Tutustu artikkeleihin, paremman elämän puolesta!

Tyytymättömyys on uuden alku!
Kirjoittanut

Alkoholistina olen mieluiten (tietysti) nopeasti oppimisen tiellä, kuin sen todellisen ajattelevan (kärsivällisen) tien joka mielestäni on järisyttävän hidasta. Olen kärsimätön koska en ymmärrä omaa tuskaista ja ahdistavaa tilaani. Saattaahan olla, että olen juuri avannut sydämessäni portin nöyryydelle myöntämällä olevani alkoholisti. Siihen on ajanut asiat joita edelläkin mainittu todellinen pelko, tuska, sekä yleensä suuri ahdistuneisuus sisälläni.

Näin olen myös avannut portin täydelliselle muutokselle elämässäni jota minun ei tulisi pelätä. Ainoastaan minun tulisi erottaa kaksi tapahtumaa toisistaan, muutokset huonompaan ja muutokset parempaan.

Kun olen saavuttanut tietoisen halun muutokselle, en pysty olemaan paikoillani ja odottaa pelkästään muutoksen tapahtuvan, sillä uudenlaisen elämän liekki sytyttää itseni uudenlaiseen liikehdintään.  Muistan: oman kasvuni oleellinen sisältö on muuttua parempaan, mutta siitä tulevaa vastuuta on myös minun oltava valmis kantamaan varauksetta. 

Kirjoittanut

Usko ja uskonto 

Ymmärrän, että usko ja uskonto on kaksi eri asiaa (toimintaa). ”Uskonto on uskoa yliluonnolliseen". Yliluonnollinen voi olla uskoa jumalaan/jumaliin, henkiin, haltioihin, tuonpuoleisuuteen, ylipäätään johonkin näkymättömään todellisuuteen. Omalla kohdallani olen pitänyt uskon asian kohdaltani olevan itsestään selvä, koska olin jo lapsena Äitini opastuksella saanut opittua iltarukouksen, jota mielelläni vaalin iltaisin pitkälle aikuisikään asti, olettamukseni hyvästä uskosta, johtui juuri tämän iltarukouksen osaamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uskon kautta ihmiselle avautuu uusi näkökyky elämään. Uskon kautta ihminen pystyy arvioimaan, mikä on terveellistä ja hyvää hengellistä opetusta omalle kohdalleen.

 Omien huonojen hetkien rukoukset olivat anomista parempaan, sekä muutosta huonoihin asioihin. Siksi tämä suhde uskoon ei ollut kohdallani oikeilla raiteilla. Mielestäni uskon puute vaikutti moniin retkahtamisiin, en saanut raittiuteeni pysyvyyttä. Olen joutunut miettimään paljon omaa suhtautumista uskoon ja omaan korkeimpaan voimaani nähden sillä olen onnekseni pystynyt osoittamaan rukouksessani kiitosta menneen päivän hyville tapahtumille, sekä etenkin osoittanut kiitosta raittiista päivästä.

 Uskon löytäneeni sen rakastavan korkeimman voiman usein oletin korkeimman voimani olevan tuomitseva. Olen pyrkinyt kaikilta osin jättämään havaitut tai ei havaitut vikani korkeimman voimani rakentavaan huomaan. Totta kai se vaatii tekoja minultakin, ei tapahdu mitään ellen itse anna itseäni parantaa yrittämäni teot antaa siihen mahdollisuuden, usko ilman tekoja ei ole mitään. Sillä totta tosiaan haluan luopua alkoholisoituneesta elämän tavastani.

Kirjoittanut

 Alkoholistina on vaikeata käsittää kuinka vaikeuksista tulee loppujen lopuksi suuri varallisuus itsellemme. Kaiken katkeruuden keskellä olen tähän suhtautumistapaan kerta kerran jälkeen kompastunut, sillä minulta puuttui todellinen nöyrtyminen. Alkaessani näkemään alkoholin aiheuttaman tuhon itsessäni ja ymmärtämään kuinka elämäni tämän seurauksena tulisi olemaan kuin vaikea taival aloin ymmärtämään nöyryyden merkityksen tulevassa elämässäni, sillä nöyryyden kautta saavutan tyyneyden. 

 Tämän nöyryyden hallitseminen itsessäni lisää tätä aiemmin mainittua varallisuutta, mitä olen tietämättäni kerännyt taistellessani vaikeuksien kanssa. Katkeruuden hedelmä peittää kaiken hyvän oraan alleen, siksi siitä minunkin olisi toden teolla päästävä eroon ja pysyvästi. Katkeruus on pysyvä este nöyryydelle ja sitä kautta tyyneydelle.

Kirjoittanut

 Vannoin usein lopettavani juomisen, aloin kuitenkin yhä uudestaan vajoten syvempään ahdinkoon. Minun oli alettava ymmärtämään oman avun tarpeen, että selviytyisin. Myös olisi herättävä ymmärtämään läheisten ystävien avun merkitys tulevaan hoitoomme. En saisi torjua hyvää tarkoittavien ihmisten, sekä oman aviopuolison hätääntynyttä, sekä tuskaista huomiota olemuksestani.

 Nimittäin nämä läheiset uskaltavat minulle sanoa yhä useammin, menisit hoitoon etkö näe mikä olet. Tämä onkin sitä hätähuutoa ympäristöstä joka näkee tilani pahenevan päivä päivältä. Siksi en omahyväisyydessä saisi hyljätä tämän tiedon suomaa mahdollisuutta vaan pyrkisin omassa hiljaisuudessa punnitsemaan mahdollisia yhteyksiä omaan elämään.  

Kirjoittanut

Olen usein miettinyt, kuinka ihmiset ovat voineet selvitä niistä hirmuisista keskitysleirien kauhujen voimista, sekä niiden suunnattomista erilaisista koettelemuksista. En kuitenkaan halua ajatella verrannollisesti alkoholismiin näiden voimien samankaltaisuudesta. Mutta, on tutkittukin tätä ihmisten selviämisen voiman lähdettä niiden leirien vainoilta.

Nyt tulen siihen kohtaan jota voisi sovittaa alkoholismiinkin, sillä hän kesti, koska palauduttuaan perusteellisesti elämän biologiselle pohjalle hän havaitsi elämän hyväksi. Lisäksi heillä elämän jokainen hetki oli alkukantaista kamppailua, jolloin oli tartuttava vähäisimpiinkin käsillä oleviin pelastumisen mahdollisuuksiin: kupilliseen papusoppaa, auttavaan käteen vahingon sattuessa, tupakan tumppiin, vatsan toimimiseen, ylimääräiseen lepohetkeen tien sivussa. Näitä voisi kutsua valopisteiksi loputtomassa pimeydessä.

 Tästä tiedosta on minulle alkoholistille todella arvokasta ajattelemisen aihetta, siis pystyessäni nauttimaan pienistäkin asioista kohdalleni osuessaan, enkä vaatimaan ainoastaan suurta nautintoa tuottavia tapahtumia. Alan saavuttamaan omia valopisteitä elämäni pimeyteen.

Kirjoittanut

Voidaanko puhua todella rakkaudesta juovan puolison käytöksen seurauksena. Elämä on mahdotonta alkoholistin kodissa, siellä on pahaa mieltä, ahdistusta, itsekunnioituksen puutetta ym. näitä tuntee muut perheenjäsenet toistuvasti lähes päivittäin, alkoholistin perhe on murheen murtama. Alkoholistista muut perheenjäsenet kantavat huolta (alkoholistin tekemisistä) pelon sekaisin tuntein, vuodesta vuoteen.

Perheenjäsenet ovat alkoholistin seurassa kadottamassa tuntemukset rakkauden iloista tai katkerista suruista. Alkoholistin seurassa koetut ja jaetut tunteet eivät ole aitoja. Mitään aitoa kontaktia ei voi syntyä, koska aistit ovat tylsistyneet.

Alkoholistin elämän tapa on julmaa, alkoholisti keksii tekosyitä juomiselleen erilaisia verukkeita ja selityksiä, toistuvien selitysten seurauksena ne muuttuvat vähitellen puhtaiksi valheiksi. Kokemusten mukaan alkoholisti ei halua puhua viinasta, vaan välttää kaikin tavoin joutumista sellaisiin keskusteluihin.

Alkoholisti perheessä muuttaa muiden perheenjäsenten mielialaa, mielialamme huononee jatkuvasti ja koemme yhä vähemmän ja vähemmän tekemiämme toimintoja miellyttävinä.

Usein meillä alkoholisteilla tulee itsemurhan ajatuksia päästäksemme kaikenlaisista tuskista ja epäonnistumisista, alkoholisti ei mitenkään pysty ymmärtämään, että myös muu perheenjäsen saattaa ajatella samoin voimien ja elämän halun loputtua jotka alkoholistin elämän tapa on vienyt, karmivaa totuutta!

Alkoholisoitunutta omaistaan voi kaikesta huolimatta rakastaa, viha yleensä kohdistuu hänen tekojaan kohtaan. Päihteiden takana on kaikille perheenjäsenille tärkeä ja arvokas ihminen.

Mutta tosiasia on alkoholistin seurassa elämistä vuodesta vuoteen ei voi kokea mitään hyvää vaan kasvavaa epämieluista elämää. Kun haaveilet hyvästä elämästä ilman alkoholistia tai ilman alkoholia. Et jatkuvan alkoholistin elämän tavassa mukana olleena pysty haaveilemaan niin hyvästä elämästä, kuin se todellisuudessa on!

Kerron erittäin surullisen tarinan, tämä tarina on tosi. Toivottavasti auttaa alkoholistia ja läheisiä tekemään oikeita valintoja!

Tässä tarinassa kerrottu puoliso (nainen) ei koskaan käyttänyt alkoholia. Mutta toinen puoliso (mies) käytti koko elämänsä ajan juoden viikoittain enemmän tai vähemmän. Perheessä oli lapsia, kaikki kasvoivat alkoholistin piinassa ja sekasorrossa.

Perheen Äiti oli joutunut tarkkailuun sairaalaan, paljon aikaisemminkin tapahtuneiden oireiden takia. Pieni paikkakunta ei pystynyt tutkimaan tätä henkilöä vaan siirsi ison kaupungin tunnettuun erikoissairaalaan. Tutkimukset eivät olleet kiireellisiä, ainoastaan normaaleja tehtäviä, mitä aikaisemminkin oli potilaalle tehty, oireet olivat vanhan ihmisen kokemia ruuansulatushäiriöitä, jotka olivat aina silloin tällöin kivuliaita ja aiheutti avun hakemisen.

Sairaalassa ollessaan vanhus kantoi huolta ja pelkäsi pahinta alkoholisti puolisostaan, stressi oli vuosikymmenien aikana kasvanut vakavaksi, jopa aiheuttaen fyysisiä ongelmia (sairautta).

Minullekin tuli tieto, että voisin vanhusta käydä katsomassa. Kävinkin ja kaikki oli ihan kuten ennenkin ei mitään päälle näkyvää ainoastaan oli huolissaan puolisostaan, pärjääkö tämä kotona (pelkäsi juomista). Juttelimme kuten ennenkin keskustelussa vanhus kertoi, kuinka pääsee muutaman päivän päästä kotiin, kun ensin muutama koe otettu.

Sitten saimme ilmoituksen, että vanhuksen tilassa on tapahtunut jyrkkä terveydellinen muutos, kunto oli huonontunut. Menimme tiedon saatuamme häntä katsomaan ja todella muutos oli valtava, aloimme pelkäämään, ettei vanhus enää tervehdy ollenkaan.

Saimme tiedon vanhuksen pois nukkumisesta, viimeisen käynnin jälkeen vanhus nukkui pois. Olimme surussamme hämmästyneitä, kyselimme että mihin vanhus menehtyi? Mikä oli pois lähdön syy (kuoleminen), mitään sairautta meillä (perheeni) ei ollut tiedossa.

Pian saimme kutsun sairaalasta, jossa vanhus oli hoidettavana kokoukseen, kokouksen syyksi kerrottiin, että käsitellään kuoleman syytä ja vanhuksen elämää yleensä. Olimme ihmeissämme kutsusta?

Päädyimme tapaamiseen missä oli muutama lääkäri ja sairaanhoitaja, kokouksessa ei kerrottu mistään kuolemaan johtaneista terveydellisistä syistä. Sairaalassa oli 32 lääkäriä pitänyt palaveria näiden syiden löytymiseen, vaan eivät löytäneet yhteistä tekijää kuolemalle.

Tämän takia meidät oli kutsuttu olisiko meillä jokin arvio tähän vanhuksen terveyden luhistumiseen, kerroin kuinka olen varma, että vanhus ”heitti hanskat naulaan” ei halunnut elää pidempään. Kokouksen osanottajat eivät hämmästynyt, vaan kertoi että on alettu ymmärtämään tämän kaltaisten tapausten perusteella, kuinka tapahtuma on mahdollista, josta juuri kerroin heille.

Nyt kerron mitä alkoholisti voi saada toisen puolison tai läheisten elämän haluun. Sairasta vanhusta meni katsomaan juova puoliso, puoliso oli erittäin humalassa katsomaan mennessään. Voi vain kuvitella sairaan puolison ajatuksista mitä käynnistä seurasi.

Alkoholisti vei tältä sairaalta vanhukselta sillä hetkellä elämän halun, halun joka ei korjaantunut. Vanhus oli ruvennut itkemään juopon tullessa käynnille humalassa, oli sanonut ”nyt tämä riittää” ja oli erittäin vihainen. Sairas vanhus ei ollut koskaan ollut humalassa itse, eikä pahaa sanonut tai pahaa tehnyt muille.

Alkoholisti, juoppo aiheutti puolisonsa ennenaikaisen väsymisen elämään. Lapset oli usein sanonut eroa juoposta, olemme kanssasi sinulla ei ole mitään hätää olemme turvanasi. Kuitenkaan ei halunnut koska pelkäsi että juova puoliso tappaa itsensä erottuaan.

Voimme vain miettiä mitä sairas vanhus ajatteli menneestä, joka varmasti kävi hänen ajatuksissa olen myös varma, että katui mitä jäi tekemättä, oliko elämä elämisen arvoista juopon kanssa?

”Eroaminen on vaikeaa en siksi kerro, että kannustaisin ensimmäiseksi eroamaan, mutta vuodet vierivät juopon elämän tavan muutosta odottaen sitten huomaat, että on aivan sama miten elää, silloin olet menettänyt elämän kipinän, mitä odotettavaa elämältä enää onkaan.”

Ystäväiseni jos jaksoit lukea tämän ajatuksella, oletko vielä juova alkoholisti? hakeudu avun piiriin ja aloita raittius, joka tukee itse ”elämää”

Kirjoittanut

Tuon kaikkein raskaimman asian esille mitä alkoholisti kantaa tämä on vihan tunteet ja toisten (lähimmäisten) alistaminen omaan tahtoon.
Minulla ja muilla juovilla kavereillani oli tyypillistä juomisen jälkeisenä päivänä peitellä huonoja tapahtumia tutuksi tulleella lauseella, ”saatana tuli taas kännissä hölmöiltyä”. Pakenimme humalan taakse piiloon todellisia seuraamuksia. Humala oli puolustus koska olimme siihen tottuneet, kulttuurimme jopa hyväksyy sen.

Selvin päin oli osattava hillitä itseään, mutta jostain kumman syystä patoutumille annettiin vallat humalassa purkautua hillittömästi. Kaikki vihan ja kaunan tunteet räjähtivät humalassa silmittömästi. Usein haukuin ihmiset humalassa kun en muuten osannut selvin päin heitä moittia. Humalassa tunsin voivani näin oikeutetusti tehdä. Olemme lukeneet lehdissä perheen isien pahoinpitelyistä lapsiaan tai vaimojaan kohtaan. Lisäksi kaikki murhat ja tapot useimmiten on tehty silmittömän raivon vallassa. Vihassa piilee suunnaton vaara. Minun on muistettava kuinka vihapäissä lausumani sanat ovat kauheita asioita ja vahingoittavat itseäni äärimmäisen kovasti. Ihmissuhteeni kärsivät käyttäytymiseni seurauksena ja jatkuessaan ajaa minut suureen ja pimeään yksinäisyyteen.

Vihaan liittyy alistaminen omaan tahtoon. Perhettämme pyrimme alistamaan, jos emme heti onnistu saamme raivon ja vihan tuntemukset. Vihan ja raivon käyttäytymiset seuraa aina asioissa joissa emme onnistu alistamaan joitain tai jotain ihmistä tahtoomme. Kun miettii tarkasti, löytää jokainen malleja omasta käyttäytymisestään missä tätä esiintyy. Lapsi kiukuttelee, kun ei saa tahtomaansa esim, karkkia. Kun alamme raitistumaan, on luovuttava perheemme alistamisesta, siirryttävä vuorovaikutteiseen keskusteluun. raitistumisessa tulee päähänpistoja, joiden mukaan perhe joutuu elämään. Raitistuva vie päähänpistojen seurauksena perhettään, sinne tänne. Mutta se on alistamisen väliaikainen korvike. Muutokset tasapainoon tapahtuu loppujen lopuksi nopeasti, KUNHAN teemme työtä sen eteen.

Kirjoittanut

Vaipua alas (pohjalle) voisi kutsua biologiselle tasolle:

Kaikki tiedämme kohtalon joka on läpikäytävä, kun emme hakeneet apua alkoholiongelmaan, mikä pahinta sitä myös minulle tarjottiin monesta suunnasta. Olin "hullu" sillä terveyteni henkisesti ja voimavarani olisivat olleet hyvät ottaessani hyvissä ajoin apua vastaan. Kuinka vaikeaa on aloittaa raittius kaiken menettäneenä syvän masennuksen tilassa. Siksi raittius pitää alkaa ennen kohtalokkaita tapahtumia juomisen seurauksina.

Kuinka paljon vähemmällä pääsee kun alkaa raittiuden aikaisessa vaiheessa, no ei sitä pysty vertamaan tai ajattelemaan ennen kuin on luhistunut pullon voimassa mielen harmauteen.

Olin vaipunut niin alas myös aineellisuudessa juomiseni seurauksena, että pystyin tuntemaan onnen täyttymystä saadessani kellon. Tämä on aina muistuttanut minua kuinka pienistä asioista elämäni koostuu ja kuinka niistä minun pitää olla onnellinen.

Olin menettänyt perheeni, omaisuuteni myös häämöttävän urheilu-urani, olin hyljeksitty ihminen. Minuakin taputeltiin selkään urheilumenestyksen takia. Kaikki oli lyhyt aikaista myös perheonni jota sain kokea.

Olin todella hyljeksitty, uskokaa tai älkää minulla oli paikkakunnan joka kahvilaan ja baariin "ikuinen porttikielto". Sain katsella kaukaa niitä tuttuja joiden kanssa vuosikausia vietimme yhteisiä hetkiä milloin mistäkin syystä.

Aloin kokemaan yksinäisyyttä jota aina pelkäsin, olin niin hyljetty että kävelin yöllä ulkona, rakastin kovia pakkasia. Muistan vieläkin kuinka hanki jalan alla natisi ja kitisi, olin yksin pimeässä yössä.

Minä aloin yksinäisyydessä kasvattamaan uskoa, uskoin kohdalleni osuvan jotain ”suurta”, kunhan jatkan sinnikkäästi oman itseni kasvattamista. Uskoin tähän ”suuren” osumiseen niin voimakkaasti, että on mahdotonta kertoa sen voimakkuutta.

Muiden on vaikea käsittää paremman huomisen toivoa, siksi ei ymmärrä, koska hänen ei ole ollut tarve laskeutua elämän alkukantaisille juurille sille biologiselle tasolle, jolle alkoholistina olen vajonnut niin henkisesti kuin aineellisestikin.

Vain menetettyään kaiken, voi tuntea tämän paremman ”huomisen uskon” voiman. Minun oli paremman huomisen toivon keskelläkin pidettävä itseni hyvin nöyränä, etten alkanut haaveilemaan liian suurista ja mahdottomista asioista. Nöyryyteni riitti hyväksymään kohdalleni pienen huoneen, jossa pystyin väsyneenä nukkumaan. Nöyryyteni lisäsi kiitollisuuttani pieniin onnistumisiin kohdallani. Nöyryys turvasi tulevaisuuden kohdalleni.

ALOITA YSTÄVÄISENI RAITTIUS! älä menetä kaikkea......

Kirjoittanut

Ainainen vihan ja kaunan tunteminen aiheuttaa minulle syvää masennusta ja ahdistuneisuutta. Niistä oli päästävä eroon. Oli opeteltava vihan tunteen sivuuttaminen. Aina kun tunsin vihaa pieninä palasina (tai isoina) muistutin itselleni ettei tämä ahdistuksen omainen ajatus sovi eikä sitä saa hekumoida (ajatella,,ajatella). Kitkin sitä toistuvasti ajattelemalla oikein ja analysoimalla vihan kohteeni. Kaiken lisäksi muistutin itselleni kuinka vahingollista viha on minulle, vaikka vihani olisi oikeutettua. Asioiden huonon tilan takia saatan olla myös ärtynyt ja kohdistan tämän helposti kiukustumiseni seurauksena perheenjäseniin, tuttuihini tai jopa vieraisiin ihmisiin.

Mutta alkaessani hoitamaan huonossa tilassa olevia asioitani ja saavuttamalla onnistumisia, vaikka vain vähäisiäkin, alan saavuttamaan tyyneyttä. Puhdistaessani mieleni saavutan järkkymätöntä tasapainoa ja alan hallitsemaan kiukkuani, sekä suuttumustani. Minulla oli juomiseni seurauksena paljon asioita rempallaan, mitä milloinkin. Olin velkaa kaikkialle, asiani oli huonosti. Maksamattomien laskujen ja huonojen asioiden hoidosta, kasvatin seuraamusten pelossa omaa vihaani. Vihan tunteet leimahti pelon kasvaessa. Kun aloin hoitamaan asioitani tarvitsi minun pelätä vähemmin seuraamuksia, alkoi vihan ja suuttumuksen tuntemuskin häviämään. Kun hoidan asiani parhaalla mahdollisella tavalla ja elän itselleni rehellisesti, ei ole pelättävää joka horjuttaisi tasapainoani.

Kirjoittanut

 Useasti sairaudessani luulin olevani kovinkin nöyrä, vaikken sitä todellisuudessa ollutkaan. Katsoinkin uskontoon suhtautumiseni olleen hyvin vakavaa, vaikka myöhemmin ymmärsin olleeni asiassa aivan liian pintapuolinen. Koin todellisuudessa vain kovia tunnekuohuja ja näiden voimassa ajauduin useisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Petin itseäni olin hakevinani "korkeimman voimani" armoa, sillä oman uskoni laadulla on ainoastaan merkitys, ei sen määrällä, jota itsepintaisesti yritin sairaudessani lisätä.

 En ymmärtänyt puhdistaa sisintäni, jotta "korkeimman voimani" armo olisi voinut kulkea sisääni. En ollut koskaan tutkiskellut itseäni, enkä hyvittänyt ihmisille joille olin aiheuttanut vahinkoa. En tehnyt mitään, ellen saanut siitä palkkiota. En ollut osannut rakastaa lähimmäisiäni, enkä "korkeampaa voimaani" oikealla tavalla.

 Olin aina rukouksissani pyytänyt tapahtumia sen sijaan, että olisin pystynyt lausumaan, tapahtukoon sinun tahtosi. Vain todella nöyrtyessäni avaan tien "korkeimman voimani" armolle. Näin saan suuren mahdollisuuden mielen terveyden palautumiselle.

Sivu 1 / 9