avun, olen turvanasi, kunnes apu saapuu. Loukkaantunut nainen otti minusta kiinni ja painoi itsensä rintaani vasten, tuli siinä kyynel myös minulle tunsin suurta surua.
En koskaan tavannut tätä henkilöä, mutta annoin hetken hänelle turvaa, jota hän kaipasi. Kun poliisit tulivat ja ambulanssi, ei loukkaantunut nainen halunnut irrottaa otetta minusta. Hän oli löytänyt turvan eikä halunnut menettää sitä. Nytkin muistellessani hetkeä, hetkeä joka piirtyy muistissani tarkasti, tulee kyyneleet sitä ajatellessa.
Etsikää turvaa, turva varmasti löytyy yhdessä tai erikseen!
Paljon rakkautta koteihin, "anna rakkautta niin saat sitä myös itse". "rakasta itseäsi, että osaat rakastaa muita"!
Minulla alkoholistilla on vääjäämätön tarve raitistumiseni alkaessa, sitä voisi nimittää kuntoutumisen vietiksi. Ehkäpä pelkoni rapistuneesta fyysisestä tilastani saavuttaa tietouteni siinä määrin, että pakottaa johdonmukaiseen liikuntaan. Myös rauhattomuuteni sisäisesti ajaa pakonomaisesti kuntopolulle. Myös voimattomuuteni viihtyä kotona vaimoni sekä lasteni seurassa ajoi kuntopolulle. Tietysti saavutan tervehtymiselleni alkoholismista paremmat lähtökohdat, kun minulla on hyvät fyysiset, sekä henkiset voimavarat.
Mutta minä alkoholistina pakotan oman elimistöni tekemään niitä urheilumuotoja, joita sen luonnollinen ominaisuus lajia kohtaan vastustaa. Sekä yleensä harrastan pakonomaisesti itse määräämiäni aikoja, enkä kuuntele oman elimistöni signaaleja. Kun juoksen, asetan itselleni uusia tavoitteita. Haluan rikkoa ennätykseni uudelleen ja uudelleen. Juoksen niin lujaa aivan kuin joku ajaisi takaa syödäkseen minut. Joskus primitiivisellä ajalla juostiin henkensä edestä, mutta ei minun sitä enää tarvitse tehdä. Opettelen vain liikkumaan silloin, kun oma kehoni sen mieltää. Alan harrastamaan leikkimielisesti liikuntaa, enkä sekuntikellon määräämään tahtiin.
Pystyn lopultakin saavuttamaan liikunnalleni asettamani todellisen tavoitteen, virkistävän vaikutuksen lisäksi mahdollisuuden kääntää selkäni maailman huolille keskittyessäni inhimillisiin perustekijöihin.
Olin juomatavoiltani hillitön. Halusin aina juoda lasini tyhjäksi en koskaan pystynyt jättämään siihen tippaakaan. Pyrin aina turvaamaan oman annokseni juomista, jos pullo kiersi mieheltä miehelle otin varmuuden vuoksi pitkän ryypyn saadakseni humalaan johtavan määrän varmasti. Pelkäsin aina, ettei alkoholi riitä olin missä vain. Join silloinkin, kun sitä ei olisi sopinut tehdä missään nimessä. Hamstrasin juomia turvatakseni seuraavan päivän humalan ja juomat. Piilotin niitä toisilta, kävin silti itse salaa ottamassa ryyppyjä. Olin aina viimeisten juhlijoiden joukossa. Tapani oli aina keksiä syitä jatkaa juhlimista, sekä juomista.
En koskaan osannut sanoa ei, kun oli kysymyksessä alkoholin nauttiminen. En tietenkään halunnut tätä sanoa, syiden takia joita luettelinkin edellä useita. Muistan toistuvia kertomani kaltaisia tapahtumia istuessani kaljabaarissa, silti siellä istuessani tiesin kotiini tulevan vieraita juhlimaan lapseni syntymäpäivää. Sillä tämä oli tavanomaista ystäväpiirissämme silloin. Halusin tieten tahtoen mennä pohjustamaan kuntoani ennen vieraiden tuloa. Koska, pelkäsin varaamani juoman loppuvan kuitenkin kesken. Malttini lopettaa juominen kohtuuteen oli mahdoton tehtävä minulle. Sainkin useita välisoittoja kotoani, kun vieraat odottivat isäntää seurakseen. Usein toistui tapahtuma kun sitten valomerkin jälkeen astelin juhlapaikalle, ei vieraita ollutkaan myöhäisen ajankohdan takia.
Olin saapunut myöhässä kuten tavallista, sain kohdata koskemattomana varaamani juhlajuomat, iloitsin siitä.
Muistan monet Juhannukset ja Juhannuksenvietto paikat. Olin missä tahansa viinaa oli jokaisella, viinaa ostettiin paljon, useat oli ostanut yli varojen kuten itsekin tein.
Juhannus juhlista jaloin…saa kaikkien juhlamielen korkealle. Taputellaan alkuillasta kaikkia, kaikki on hyviä ihmisiä, useista tulee ”kavereita” juhlahumussa. Sitten kun alkoholia juo juomistaan tapahtuu käänteitä mielialassa, alkaa ”kaverit” olla kiusankappaleita. Alkaa riitaisia tapahtumia syntymään, monille Juhannus on viimeinen juhla. Viina synnyttää pahoja riitoja perheiden sisällä sekä ”kaverien” parissa, alkoholisti pitää siitä huolen.
ILMAN JUOMISTA JUHANNUKSEN VIETTO SUJUU MIELIHYVÄÄ ANTAEN KAIKILLE OSASTUJILLE, MYÖSKÄÄN HUONOJA TAPAHTUMIA JA EPÄONNISIA IHMISKOHTALOITA VÄLTETÄÄN TAPAHTUMASTA ILMAN VIINAN JUOMISTA.
Juhannus on alkoholistille (pitkien lomien) alku juomakierteelle. Alkaa eläminen pullon varjossa ja unohtaa oma perhe, alkoholisti (juova) ei huomioi omaa perhettään. Perheellä alkaa raskaat ajat henkisesti myös aineellisesti. Kuka jaksaa tätä vuodesta toiseen. ALKOHOLISTI JUHANNUS ON HYVÄ HETKI ALOITTAA RAITIS ELÄMÄN TAPA, HAE APUA!
Onko nyt Juhannuksen aikana (puoliso juo tosi paljon) kysyä itseltään, että kuinka paljon puolisoani rakastan?
Rakastanko tarpeeksi tehdäkseni hänelle itselleen palveluksen (tuskaisen palveluksen), että lähden? Yksi tapa auttaa alkoholistia on hylätä hänet sillä se voi olla ainoa mikä saa hänet todella lopettamaan juomisen, usein eron jälkeen käy myös niin, ettei alkoholisti nouse koskaan vaan elämä hiipuu hitaasti hänestä.
Lapsen eläminen alkoholistin kanssa jättää aina jälkensä ja vaikuttaa lasten elämään loppuelämän ajan. Mitä nopeammin ratkaisun tekee, sitä helpompi lasten on asia käsitellä.
HYVÄÄ JUHANNUKSEN AIKAA!
Tuon kaikkein raskaimman asian esille mitä alkoholisti kantaa tämä on vihan tunteet ja toisten (lähimmäisten) alistaminen omaan tahtoon.
Minulla ja muilla juovilla kavereillani oli tyypillistä juomisen jälkeisenä päivänä peitellä huonoja tapahtumia tutuksi tulleella lauseella, ”saatana tuli taas kännissä hölmöiltyä”. Pakenimme humalan taakse piiloon todellisia seuraamuksia. Humala oli puolustus koska olimme siihen tottuneet, kulttuurimme jopa hyväksyy sen.
Selvin päin oli osattava hillitä itseään, mutta jostain kumman syystä patoutumille annettiin vallat humalassa purkautua hillittömästi. Kaikki vihan ja kaunan tunteet räjähtivät humalassa silmittömästi. Usein haukuin ihmiset humalassa kun en muuten osannut selvin päin heitä moittia. Humalassa tunsin voivani näin oikeutetusti tehdä. Olemme lukeneet lehdissä perheen isien pahoinpitelyistä lapsiaan tai vaimojaan kohtaan. Lisäksi kaikki murhat ja tapot useimmiten on tehty silmittömän raivon vallassa. Vihassa piilee suunnaton vaara. Minun on muistettava kuinka vihapäissä lausumani sanat ovat kauheita asioita ja vahingoittavat itseäni äärimmäisen kovasti. Ihmissuhteeni kärsivät käyttäytymiseni seurauksena ja jatkuessaan ajaa minut suureen ja pimeään yksinäisyyteen.
Vihaan liittyy alistaminen omaan tahtoon. Perhettämme pyrimme alistamaan, jos emme heti onnistu saamme raivon ja vihan tuntemukset. Vihan ja raivon käyttäytymiset seuraa aina asioissa joissa emme onnistu alistamaan joitain tai jotain ihmistä tahtoomme. Kun miettii tarkasti, löytää jokainen malleja omasta käyttäytymisestään missä tätä esiintyy. Lapsi kiukuttelee, kun ei saa tahtomaansa esim, karkkia. Kun alamme raitistumaan, on luovuttava perheemme alistamisesta, siirryttävä vuorovaikutteiseen keskusteluun. raitistumisessa tulee päähänpistoja, joiden mukaan perhe joutuu elämään. Raitistuva vie päähänpistojen seurauksena perhettään, sinne tänne. Mutta se on alistamisen väliaikainen korvike. Muutokset tasapainoon tapahtuu loppujen lopuksi nopeasti, KUNHAN teemme työtä sen eteen.
Alemmuuden tunnon voimasta
Alemmuuden tunnon voimasta olen helpommin nostanut tuntemiani henkilöitä korkeammalle jalustalle, kuin määrätietoisesti pudottanut heitä omissa luokituksissa. Usein päädyin jopa matkimaan ihailemiani ystäviä. Muistan kerran ystäväni tehneen kotonaan kummia, hänen vaimonsa kertoi kuinka arvostamani henkilö oli juovuksissa hajottanut olohuoneen pöydän irrottamalla siitä jalat. Myöhemmin illalla jatkoi tekemisiään kusemalla olohuoneen nurkkaan. Tämä tarina huvitti minua kovasti, nauroinkin äänekkäästi, joka hieman närkästytti kertojaa.
Kuten kerroin olen kova matkimaan ihannoimiani ihmisiä. Niin myös tässä tapahtui, sillä seuraavan humalani seurauksena pistin oman olohuoneeni pöydän palasiksi. Tiesin tarkkaan miten väärin tein, mutta tehostustarpeeni oli suuri ja tietysti odotin kuinka tästäkin kerrottaisiin, sekä naurettaisiin päälle. Havahduin huomatessani takana tulevaa tönimistä, kun silloinen ystäväni työnsi minua vessaan päin, olin aloittanut kusemisvaiheen. En onnistunut valppaan ystäväni ansiosta.
Tätä tapahtumaa voisi kutsua pähkähulluksi toiminnaksi pähkähullulta mieheltä. Mutta minä alkoholistina yleensäkin liioittelen herkästi omia tunteitani tai viettejäni. Kuten tässäkin ihannoiman henkilöni suorittamia asioita, liioittelin niiden hauskoja puolia minä itse niitä pidin. Näitä pyrin sovittamaan elämääni epätoivoisesti. Ajatusmaailmani näiden tekojen, sekä alkoholin kohtuuttoman käytön seurauksena on kieroutunut siinä määrin, että häiritsee jokapäiväistä elämääni. Minä kuvittelin ystäväni menevän taas jollekin muulle tutullemme kertomaan tekemiseni, aivan kuin tapahtuma olisi jokin ketjukirje. Uskoin vakavasti, että tapahtumalle olisi naurettu kuten itsekin tein. Ymmärrykseni ei ottanut huomioon sairauteni varjostamana, kuinka tämä vieras henkilö saattaisi pitääkin minua todellisena hulluna, (minkä varmasti olisi tehnyt). Sillä vain harva ajattelee, kuin minä alkoholistina. Olisiko ollut mahdollista, että ystäväni olisi kehdannut kertoa typeryyttäni muille lainkaan. En usko!
Alkoholistina minulla kaikkien elämänarvojen, sekä oppimieni kunnioittamisen rajat ovat hämärtyneet niinkin paljon, että "tehostamallani" ihannoinnilla ei ole järkevää tulosta.
Istuessani iltaa tutuiksi tulleiden kaltaisteni (alkoholistien) seurassa, saatan istua heidän kanssaan ravintoloissa, rannoilla, muiden kotona tai vain puistoissa. Siinä seurassa juodessa (alkoholia) olen tapani mukaan kehuskellut muille mukana oleville, kuinka hoidan asioita kotona. Tiedän hyvin etten ole tehnyt mitään kotini ja perheeni hyvin voinnin edistämäksi varastin kaikki vaimoni tekemiset omiksi saavutuksiksi. Vaimoni nämä on joutunut hoitamaan, kuten yleensä kantanut perheen tarpeet ja siihen kuuluvan vastuun.
Vaimoni on ollut kärsivällinen ja aina odottanut muutosta elämäni tapoihin. Hän on valehdellut lukemattomia kertoja ystäville sekä läheisille ihmisille suojellakseen minun alkoholistin ylpeyttä.
Usein olen saattanut kotini taistelukentäksi suuren raivon vallassa. Kuitenkin aamulla olemme suuren tunteen seurauksena taas kerran tukeneet toisiamme ja sopineet riitamme sylikkäin.
Olen jälleen vannonut vaimolleni lopettavani juomisen ikuisiksi ajoiksi. Hän on uskonut näihin toistuviin valoihin, silloinkin kun muut eivät ole halunneet tai muuten voineet uskoa.
Vaimoni ei voinut kutsua ystäviä kotiini, koskei tiennyt olinko kykenevä kestämään raittiina kohtaamisen. Yhä harvemmin pystyimme näitä ystävien kohtaamisia sopimaan epäluotettavan käyttäytymiseni vuoksi. Aloimme minun elämäntavan seurauksena eristäytymään muista ihmisistä ja elämään yksin.
Minun suuri halu ja usko omiin mahdollisuuksiini päästä alkoholin raastavasta otteesta, ei koskaan saisi loppua. Ei edes silloin, kun olen oman raittiuteni alkuvaiheessa retkahtanut ja alkanut uudelleen juomaan, vaikka olin jo lopettanut juomisen. Minun olisi heti pystyttävä lopettamaan syyllisyyden tunteen lisäävä ajatteleminen retkahtamisen johdosta sillä tämä edes auttaa kärsimystäni ja lisää ahdistusta.
Kohdallani retkahtaminen on vaikeamman tien kulkemista mutta tärkeämpää minulle kuitenkin on kova yrittäminen, sillä ei kukaan vaadi minua onnistumaan. Minun olisi saatava suuri häpeän tunne epäonnistuttuani tavoitteessani pois ahdistamasta itseäni. Etsittävä sitä rohkeutta itsestäni, että pystyisin palaamaan sinne avun antajien ja läheisteni seuraan nöyrällä asenteella uuteen alkuun.
Siis, en saisi kasata suurten menetyksieni taakkaa ajatuksissani, retkahtamisen johdosta. Olin raittiina ajan jona sain kokea paljon hyvää. Ei se mennyt hukkaan vaikka näin uskoinkin heti retkahtamisen jälkeen.
Asiat eivät ole niin huonosti ettei niitä vielä huonommaksi juomalla saa. Siksi tästä eteen päin niillä voimilla mitä minulla tässä hetkessä on. Tekemilläni asioiden määrällä pelkästään ei ole merkitystä elämässäni, vaan niiden laadulla.
Retkahtamiseni jälkeen on turha kasata vuoria tiellensä, eivät ne kuitenkaan niitä ole, vaikka kuinka sairaudessaan näitä harhakuvitelmia luokin.
Lue lisää ...
Hakeuduin miksen myös turvauduin kaikkeen valmiiseen, en pystynyt itse toimimaan oikeastaan koskaan. Minulla ei ollut mitään vastuuta eikä myöskään huolta toisten hoitaessa arkiset askareet, kuten raha-asiat, puhumatta muista tilanteista. Tämä tapa oli kasvanut nuoruudesta lähtien, olin aivan liian ujo sekä arka, niin ja heikko itsetunto oli este tekemisille. Minulla ei ollut oma elämäni missään vaiheessa omissa käsissäni, vaan jossain muualla. Se oli luisunut pois väärän elämäntapani myötä. Eroni seurauksena sain juoda itsesäälin, kaipuun haikailluissa, toiveajatteluissa, peloissa, alemmuuden tunteissa, sekä häpeässä ym. Tämä kaikki voimistui juomisen määrätietoisesti kasvaessa.
Töillä ei ollut mitään väliä, eikä huolenpito kohdistunut itseeni, kunhan sai alkoholia unohtaakseen kaiken. Juomisestani seurasi niitä yksinäisyyden pelkoja, en voinut asettua omaan kotiini, hakeuduin muualle. Näillä ryypyillä vahvistin jatkuvasti oman tunne-elämäni sairauden voimistumista. Kun lisätään juomisen seurauksena kaikkien alueiden jonkintasoinen yliherkistyminen, olikin seurauksena painajaismainen luhistuminen henkiseen pimeyteen, jossa kolkutellaan hulluuden rajoja.
On aika ottaa omasta elämästä vastuu, sillä kaikki riippuvuussuhteet osaltaan edesauttaa rajan ylittämistä synkkyyttä kohti.
Sinä päivänä, kun myönsin olevani alkoholisti, sain sisälleni ensi heräämisen hengenelämän alueella. Tämä on tärkeä askel raittiuden tiellä. Se on sanoakseni ensi askel, lahja ensi heräämiselle. Ja saadakseni lisää näitä hengenelämän lahjoja on minun kyettävä jatkamaan raittiuttani. Minun on pystyttävä luopumaan entisestä elämästäni, elämäni joka ei onnistunut, siihen uuteen elämään jolla on mahdollisuus onnistua missä olosuhteissa tahansa.
Sille elämän muutokselle ei ole ratkaisevaa onko minulla aineellista menestystä tai epäonnea, eikä ole riippuvuutta ilon tai tuskan vaikutuksiin. Sillä olen saanut avata suuren mahdollisuuksien oven elämälleni tällä omalla heräämiselläni. Mutta minun on jatkettava omaa heräämistäni saadakseni jatkaa mahdollisuuksien elämää. Tätä heräämisen jatkumista auttaa suurelta osin keskustelut kaltaisteni kanssa tai siellä mistä apua haluan ottaa, nimenomaan ”haluan”!
Omalla heräämisellä tarkoitan tässä yhteydessä elämäntäyteisyyden tilaa, tilaa joka on elinvoimaista sekä lujaa psyykettä jolla saavutan myönteisiä tunteita sekä selkeää mieltä, herääminen vapauttaa pelon terrorista joka vainoaa herkeämättä.
On Jouluaatto ja kahden ihmisen päivä, joka tänään minulle ensimmäisen kerran selvisi, nimittäin Aatamin ja Eevan. Tässä yksin vain astelin kämpän lattialla edestakaisin voi sitä tuskan määrää, sekä voimattomuuden tunnetta omaan elämääni nähden, sitä ei voi sanoin kertoa. Minun on tähän johtuvaan tilanteeseen lähdettävä kauemmaksi ajassa ja tapahtumissa taaksepäin. Tämä kirjoittelukin on tuskien taival, sillä päässä pyörii ajatuksia ja ratkaisuja vilisemällä.
Soitin juuri ex-kaverilleni, kaipaan häntä nyt kovien tuskien ja ahdistusten keskellä. Hän kävi täällä toivottamassa minullekin hyvää Joulua, hänen säteilevä terveytensä antoi lohtua itselleni tuntien mielihyvää hänen saavutukselleen omassa tervehtymisessään (juomattomuus). Olen ajatellut olenko minä tässä maailmassa se ainoa, joka kaipaan sitä entistä liian kovasti, koska kuitenkin tykkäsin vaikka erottiin. En usko, että ex-kaverini tuntisi samoin, sillä uskon hänen pitävän omaa nykyistä elämää huomattavasti parempana ilman minua.
Minun on raotettava hiukan aiemmin tapahtuneita asioita, sillä jokin aika sitten retkahdin totaalisesti, olen vaipunut biologiselle tasolle. Juomisen seurauksena otin myös lopputilin ilman mitään irtisanomisaikaa, jonka oma-aloitteisesti pyysin (esitin sitä hyvää ja erikoista työntekijää), sainpahan jatkaa rauhassa juomistani. Kuitenkin aloin väsymään siihen huomattuani ajautuneeni todelliseen ahdinkoon niin aineellisesti, kuin henkisesti. Kovalla vauhdilla henkinen rappeutuminen saavutti otteensa vapisevasta kehostani. Läheiseni huomasivat rajun muutoksen tapahtuneen fyysisesti ja henkisesti tilassani.
Läheiseni hädän hetkellä osasin kuitenkin vetää oikeasta narusta, sillä annoin veljelleni kauhistuttavan käsityksen tilastani. Hän alkoi toimistani havaitsemaan itsemurhaan havittelevia oireita, näin minä halusinkin. Myös saavutettuani päämäärän hän omalla huolestuneisuudellaan vei minut lääkärin vastaanotolle, jossa hoidin roolini asianmukaisesti loppuun. Pääsin hoitoon, ehkä tämä lyhyeksi jäänyt tapahtuma osaltaan kuitenkin auttoi, sielläkin vedin rooleja. Tein itsestäni säälittävän ja hienon miehen kuvan (jos mies on tämän kaltaisessa hoitolaitoksella tekemässä itsestään fiksua kuvaa, on tämä totaalisen sairas, minä). Eikä hoito ollut minulle ansiokasta, koska en imenyt sitä itseeni. Rehellisyys puuttui itseäni ja hoitajia kohtaan.
En kylläkään ole juonut (olen kotona), mutta masennus on mitä kovin. Ollut jopa viikon, tunnen nyt todella sen viisauden "olla voimaton myös omaan elämääni nähden". Olen todella se pikkulapsi, joka on lähdössä maailmaan kotoaan Äidin turvasta. Sillä tunnen näin vastuu ja tekeminen oman elämänsä eteen on kovan työn, sekä tuskan takana. Jotain pientä yritystä tapahtuu, mutta vaivoin. Nytkin taistelen yksinolon karkuun menoa vastaan, etten soittaisi kotiini vanhemmilleni ja menisi sinne vaan olisin kotonani ja vastaisin omasta ”kurjasta elämästäni”. Se ottaa koville, mutta yritetään (muistutan koko ajan ”yritetään”). Olen sitä tehnyt jo pari tuntia kävellen edestakaisin. Tämäkin paska on näköjään koettava, että oma sairauteni alkoholiin nähden on niin ratkaiseva että myönnän olevani alkoholisti ja omin voimin en pysty siitä nousemaan.
Olen päättänyt lähteä alkoholiongelmasta taas apua hakemaan laitoksiin, karkuun yksinäisyyttä ja omaa vastuutani itsestäni ja rempallaan olevia asioita. Tosin myös raha asiat pakottaa näin tapahtuvan. Nyt on elettävä tätä päivää, joten ratkaisut tehdään siltä pohjalta. Soitin taas rauhattomuudessa ex-kälylleni etsiessäni ex-kaveriani. Siellä eräs nainen antoi lauseita joita en ollut aiemmin kuullutkaan pölkkypää ym. Toivotin kuitenkin hyviä Jouluja sydämestäni kaikille. Vastaukseksi sain samanlaisia Jouluterveisiä.
Rahaa on mennyt roppakaupalla, sillä alueella on paljon niin paljon tarkistamista. Olen tietysti kyvytön joka alueella. Miksi en olisi saanut jo riittämiin kokemuksia? Missä on silmäni ja korvani, kaikki aistit auki. Näiden kykyjen myötä tekoja. Soitan kotiini isälleni, kaipaan puhekumppania ja lähdenkin sinne siltä pohjalta. Viinaa ei tee mieli, jonka kait jo kerroinkin. Tätä ihmettelen onkohan alkoholistinen tunnetila niin sekaisin, vai onko fyysinen tarve pois ja henkinen puoli ei kaipaa lainkaan. Sekä pelko juomisen seurauksista pitää loitolla varmasti. Nytkin kaikki tulevaisuuden pelot pyörii päässäni, tuntuu ja varmasti on etten omista yhtään todellista ystävää. Ainoat toimivat siteet on kotiini. Olen kyvykäs menettämään ihmissuhteet. Toivon että isä jaksaisi jutella kanssani, sillä kaipaan puhekumppania. Taas otetaan reipasta kävelyä (pienessä huoneessa). Kävely ja mietiskely on tietenkin ex-kaverini ympärillä, joka tietenkin on lopetettava. Soitin isälleni ja menen sinne juttelemaan aidon rehellisesti.
Seuraava päivä: No niin uusi päivä on koittanut olokin on hiukan parempi. Kävin isäni luona juttelemassa, sekä nukuin myös yön siellä. Silti sitä ei nukkumiseksi voinut sanoa, sillä samanlaista valvomista se on myös omalla kämpällä sillä erolla vain, että siellä tunsi olonsa rauhalliseksi muiden ollessa ympärillä. Tulin tänne kämpälle (omalle) heti aamusta ja laitoin tulet uuniin saadakseni lämmintä vettä pystyäkseni tiskaamaan. Yritän pakonomaisesti lähteä pitämään paikat siistinä olenhan sen taidon saanut oppia kaverini kanssa eläessäni.
Oikein hirvittää ajatella mitä tuskissaan tekee. Kyseessä on eilinen ilta mitä tarkoitan. Ne puhelinsoitot ympäriinsä etsiessäni ex-kaveriani. Kun viimeksi puhuin näistä ystävistäni, niitä on tosiaan liian vähän tai ollenkaan hädän hetkellä. Minä lasken rohkeasti ex-kaverini kuitenkin menneestä huolimatta tukijakseni. Asioiden hyväksymiseen ja niiden totuudellinen tilanne on suuria tekemisiä tänä päivänä. Lähtökohdat eivät ole huonot, kun tarkastelee tapauksia. Mahdollisuudet mielestäni on mihin vain. Laskenkin tervehtymiseni etu sijalle ja katsotaan sen jälkeen muut. Raha-asioissa on niin monta mahdollisuutta, ettei niitä kannata suurentamalla miettiä. Huonoimmassakin tilanteessa pitäisi pärjätä.
Oman ajatusmaailman hallintaan olisi kiinnitettävä huomio, että se pysyisi järjellisissä sekä johdonmukaisissa suunnissa. Hyväksymiseni hitaaseen parantumiseen vuosien tekevällä työllä, on lähtökohta. Vaikkakin se on vaikea tosiasia hyväksyä, sekä niellä sillä olen ollut niitä nopean etenemisen miehiä. Nyt on lyötävä jarrut seisakin puolelle, ehkä mieluummin käsijarru päälle ja lähdettävä tosiaan hetki hetkeltä eteenpäin. Olen aina pyrkinyt olemaan muita fiksumpi kavereitteni seurassa, päätä pitempi muita oikea puhe pyrkyri josta on rehellisyys omaa itseään kohtaan jäänyt sivuseikaksi. Omien voimavarojen lukeminen liian korkealle, koskien avustavaa työtäni muita kohtaan. Olen tätäkin liiankin suurella ryminällä suorittanut, joka on vienyt voimani, sekä tietoisuuden omasta tilastani. Tästä näkökulmasta tulee esiin kyky hallita omaa ajatusmaailmaa. Ja siksi se onkin niitä ensimmäisiä asioita raittiuden tiellä.
Puheissani ja teoissani sen tuomarin roolin on loputtava. Tutkiessani omaa itseäni minkä tämän hetkisen tilani vuoksi pystyn, olenkin niin mahtavan määrän kieroutumia omistava ihminen, mutten sano olevani ainoa maailmassa. Ei luoda enää sitä sairasta marttyyriä itsestään mitä on tullut tehtyä, joka pohjautuu alemmuudentunteen liian voimakkaana ilmenemisenä sisälläni. Raha onkin tähän asti ollut tervehtymiseni tiellä se ensimmäinen asia, jota olen pyrkinyt tuomaan kovalla työllä esiin. Olen aiemmin painottanut tätä asiaa, eikä se mene hukkaan nytkään esille tuodessani. Sillä alkoholisti minän ensimmäinen asia muiden yli on, terveyteni kasvu etusijalle muiden sillä nämä muut tulee itsestään ja huomaamatta perässä. Eikä niihin tarvitse kiinnittää suurtakaan huomiota.
Kaikkien aistien, vaistojeni on pysyttävä vain tällä yhdellä alueella, kavereitteni seurassa saamallani tiedolla tervehdyttämiseni jatkuvuuteen. Olen sen monasti unohtanut, joten nyt kirjoittaessani parhaan kykyni mukaan näitä hetkiä ylös, olisi syytä lukea ja muistaa nämä tuskat, joita ei voi eikä pysty sanoiksi muuttamaan, myös jälkeenpäin jonain hyvänä päivänä ja tarkastella näitä. Tulihan tiskattua edes on sekin vähän, mutta eteenpäin menoa kuitenkin. Eipähän ole edessä huomenna, vaikka minunlaiselle miehelle siirto sinne olisikin käynyt vaivatta. Tällä hetkellä olen valinnut tien, joka on pikkupojasta mieheksi ja aikuiseksi. Se on tuskien tie, taival on vaikea, mutta ainoa oikea joka vie perille.
Jumalani löytäisinpä nyt sinut ota huostaasi tämä revitty omien käsien ja toimien myötä oleva pikkupoika (en pyydä, ja katson anovasti ylöspäin ensimmäistä kertaa). Auta kasvamaan ja hyväksymään kasvuympäristö, mikä milloinkin vallitsee. Toivon, että löydän sinut rakastavana, enkä tuomitsevana kohdalleni.
Ajattelutavan hallinnasta nyt ja tulevina aikoina, onkin kiinnitettävä huomio asioiden oikeaan katsantokantaan. Sillä olenhan sairauden voimakkaimmillaan sisälläni ollessa, valmis luomaan näistä niin pienistä, mutta silti luon niistä niin isoja asioita, ylitse pääsemättömiä. Lähtökohtana on pidettävä, tässä maailmassa minun asiani ovat todella niin pieniä vaikka mielessäni isoimmillaan, silti voitettavissa. Keinot on jo keksitty, kunhan käytän vain niitä. Jatketaan taas kun käyn Äidilläni syömässä, sillä hän soitti juuri pyytäen sinne. Se tuli sopivasti sillä alkoi yksinäisyyden verhoama rauhattomuus iskeä kyntensä sisälleni.
Käyty on ja palattukin tuskan kentälle (omaan asuntoon), minkä selvästi tuntee sisällä olevana rauhattomuutena. Yötkin kun menee valvoen ja horroksessa miettiessä. Kunpa muistaisin edessäpäin tämän päivän, jona ei tuskan määrää sisällä voi mitata. Voisinpa tämän olotilan sanoiksi pukea, tämä on erittäin järkyttävää (vapisen kaiken aikaa). Tämä tuska tuntuu aivan kuin olisin menettänyt jonkun ihmisen, totta helvetissä olenkin ”itseni” kaikki ihmisyys on rapissut.
Olen pelkoa ja ahdistusta täynnä oleva vapiseva ihmisraunio tuskan vaikutuksesta, vetäytyminen ihmisten keskuudesta tuntien valtavaa häpeää ja sitä pakonomaista pakoa piiloutua jonnekin. Olen menettänyt otteen itseeni en pysty hallitsemaan tunteitani, jotka eri tavoin joka hetki on sieppaamassa mukaansa. Kaipaan nytkin niitä, jotka olen menettänyt väärin eletyn elämän tapani myötä. On kuin tämä olisi viimeinen päivä tässä maailmassa, kaipuu on niin voimakas. Olenkohan ainoa, joka tuntee tätä kaipuuta (itse kuvittelen) tämän kaltaisen tuskan ripottelemien hetkien otteessa.
Tässä kävellessä ja laittaessa uunin lämpiämään, mietin menneitten aikojen tuskia samanlaisella hetkellä. Eivät ne olleet samanlaisia, vaikkakin aineellisesti olivat huonompia. Tuska ei ollut samanlaista nyt tunnen sen "oman voimattomuuteni elämääni nähden" hyvin voimakkaana pelonsekaisena tunteena tulevaisuudesta. Voimaa pieniin tekemisiin ei tahdo saada millään. Tahtoisin vain saada puhua jonkun kaltaiseni kanssa tämän masennuksen hetkellä, joka on lyönyt kyntensä vapisevaan ruumiiseeni. Kävelin ja konttasin lattialla jo tutuksi käynyttä reittiä, jossa niin monien tuskien taivalta muulloinkin eri tavalla mitattuna on askellettu.
Tämän hetken tuska on mittaamaton, mutta kaiketi arvokkain eteenpäin ajatellen. Koska tuska on kasvattava tekijä, tuntuu oikein vaikealta ajatella ja hyväksyä tämä tosiasia tämän hetkisen olotilan vallitessa. Tiedän ettei tänne (asunnolleni) ketään tule vaan minun olisi itse lähdettävä liikkeelle jonkun ystäväni luokse, mutta kun on joulu ei kehtaa silti tuska pakottaa näin ajattelemaan puhumisen puolesta. Nyt kun olen kämpällä ja yritän käydä nukkumaan tuskan hiukan helpottaessa (luulen tai toivon ehkä taas kerran). En voi kuin ajatella tämän yhden kuukauden tuskan määrää, joka on ollut valtava. On valtavan helpottava tunne, kun se riivinrauta sisälläni jo hiukan höllää.
Olen nöyrästi myöntänyt näinä aikoina melkein polvillani kontaten ymmärtäväni selvästi ensimmäisen tavoitteeni (myönsin voimattomuuteni alkoholiin nähden, enkä omin voimin kykene kurjuudestani nousemaan). Minun on hyväksyttävä se tosi asia elämäni jatkuessa. Minulla on vakava sairaus sisälläni, jonka kanssa olisi pyrittävä elämään sopusoinnussa niiden rajoittavien tekijöiden kanssakin, jotka voi hankaloittaa elämääni normaalissa ilmapiirissä. Tarkoitan lähinnä alkoholia, siellä missä sitä on minun elämäni on tuskaista. Pyrinkin hyvin kauas siitä aineesta. Se on hyvin hitaasti, mutta varmasti saattanut sairauden tilaan itseni. Mikä ei ole mikään helppo sairaus hyväksyä (alkoholismi). Se sairaus on loppuelämäni vaivaava minua, minusta onkin kiinni kuinka voimakkaana se myllertää sisässäni.
Kukaan ei voi ymmärtää iloa mikä sisälläni on, olen jo viisi minuuttia tuntenut hyvää oloa tämä on mahtava tunne (huom. vain viisi minuuttia) mitä on tapahtunut? Kunpa selviäisin aamuun asti täällä kotonani. Soitin isälleni iloissani tästä olotilastani. Tämän kaltaisten olotilojen eteen kannattaa taistella, on tosi makeita totta kai tuntuu kuukauden piinan jälkeen ”makeilta”. Nyt minulle on näytetty ”tuskan” tosi ”tuskan” avulla mihin elämässäni on pyrittävä ja mihin sitä ei missään nimessä saisi päästää. Yritän käydä nukkumaan olen valvonut hyvin, hyvin paljon. Jospa uni tulisi, rukoilen sitä. Olen liian usein itkenyt kun en ole saanut unta, nytkin kyyneleet valuu poskillani.
Ohimenevä masennus, joka haittaa elämää vain lievästi, on normaali tunne-elämän ilmiö.
Kohdallani henkiset rappiotilat peittyivät rankkaan juomiseen, mutta alkaessani raittiuden aloin tuntemaan ja kokemaan useita masennustilan oireita, sekä psyykkisiä ongelmia.
Tämä elimistön ”herääminen elämään” tarkoitti kuinka tunsin raittiuteni alussa asiani, sekä kuntoni menevän mielestäni päivä toisen jälkeen huonommaksi. Myös oma raitis elämäntapa herätti näkemään rappiotilan, juomisen jälkeisen rauniokasan.
Tämän oman tilan uudenlaisena kokeminen raittiuden alussa ei ollut mikään miellyttävä kokemus, se aiheutti tuskaisia henkisiä polttoja, sekä suuria ahdistuksen tunteita.
Alkoholistia pitää auttaa (yksin lähes mahdotonta nousta), alkoholistin (henkilön) masennustilasta on mahdollisesti kysymys kun ilmaantuu seuraavia oireita:
• alakuloinen mieli suurimman osan ajasta
• kadonnut kiinnostus ennen iloa tuottaneisiin asioihin
• voimakas väsymys
• itseluottamuksen ja omanarvontunteen katoaminen
• kohtuuttomat itsesyytökset
• toistuva kuoleman tai itsemurhan ajattelu
• unihäiriöt
• ruokahalun muutokset
Tervetuloa seuraamme myös sosiaalisessa mediassa. Pyrimme tarjoamaan siellä erilaisia näkökulmia alkoholiongelmaan, alkoholismiin ja alkoholistin käyttäytymiseen. Tykkää meistä Facebookissa