Tutustu artikkeleihin, paremman elämän puolesta!

Tyytymättömyys on uuden alku!
Kirjoittanut
Myös minulla raittiuteni alulle panemisen voimana ja innoittavana lähteenä oli ”pelko”, pelko menettää perheeni. Siis näin myöhemmin ajateltuna ei mikään paras mahdollinen ”syy” alkaa raittius. Ymmärrän nyt ettei minulla ole muita syitä kuin oman itseni vuoksi, minun elämäni. Aloitin liian myöhään raittiuden eteen tapahtuvan työn. Minun olisi pitänyt paljon, paljon aikaisemmin niin tehdä.
 
Olimme ajautuneet niin syvälle alkoholismin kurjuuteen koko perhe, että tekojeni ja jatkuvan juomiseni seurauksena avioliittomme päättyi. Muistan vuosikymmenien jälkeen, kuinka katsoin ikkunasta muuttokuormaa, joka lähti pihasta vieden rakkaimpani lopullisesti kauas pois. Itkin illalla vuolaasti, itkin vuolaasti useita vuosia itseni uneen.
 
Elin harhassa, että saisin perheeni takaisin ”joskus”, no jatkoin juomista entistä enemmän, kun ei ollut ”vastuita” pidättelemässä. En koskaan saanut perhettä takaisin, menetykset olivat lopullisia, ystäväiseni näin voi käydä.
 
Tiesin AA-kerhosta, koska tuttuja kävi siellä, pikkupaikkakunnan asiat tuntevat kaikki asukkaat. Minäkin astuin AA-kerhon ovesta viimein sisään, havaitsin, kuinka paljon oli tuttuja. Siis oli helppoa käydä, myös jatkossa. En kuitenkaan onnistunut vaan aloin juomaan usein ja taas aloin raittiuden AA:ssa. Kävin katkoilla muutaman kerran, aloin uskovaiseksi saavuttaakseni raittiuden.
 
Olen katunut usein, etten aloittanut raittiuden työtä ajoissa, kun minulla oli huonoja seuraamuksia! Tiedän että on maksullisia ja maksuttomia avun lähteitä, minä pääsin raittiudesta ja uudesta elämäntavasta kiinni maksuttomilla palveluilla ja avuilla.
Minulla oli tukihenkilö (hyvä kaveri) joka lähti mukaan, en yksin olisi koskaan osannut masennuksen vaikutuksessa hakeutua avun lähteisiin. Ojennetaan auttava käsi johon voisi läheisemme tarttua!
 
Voit osallistua keskusteluun niin halutessa tai tutustua muiden kommentteihin Facebookissa
Kirjoittanut

 Aloitin juomiseni tietoisesti poistaakseni alemmuuden tunteen, sekä vahvistaakseni heikkoa itsetuntoani. Join voimistaakseni kaiken tuntemattoman kohtaamiskykyäni. Lisäksi käsitykseni juomisen kuuluvuudesta aikuisuuteen sekä yhteisöön johon kuuluin antoi riippuvuutta alkoholista. Join kuvitelmiin pääsystä muiden yläpuolelle, koska eivät osanneet nauttia alkoholista loppuun asti. Tietysti elimistöni reagoi ensimmäisiin ryyppyihin rajusti, alkoi huimata, voin pahoin, oksensin ylettömästi. Mutta en halunnut antaa periksi, koska olin saavuttanut juomisen tuntemuksena heikon, mutta silti kiihottavan ylemmyyden tunteen. Vaikka elimistöni ei halunnut tätä myrkkyä pakotin sen ottamaan tätä. Tein juomisestani tapa tapahtuman samoissa paikoissa, melkein samoilla kellon lyömilläkin. Pidin tiukasti kiinni omista juomatavoistani.

 Alkaessani raittiuden raskaan tien, minun olisikin muutettava tätä toistuvaa rutiinia elämässäni. Antaessani mahdollisuuden elimistölleni, sekä sisäiselle elämälleni kokea jotakin uutta, alan saavuttamaan todellista nautintoa ilman alkoholia elämässäni.

Kirjoittanut

 Minulle niin tärkeä persoonallisuuden muutos alkaa oman tekopyhän roudan sulamisella tämän jälkeen pystyn kylvämään suvaitsevaisuuden siemenen itseeni sekä ympäristöön. Näin pääsen niittämään tasaisemman mielenrauhan kasvustoa. Niin kauan kun elin vähänkään itsekkäästi ja olin valmis syyttelemään muita, sekä muita asioita, en saanut menneeltä varmasti rauhaa, kierre jatkui ja hullaantui. Minun kurjuuteni alkoi antamaan periksi  tutustuessani edes vähän itseeni, lisäksi opin tämän myötä omat virheeni tunnistamaan. Aloin helpommin suorittamaan päivittäisiä askareita hyväksymällä itseni, opin olemaan ihminen siinä kuin muutkin.

Aloin myös saamaan oikeat mittasuhteet sen hetkiseen tilaani, sillä annoin materiaalille yhä vähemmän arvoa. Tämän arvon alentaminen ei mitenkään ollut helppoa, koska jatkuvasti vaatimukset sisältäni pyrki purkautumaan tekoihin sekä ajatuksiin niistä. Opettelin väkisin tyytyväisyyttä elämääni, sillä olihan tilani paljon parempi, kuin aiemmin juodessa. Uskon totuuteen, että juomisen myötä asiani menevät aina vain huonommaksi mitä ne ovat tällä hetkellä. 

 Menneeseen tulee suhtautua todella oikein, mennyt antaa minulle oikeat suuntaviitat nykyiselle elämälleni, nämä huonot tapahtumat ovat vielä hyvässä muistissa. Havaitsin alkuvaiheessa kuinka typerää on etsiä lapsuudesta tai yleensäkin menneestä vikoja omaan tämän hetkiseen tilaani. Tietenkin ollessani psykologin vastaanotolla ja hoidossa, nämä psykologit pyrkivät ehdoin tahdoin hakeutumaan sinne menneeseen, että saavuttaisin ”psykologisen pelastuksen”. Katsoin terapeutit, sekä psykologit vaarallisiksi, sillä alkoholistina olisin myös riippuvainen heistä hyvin lyhyessä ajassa. 

 En pitänyt ajatuksesta, että ulkopuoliset lähteet olisivat syyllisiä omaan alkoholismiini tai sitten niitä ”löydettäessä” olisi välttämättä edes apua tilanteeseeni. Siksi en myöskään kunnioita terapeutteja, koska he hakevat väärällä tavalla lohdutusta sairauteeni. Aloin itse etsimään sisältäni viestejä joiden seurauksena pääsisin eteenpäin sairauteni hoidossa.

Aloin ottamaan harteilleni vastuun omasta itsestäni tapahtui mitä tahansa, lisäksi otin oman elämäni ohjakset haltuuni, enkä koskaan niitä ole luovuttanut edes terapeutille. Muistan, kuinka aika toimii itsestään tehokkaana terapeuttina. Lisäisin, kuinka erehtyvä ihminen saa lahjaksi armon ja anteeksiannon. Minulle riitti useimpien virheellisyyksien paljastuminen, eikä näin ollen ollut syytä kaivaa enemmin näitä ja ruveta analysoimaan löydettäessä niitä.

Minulle on aina riittänyt menneiden kärsimysten antamat opetukset, joiden seurauksena tämänkin päivän hyviin tapahtumiin olen päässyt osalliseksi.

Menneestä tiedän kaiken, mutten silti pysty sitä muuttamaan. Tulevaisuudesta en tiedä mitään, mutta silti voin sitä muuttaa ja vaikuttaa siihen. Tämä totuus on lisännyt panostamaan enemmän tulevaisuuteen kuin siihen menneen märehtimiseen. Menneen murheet ja huomisen huolet vievät mieleni kaaokseen ja paniikkiin.

Kirjoittanut

 On muistutettava vakavasta sanoisinko "harhasta", olemattomasta uskomuksesta. Uskomus koskee kaikkia vakavia tapahtumia, siis huonoja seuraamuksia jotka ei kosketa meitä millään tavalla. Ohitamme ne tiedot tapahtumista olan kohautuksella, sillä nämä ei kosketa nyt eikä uskomuksemme mukaan "koskaan" meitä itseämme....

 Lehdissä ja muissa medioissa kerrotaan yhä useammin uutisia, karmeita tapahtumia humalaisten tekemänä. Mutta, emme koskaan halua uskoa näitä tapahtuvan omalle kohdalle silti nämä saattaa olla tosia ennemmin tai myöhemmin juomisemme jatkuessa, sekä pahetessa. Olen myös itse sortunut muiden kaverieni kanssa nauramaan ystävällemme joka joutui linnaan rattijuopumisen takia, ilkuimme hänelle, että hän pääsee pelaamaan urheiluseura raitaveikkoihin, koska oli urheilumies. Mutta niin vain kävi, että vuosien päästä oli samaisen joukkueen kapteeneja useat ystäväni. Uskomukseni, että minulle ei voi käydä samoin pettää ennemmin tai myöhemmin. Sillä kaikki mitä muille alkoholin väärin käyttäjille tapahtuu, on mahdollista käydä myös minulle.

Sillä en varmasti ole mikään erikoistapaus vaikka sitä haluaisinkin olla.

Kirjoittanut

 Useasti sairaudessani luulin olevani kovinkin nöyrä, vaikken sitä todellisuudessa ollutkaan. Katsoinkin uskontoon suhtautumiseni olleen hyvin vakavaa, vaikka myöhemmin ymmärsin olleeni asiassa aivan liian pintapuolinen. Koin todellisuudessa vain kovia tunnekuohuja ja näiden voimassa ajauduin useisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Petin itseäni olin hakevinani "korkeimman voimani" armoa, sillä oman uskoni laadulla on ainoastaan merkitys, ei sen määrällä, jota itsepintaisesti yritin sairaudessani lisätä.

 En ymmärtänyt puhdistaa sisintäni, jotta "korkeimman voimani" armo olisi voinut kulkea sisääni. En ollut koskaan tutkiskellut itseäni, enkä hyvittänyt ihmisille joille olin aiheuttanut vahinkoa. En tehnyt mitään, ellen saanut siitä palkkiota. En ollut osannut rakastaa lähimmäisiäni, enkä "korkeampaa voimaani" oikealla tavalla.

 Olin aina rukouksissani pyytänyt tapahtumia sen sijaan, että olisin pystynyt lausumaan, tapahtukoon sinun tahtosi. Vain todella nöyrtyessäni avaan tien "korkeimman voimani" armolle. Näin saan suuren mahdollisuuden mielen terveyden palautumiselle.

Kirjoittanut

 Oikein tarkastellessani särkyneitä ihmissuhteita, vain kasvattaakseni itseäni uudeksi ja terveemmäksi tällä ihmissuhde alueella, enkä katuakseni, sekä pyöriskellen itsesäälissä. Tehdessäni estottomasti ja rehellisesti itsetutkiskelua, myöskään omia tekoja vähättelemättä, vain näin tehdessäni löydän uuden elämän tavan oppimiseen tarvittavia suuntaviittoja. Tällaisten tarkastelujen ollessa kyseessä, perustuukin sen täysipainoinen hyväksi käyttö jatkoa ajatellen, perusteelliseen sekä tinkimättömään rehellisyyteen. Tietenkin ollessa kahdesta ihmisestä kyse, sekä heidän välisestä suhteesta virheiden tekijän etsiminen ei ole yksiselitteinen asia. Varmasti molemmista löytyy sanomista suhteen rikkoutumiseen. Mutta omalta kohdaltani voin ainoastaan arvioida tekemäni virheet, jotka mielestäni olivat keskeisimmät suhteen rikkoutumiseen. Olinhan pelkästään juonut yli kohtuuden, sekä näiden seurauksena persoonani muuttuminen olikin suurelta osin merkittävä tekijä suhteemme katkeamiseen.

 En osannut olla aviomies, niin rakkaudessa, kuin kodin hoidon puolella. Muistan muutamia harvoja kertoja ottaessani osaa näihin perusasioihin, viihdyin mieluummin muualla. Kärsin aina omasta syystäni luottamuksen pulaa. Eikä sitä korjata jatkuvien kännien seurauksena, erohan siitä yleensä seuraa. En ole kumppanille katkera, vaan ristin käteni kiitokseksi, että hänellä oli voimaa ja rohkeutta erota minusta. Säästyipä hän, sekä omat läheiseni lisääntyviltä juomisen aiheuttamilta tuskilta. Sillä myöhemmät tapahtumat elämässäni osoittivat, ettei muutosta olisi mahdollisesti ollut näkyvissä kohdaltani vuosiin. Erotessamme alkoi omat kuvitelmani saavuttaa joskus heidät takaisin, aivan kuin eromme olisi osa jotain palapeliä mihin minäkin kuuluisin myöhemmässä vaiheessa. Kuten seuraava lyhyt tarina asian kohdaltani selvästi kertoo.

 Vaivuin autuaaseen pelastavaan uneen omien tuskaisten ajatusteni saattelemana, kyynelien valuessa poskilleni. Mietteeni siivittyi kauas taaksepäin elämässäni, sen mitä olin menettänyt, painoi suunnattomasti mieltäni. En pystynyt luopumaan ajatuksistani, kuinka joskus voisin saada kaiken menetetyn takaisin, kunhan saan asiani kuntoon. Mutta tämä olikin sairaudessani sitä suurta illuusiota, jota itsesäälissäni viljelin suunnattomasti. Vuodet vierivät näissä samoissa huuruisissa ajatuksissani, samoin itkin itseni raukeaan uneen yhä useammin. Kuvittelin aina rakastavani heitä, jotka olin menettänyt, todellisuudessa en ollut kasvanut, vaan päinvastoin olin ajautunut ajassani yhä syvemmälle kurjuuteen ja sielulliseen vajavuuteen, mitä rakkautta minulla olisi voinut olla.

 Elin haavemaailmoissa kuten edellä kirjoittamani toteaa. Mutta joskus on hyväksi lähimmäisen viisaat sanat, kuten kerran istuessani tutuksi tulleessa kaljabaarissa. Saapui luokseni vanhempi sukulaismies, hänelle kerroin katkeruuteni kauan sitten rikkoutuneesta avioliitostamme. Myös typeryyttäni muistutin, ettei puolisolla ollut väliä vaan lapseni kun olin menettänyt. En kehdannut sanoa kaipaavani puolisoani, vaan käytin lastani tukipuuna tähän puolison kaipuuseen. Sitten ystäväni sanoi merkitykselliset sanat; älä luule, että maailmasta rakkaus on loppunut; ei lopu se vain muuttaa joskus kohdetta. Kaljahuurussa yritin sulatella lausetta. Mutta hän jatkoi, tämän lausui tuntemamme Ernest Hemingvei. Silloin vasta sytyin ja ymmärsin, olihan tämän oivalluksen kirjoittanut kunnioittamani kirjailija.

 Tämä oli suuri alku unohtamisen armoitetulle tapahtumalle, koskien ylenpalttista kaipuutani menetettyihin rakkaimpiini. Aloin kasvattamaan oikeanlaista kohtaamista lapseeni, joka aikaa myöten kasvatti hedelmää suuren suruni tilalle.

Vääränlainen tehostettu kaipuu lietsoi itsesääliä voimakkaimmillaan siinä määrin, että oli suurimpia juottajia kohdallani.   

Kirjoittanut

Useimmin mietiskely ja ajatukseni urautuivat omien virheide puntarointiin ja kuinka näiden kanssa pystyisin elämään. Yleensä ajatuksissa pyrin etsimään juuri tähän asiaan vastauksia.

 Aika ajoin on hyväksi miettiä kaikenlaista vierastakin mihin yleensä on pystynyt. Sillä ajatuksemme saattaa asettua määrätylle rutiininomaiselle tasolle. Pystyäksemme muuttamaan ajatusmaailmamme tasoa on pyrittävä liikehdintään myös fyysisesti ja alettava rohkeasti tapaamaan ihmisiä ympärillämme joita olemme taitavasti osanneet väistellä.

 Itse ymmärsin oman hyvän ystävän lisäksi tarvitsevani henkisen kehityksen kasvulle olennaisen tärkeäksi nämä ympärilläni ilmentyvät uudet kontaktit. Kaikkien näiden tapaamisten sekä kaltaisiani tavatessa ja heidän seurassa saavutetun hengenelämän kasvun seurauksena pystyin elämään omien virheellisyyksieni kanssa.

 Mutta miettiessäni uusia asioita sisälläni tarrauduin asiaan mikä on aina ollut itselleni suuri kysymysmerkki, nimittäin niihin voimiin jotka vaikuttivat minussa ollessani alkoholisoituneimmassa tilassa. Ne olivat voimia joista en ole ollut koskaan tietoinen. Niiden voimasta omat vaikuttimeni asioista eivät olleet niitä mitä niiden kuvittelin olevan. Myös nämä voimat ohjasivat käyttäytymistäni. Kuitenkin minulle riittää useimpien virheellisyyksien paljastuminen itsessäni eikä näin ollen ole syytä liialliseen keskittymiseen menneiden virheiden analysointiin.

Minulle on riittänyt ennemmin menneiden kärsimysten antamat opetukset joiden tiedostamana olen päässyt tämän päivän hyviin tapahtumiin osalliseksi.

Kirjoittanut

Ymmärsin tulikivenkatkuisessa taistelussani terveen elämäntavan puolesta, myös itseni hyvittämisen tärkeyden. Olihan minunkin saatava tuloksista nautintoa. Tämä liittyi äärimmäisen pieniin asioihin, ei siis mitään vanhaa autoa vaihdettu parempaan uuteen.

Muistan vieläkin vuosikymmenien jälkeen, kuinka ainoa omaisuuteni oli ranteessa, olinhan juuri ostanut komean huippu merkkisen kellon. Tätä katselin vähän väliä kävellessäni kotikulmani mäkeä ylös. Tunteeni myllersi sisälläni mielettömästi, olin tyytyväinen, toisaalta tuli hetkittäin ahneuteni ja piti ajatukseni uudessa autossa, tämäkin pitäisi saada. Mutta meni monia raittiita vuosia ennen kuin sen sain. 

 Olin vaipunut niin alas myös aineellisuudessa juomiseni seurauksena, että pystyin tuntemaan onnen täyttymystä saadessani kellon. Tämä on aina muistuttanut minua kuinka pienistä asioista elämäni koostuu ja kuinka niistä minun pitää olla onnellinen.

Kuitenkin alitajunnassani uskoin kohdalleni osuvan jotain ”suurta”, kunhan jatkan sinnikkäästi oman itseni kasvattamista. Uskoin tähän ”suuren” osumiseen niin voimakkaasti, että on mahdotonta kertoa sen voimakkuutta, mutta mielestäni ”normaali” ihminen ei sitä koe, eikä ymmärrä elämänsä aikana juuri lainkaan. Siksi ei ymmärrä, koska hänen ei ole ollut tarve laskeutua elämän alkukantaisille juurille sille biologiselle tasolle, jolle alkoholistina olen vajonnut niin henkisesti kuin aineellisestikin.

 Vain menetettyään kaiken, voi tuntea tämän paremman ”huomisen uskon” voiman. Minun oli paremman huomisen toivon keskelläkin pidettävä itseni hyvin nöyränä, etten alkanut haaveilemaan liian suurista ja mahdottomista asioista. Nöyryyteni riitti hyväksymään kohdalleni pienen huoneen, jossa pystyin väsyneenä nukkumaan.

Nöyryyteni lisäsi kiitollisuuttani pieniin onnistumisiin kohdallani. Nöyryys turvasi tulevaisuuden kohdalleni.

Kirjoittanut

Tuon kaikkein raskaimman asian esille mitä alkoholisti kantaa tämä on vihan tunteet ja toisten (lähimmäisten) alistaminen omaan tahtoon.
Minulla ja muilla juovilla kavereillani oli tyypillistä juomisen jälkeisenä päivänä peitellä huonoja tapahtumia tutuksi tulleella lauseella, ”saatana tuli taas kännissä hölmöiltyä”. Pakenimme humalan taakse piiloon todellisia seuraamuksia. Humala oli puolustus koska olimme siihen tottuneet, kulttuurimme jopa hyväksyy sen.

Selvin päin oli osattava hillitä itseään, mutta jostain kumman syystä patoutumille annettiin vallat humalassa purkautua hillittömästi. Kaikki vihan ja kaunan tunteet räjähtivät humalassa silmittömästi. Usein haukuin ihmiset humalassa kun en muuten osannut selvin päin heitä moittia. Humalassa tunsin voivani näin oikeutetusti tehdä. Olemme lukeneet lehdissä perheen isien pahoinpitelyistä lapsiaan tai vaimojaan kohtaan. Lisäksi kaikki murhat ja tapot useimmiten on tehty silmittömän raivon vallassa. Vihassa piilee suunnaton vaara. Minun on muistettava kuinka vihapäissä lausumani sanat ovat kauheita asioita ja vahingoittavat itseäni äärimmäisen kovasti. Ihmissuhteeni kärsivät käyttäytymiseni seurauksena ja jatkuessaan ajaa minut suureen ja pimeään yksinäisyyteen.

Vihaan liittyy alistaminen omaan tahtoon. Perhettämme pyrimme alistamaan, jos emme heti onnistu saamme raivon ja vihan tuntemukset. Vihan ja raivon käyttäytymiset seuraa aina asioissa joissa emme onnistu alistamaan joitain tai jotain ihmistä tahtoomme. Kun miettii tarkasti, löytää jokainen malleja omasta käyttäytymisestään missä tätä esiintyy. Lapsi kiukuttelee, kun ei saa tahtomaansa esim, karkkia. Kun alamme raitistumaan, on luovuttava perheemme alistamisesta, siirryttävä vuorovaikutteiseen keskusteluun. raitistumisessa tulee päähänpistoja, joiden mukaan perhe joutuu elämään. Raitistuva vie päähänpistojen seurauksena perhettään, sinne tänne. Mutta se on alistamisen väliaikainen korvike. Muutokset tasapainoon tapahtuu loppujen lopuksi nopeasti, KUNHAN teemme työtä sen eteen.

Kirjoittanut

 Olen useasti puhunut kuinka tuska poltti sisintäni, mutta olin myös elämässäni siinä ainutkertaisessa tilanteessa. Ainutkertaisessa siksi olin niin syvällä, että kolkuttelin sairastumista mielenvikaisuuteen jopa itsemurhaan. Minussa leimahti tuska liekkeihin, se paloi sisälläni. Silloin tunsin menettäneeni kaiken, aloin ajatuksissani suunnittelemaan lopullista päätöstä. Tämä sietämätön tuli raivosi herkeämättä yötä päivää, kokonaisen kuukauden se oli saattaa itseni pysyvään mielenvikaisuuteen. Tämä aika kulutti ruumistani sekä henkeäni tuskaisella tavalla.

 Tuska ja ahdistus laittoi aamusta iltaan konttaamaan, tunsin konttaamiseen jotain pakottavaa tarvetta, kontatessa itkin, nyyhkytin. Siinä konttailun aikana opin ulkoa kaikki raot, miten leveinä oli lattialankuissa välit, oksat ym. maalivirhe tuli tutuksi. Hätä menneistä ajoista ja mitä olin menettänyt, ei mitään tulevaisuutta en ajatellut sitä ollenkaan. Menneen murheet pani miehen polvilleen, muistan tuskan ja ahdistuksen vuosikymmenien jälkeenkin, sitä tuskan poltetta ei voi sanoin kuvailla, uskon että sinäkin olet kokenut samoja tuntemuksia, näin myös ymmärrät mistä on kyse. Kaikki väärintekemiset, kohdistui ne mihin vain painoi suunnattomasti mieltä, hoin kontatessa "ei enää ikinä", jos tästä selviän ajattelin.

 Aina iltaisin, siis öisin kun olin henkisesti poikki, väsynyt alkaessani nukkumaan menemisen yritykset. Katsoin uunin yläosassa narua jolla avattiin pelti, tämä muutti muotoaan muuttui sumuisissa ajatuksissa hirttosilmukaksi, se oli siinä kuin kutsuisi kaulani siihen. Tämä harha tuli aina kun sammutin valot, usein en sammuttanut valoja lainkaan pelkäsin pimeässä, näin kaikenlaisia varjoja.

 Minulla viimein alkoi kypsyä huuruisissa ajatuksissani kuinka mi­nun olisi saatava lääkäri apuun vaivoihini, ilman lääkettä tämä polttava ote ei irtaantuisi minusta, ymmärsin näin. Kun olin tuskan raivosta joutunut polvistumaan, olemaan nelinkontin, tajusin missä on lääkkeeni. Pyysin rukoukses­sani omaa korkeinta voimaani sammuttamaan sisäisen palon, mutta vain sitten kun hän sen parhaaksi katsoo. Tähän alkaessani uskomaan, alkoi palo sisälläni hiljalleen hiipu­maan sekä sammumaan.

Sivu 1 / 9