Kirjoittanut

Olen usein miettinyt, kuinka ihmiset ovat voineet selvitä niistä hirmuisista keskitysleirien kauhujen voimista, sekä niiden suunnattomista erilaisista koettelemuksista. En kuitenkaan halua ajatella verrannollisesti alkoholismiin näiden voimien samankaltaisuudesta. Mutta, on tutkittukin tätä ihmisten selviämisen voiman lähdettä niiden leirien vainoilta.

Nyt tulen siihen kohtaan jota voisi sovittaa alkoholismiinkin, sillä hän kesti, koska palauduttuaan perusteellisesti elämän biologiselle pohjalle hän havaitsi elämän hyväksi. Lisäksi heillä elämän jokainen hetki oli alkukantaista kamppailua, jolloin oli tartuttava vähäisimpiinkin käsillä oleviin pelastumisen mahdollisuuksiin: kupilliseen papusoppaa, auttavaan käteen vahingon sattuessa, tupakan tumppiin, vatsan toimimiseen, ylimääräiseen lepohetkeen tien sivussa. Näitä voisi kutsua valopisteiksi loputtomassa pimeydessä.

 Tästä tiedosta on minulle alkoholistille todella arvokasta ajattelemisen aihetta, siis pystyessäni nauttimaan pienistäkin asioista kohdalleni osuessaan, enkä vaatimaan ainoastaan suurta nautintoa tuottavia tapahtumia. Alan saavuttamaan omia valopisteitä elämäni pimeyteen.

Kirjoittanut

Yritin epätoivoisesti raittiuttani jatkaa mielekkäästi, yritin pitää sitä iloisena asiana, olin kiitollinen siitä. Silti useita kertoja päivässä tunsin voimattomuuden tunteita, kaikki tuntui yhtä-äkkiä mahdottomalta. Masennukseni valtasi minut, tulin ärtyisäksi. Huomasin kuinka oma yksinäisyyden pelko lietsoi näitä voimattomuuden ja masennukseni tunteita. Siinä oli yksi pahimmista vihollisistani. Olinhan ollut toisesta henkilöstä riippuvainen, kaikesta mikä liittyy kodinhoitoon.

Nyt joutuessani yksin kaikella tavalla keskeneräisenä, lisäksi omaan huonon keskittymiskyvyn. Olen näiden heikkouksien jäljiltä varmasti tuuliajolla, epävarmuuteni kotona lietsoo yksinäisyyden pelkoa. En saa mitenkään otetta kodin töistä jotka palvelisivat minua. Olen ”pätkäasuja”, tämä osuva nimi lankeaa siksi, että rauhattomuuteni kotona käy sietämättömäksi ja lähden ”johonkin” muualle, minne milloinkin. Tulin hetken päästä kotiin ja taas sama toistui. Olen ymmällä, sillä alan tuntemaan jopa pahinta, kauhua kotonani.

 Olin juodessani ”yksinäinen susi”, ehkä tämä on pohjustanut minuun ”eristäytymisvietin”, vietin siksi, että tämä on todella ollut voimakas juodessani. Nyt raittiina en osaa hakea ystäviä ja ystävyyttä. Olen niin sekaisin että vaikka minulle tarjottaisiin ystävyys en sitä ymmärtäisi ottaa vastaan. Mutta muistan kuinka kotoani en voi mennä karkuun ystävieni luoksekaan, uudet ystävätkään eivät ole ratkaisu, vaikka aluksi näin luulin.

Yksinkertaisesti minun oli otettava vastuu omasta elämästäni. Uskon lujasti, kun otin vastuun itse omasta elämästäni, aloin pääsemään irti yksinäisyyden pelostaMyöskin voittaessani yksinäisyyden pelon avautuu tie aikuistumiselle, sekä mahdollisuus uuden persoonani muotoutumiselle.

 Ja tähän vastuun ottamiseen kuului kaikki askareetkin kotona, lisäksi minun oli kerrottava kaltaisilleni tai jollekin muulle, omalle korkeimmalle voimalle, kaikki havaitsemat virheellisyydet itsestäni. Tämä ripittäytyminen osoitti nöyrtymistä kohdallani. Paljastaessani itseni ja pahimmatkin ongelmat, jotka ovat todellisena vaivana sisälläni jollekulle, saavutan täydellisen vapauden tunteen johon liittyy yksinäisyyden katoaminen. 

Alan taas kerran tuntemaan kuuluvani jonnekin, pystyn ottamaan vastaan anteeksiannon ja myöskin tätä antamaan.

Kirjoittanut

 Kun sain raittiudelleni jatkuvuutta kuulin usein kaltaisteni keskusteluissa viittauksia hengellisen heräämisen ympäriltä. Tämä yksinkertaisesti alkuaikoina mykisti itseni, koska en käsittänyt asiaa lainkaan. Kuitenkin annoin ystävieni ymmärtää, että tiedän hengellisen heräämisen merkityksen, niin ei kuitenkaan ollut. Näin tutustuin moniin muihinkin asioihin, peitellen omaa ymmärtämättömyyttä. Tietysti raittiuteni ja henkisen kasvun myötä, sekä suuresta halusta tutustua asioihin joita en ymmärtänyt, aloin etsiä totuutta. Totuuden löytämiseen on ollut suureksi avuksi kuuntelemisen lahja. Tämä lahja oli itselläni kadoksissa juoma-aikana, sillä halusin aina alistaa kaiken omaan tahtooni.

 "Hengellinen herääminen" lause on minua puhuttanut paljon. Itse olen miettinyt, onko minulla vähääkään tätä ja mitä se olisi kohdallani? Uskon olevani oikealla tiellä ja omaavani hengellistä heräämistä niin paljon, että voin tiedon avulla kasvattaa sitä lisää.

 Sillä jos olen avonainen ulospäin, olen rehellinen itselleni, ja ymmärrän, että elämä on sisälläni. Elämä joka haluaa tulla ulos, purkautua elämään,, Siksi tapahtumaa on minun autettava poistamalla estoja; pelkoja, kateutta, vihaa ym. jotka ovat suuria esteitä elämäni valon tiellä. Saavuttamalla tyyneyttä, sekä sisäistä rauhaa avaamalla itseni ulospäin saavutan myös tätä nk. hengellistä heräämistä.

 Ymmärtääkseni hengellinen herääminen on opittua oikeata elämän tapaa, joka on saavuttanut itsessäni jonkin asteisen vakiintumisen. Tietämykseni, sekä oppini omasta itsestäni on, (ellei minulla ole kykyä kuunnella muita) varmasti hengellisestä heräämisestä kaukana.

Sillä uskoakseni tie parantumiselle alkaa kuuntelun vaikeasta, mutta arvokkaasta taidosta.

Kirjoittanut

 Raittiuteni alkuvaiheissa kaltaisteni seurassa käyntini oli hyvin aktiivista ja tarpeellista. Tähän pakottavaan käyntiin (odotin niitä) oli merkittäviä syitä: Olen alkoholistina tuntenut yksinäisyyden pelkoja erittäin voimakkaana ja ahdistavana tunteena. Mutta poistuessani asioimaan päivittäisiä tarpeita milloin minnekin, oli kuin yksinäisyyden pelon ahdistus seuraisi menen minne vain. Ehkä tämä yksinäisyyden pelko osaltaan aiheutti sisäiseen tunteeseen tuskastumista ja ahdistusta muualla asioidessani, pankeissa, kaupoissa, virastoissa ym. koin myös kummallista häpeän sekaista pelkoa. Varmasti osaltaan menneisyyden teot juoma-aikanani painoivat myös paljon ajatuksissani. Koin itseni hyvin ahdistuneeksi, eristäydyin mieluummin neljän seinän sisälle, saavuttaen yksinäisyyden pelon vaivat.

 Eristäytyneenä tunsin kuitenkin pakottavaa tarvetta puhua jollekin, halusin tulla ymmärretyksi tässä ihmeellisessä sairaudessani. Ymmärsin kuitenkin etten laajasti ja innokkaasti tästä saattanut kertoa, sekä avautua sivullisille jotka eivät ymmärtäneet tätä ihmeellistä tautia joka aiheutti suunnatonta ahdistusta. Koska näkemykseni mukaan saattaisin näillä pakottavilla purkauksilla haavoittaa lisää itseäni, kertoessani ymmärtämättömälle henkilölle. Yllätys, yllätys tässä valistuksen aikakautena ollaan saavutettu melko pitkälle ulottuva tiedostamisen taso myöskin tämän taudin ympäriltä laajoissakin kansalaisryhmittymissä. Joten ei käsittääkseni sellainen pinnallinen avautuminen ole vaaraksi, sillä varmasti tässäkin kytee sitä ennakkoluuloisuutta, kohdistuen juuri näiden sivullisten ymmärrykseen asiastamme, sekä sairaudestamme.

 On toki vaikea elää näiden kasaantuneiden ahdistus tunteiden vallassa. Haluan toki lievittää tunteitani ja mahdollisesti päästä kokonaan irti näistä myrskyisistä ahdistuksen otteista. Näistä otteista ei pääse irti, kuin avautumalla kokonaan ja ainoastaan siellä missä sinua varmasti ymmärretään eli kaltaiseni luona. Siksi tämä vaatii itseltäni mielettömän monia kertoja näiden ymmärtävien kaverien luona, jotta saavuttaisin tyyneyden ja rauhan sekä pääsisin näistä ahdistuksen omaisista otteista eroon sielussani. En todellakaan käy pelkästään alkoholiin johtavan himon hillitsemiseksi, vaikka elämäni on ollut riippuvainen alkoholista. Juoma-aikanani tarttuvien vajavaisuuksien korjaantumista pyrin näillä kaverien tapaamisilla myös poistamaan. 

Ahdistusta lisäsi ajatuksissani kaiken menetetyn ajattelu, itkin itseni itsesäälissä uneen yhä uudelleen ja uudelleen vuosien vieriessä. Unohdin itseni ja elämäni tarkoituksen, tärkeintä ei ole kuinka paljon elämässäni on päiviä….. vaan kuinka paljon päivissäni on elämää!

Kirjoittanut

  Siksi myös tämä mielen tunneherkkyys saattaa puheissa, sekä teoissa aiheuttaa kaduttavia tapahtumia. Minun on ymmärrettävä, että on ”vastenmielisiä” ja ”toimeen tultavia” ihmissuhteita, mutta molempien kanssa on tultava oikean asennoitumisen myötä toimeen. Sillä kyllä me kaikki tässä maailmassa mah­dutaan elämään, tilaa on jokaiselle. Enhän toki asu tämän vastenmielisen ihmisen kanssa, kaiketi nyt hetken kestän. Ja yleensä ”vastenmielinen” tulee minun omasta päästä, kun oma elämän kumppanikin saattaa joskus olla näin. Kyllä minun omat teot ja sairaaloiset ajatukset, sekä ennakkoluulot luovat lujan perustan suhtautumiseeni toiseen ihmiseen. 

 Yleensä uskon sellaiseen sanaan ja asiaan tällä hetkellä, kuin rakkaus. Minulle se on pelkkä sana, kaiketi ymmärtämättömyyttäni, mielestäni se pitää sisällään lujaa kaveruus-suhdetta ja luottavaista ihmis-suhdetta ant­aen hänelle myös mahdollisuuden elää, sillä hänellä on myös oma elämä ja siihen sisältyvät tarpeet, minkä ainoastaan hän asettaa tärkeysjärjestykseen, mitä minun tulisi kunnioittaa sekä arvostaa. 

 Aina on ongelmia, ei sellaista ihmissuhdetta ole jossa tätä ei ilmenisi. Ja tämän tiedon pohjalta on turha haaveilla enkeleistä, sekä ihanne ihmisistä ne ovat ihmisten omien mielikuvien ja vaatimusten tuotetta. On lähdettävä korjaamaan omaa suhtautumista tähän toiseen ihmiseen, sillä vähänkin samanlaiset luonteet ja elämänkaari takaavat hyvän perustan lujalle ihmis­suhteelle. Mutta siinä on tehtävä molempien työtä keskustelulla ja itsensä luovuttamista myös toiselle. Se on loppujen lopuksi helppoa, kun tekee asian itselleen selväksi.

 Toisinaan tulee hetkiä milloin ajatus käy mielessä, yksin olisi parempi mutta kun olet yksin tulee varmasti ikävä toisen luo. Tällä ihmissuhde alueella on paljon työtä, olen ihminen myös minä. Minullakin kielteisyydestäni huolimatta ilmenee mustasukkaisuutta, vihaa, kateutta, kostonhalua ym. Kun hyväksyn nämä vajavaisuudet, niin pystyn elämään näiden kanssa ilman että ne kärjistetysti näkyisivät toimissani ja tuottaisivat tuskaa itsel­leni, sekä toisille. Elämä on itsessään suurenmoinen asia, olen iloinen että tänään saan olla osa tätä tapahtumaa.

Kirjoittanut

Vaipua alas (pohjalle) voisi kutsua biologiselle tasolle:

Kaikki tiedämme kohtalon joka on läpikäytävä, kun emme hakeneet apua alkoholiongelmaan, mikä pahinta sitä myös minulle tarjottiin monesta suunnasta. Olin "hullu" sillä terveyteni henkisesti ja voimavarani olisivat olleet hyvät ottaessani hyvissä ajoin apua vastaan. Kuinka vaikeaa on aloittaa raittius kaiken menettäneenä syvän masennuksen tilassa. Siksi raittius pitää alkaa ennen kohtalokkaita tapahtumia juomisen seurauksina.

Kuinka paljon vähemmällä pääsee kun alkaa raittiuden aikaisessa vaiheessa, no ei sitä pysty vertamaan tai ajattelemaan ennen kuin on luhistunut pullon voimassa mielen harmauteen.

Olin vaipunut niin alas myös aineellisuudessa juomiseni seurauksena, että pystyin tuntemaan onnen täyttymystä saadessani kellon. Tämä on aina muistuttanut minua kuinka pienistä asioista elämäni koostuu ja kuinka niistä minun pitää olla onnellinen.

Olin menettänyt perheeni, omaisuuteni myös häämöttävän urheilu-urani, olin hyljeksitty ihminen. Minuakin taputeltiin selkään urheilumenestyksen takia. Kaikki oli lyhyt aikaista myös perheonni jota sain kokea.

Olin todella hyljeksitty, uskokaa tai älkää minulla oli paikkakunnan joka kahvilaan ja baariin "ikuinen porttikielto". Sain katsella kaukaa niitä tuttuja joiden kanssa vuosikausia vietimme yhteisiä hetkiä milloin mistäkin syystä.

Aloin kokemaan yksinäisyyttä jota aina pelkäsin, olin niin hyljetty että kävelin yöllä ulkona, rakastin kovia pakkasia. Muistan vieläkin kuinka hanki jalan alla natisi ja kitisi, olin yksin pimeässä yössä.

Minä aloin yksinäisyydessä kasvattamaan uskoa, uskoin kohdalleni osuvan jotain ”suurta”, kunhan jatkan sinnikkäästi oman itseni kasvattamista. Uskoin tähän ”suuren” osumiseen niin voimakkaasti, että on mahdotonta kertoa sen voimakkuutta.

Muiden on vaikea käsittää paremman huomisen toivoa, siksi ei ymmärrä, koska hänen ei ole ollut tarve laskeutua elämän alkukantaisille juurille sille biologiselle tasolle, jolle alkoholistina olen vajonnut niin henkisesti kuin aineellisestikin.

Vain menetettyään kaiken, voi tuntea tämän paremman ”huomisen uskon” voiman. Minun oli paremman huomisen toivon keskelläkin pidettävä itseni hyvin nöyränä, etten alkanut haaveilemaan liian suurista ja mahdottomista asioista. Nöyryyteni riitti hyväksymään kohdalleni pienen huoneen, jossa pystyin väsyneenä nukkumaan. Nöyryyteni lisäsi kiitollisuuttani pieniin onnistumisiin kohdallani. Nöyryys turvasi tulevaisuuden kohdalleni.

ALOITA YSTÄVÄISENI RAITTIUS! älä menetä kaikkea......

Kirjoittanut

Alemmuuden tunnon voimasta

 Alemmuuden tunnon voimasta olen helpommin nostanut tuntemiani henkilöitä korkeammalle jalustalle, kuin määrätietoisesti pudottanut heitä omissa luokituksissa. Usein päädyin jopa matkimaan ihailemiani ystäviä. Muistan kerran ystäväni tehneen kotonaan kummia, hänen vaimonsa kertoi kuinka arvostamani henkilö oli juovuksissa hajottanut olohuoneen pöydän irrottamalla siitä jalat. Myöhemmin illalla jatkoi tekemisiään kusemalla olohuoneen nurkkaan. Tämä tarina huvitti minua kovasti, nauroinkin äänekkäästi, joka hieman närkästytti kertojaa.

Kuten kerroin olen kova matkimaan ihannoimiani ihmisiä. Niin myös tässä tapahtui, sillä seuraavan humalani seurauksena pistin oman olohuoneeni pöydän palasiksi. Tiesin tarkkaan miten väärin tein, mutta tehostustarpeeni oli suuri ja tietysti odotin kuinka tästäkin kerrottaisiin, sekä naurettaisiin päälle. Havahduin huomatessani takana tulevaa tönimistä, kun silloinen ystäväni työnsi minua vessaan päin, olin aloittanut kusemisvaiheen. En onnistunut valppaan ystäväni ansiosta. 

 Tätä tapahtumaa voisi kutsua pähkähulluksi toiminnaksi pähkähullulta mieheltä. Mutta minä alkoholistina yleensä­kin liioittelen herkästi omia tunteitani tai viettejäni. Kuten tässäkin ihannoiman henkilöni suorittamia asioita, liioittelin niiden hauskoja puolia minä itse niitä pidin. Näitä pyrin sovittamaan elämääni epätoivoisesti. Ajatusmaailmani näiden tekojen, sekä alkoholin kohtuuttoman käytön seurauksena on kieroutunut siinä määrin, että häiritsee jokapäiväistä elämääni.  Minä kuvittelin ystäväni menevän taas jollekin muulle tutullemme kertomaan tekemiseni, aivan kuin tapahtuma olisi jokin ketjukirje. Uskoin vakavasti, että tapahtumalle olisi naurettu kuten itsekin tein. Ymmärrykseni ei ottanut huomioon sairauteni varjostamana, kuinka tämä vieras henkilö saattaisi pitääkin minua todellisena hulluna, (minkä varmasti olisi tehnyt). Sillä vain harva ajattelee, kuin minä alkoholistina. Olisiko ollut mahdollista, että ystäväni olisi kehdannut kertoa typeryyttäni muille lainkaan. En usko!

Alkoholistina minulla kaikkien elämänarvojen, sekä oppimieni kunnioittamisen rajat ovat hämärtyneet niinkin paljon, että "tehostamallani" ihannoinnilla ei ole järkevää tulosta.

Kirjoittanut

Usko ja uskonto 

Ymmärrän, että usko ja uskonto on kaksi eri asiaa (toimintaa). ”Uskonto on uskoa yliluonnolliseen". Yliluonnollinen voi olla uskoa jumalaan/jumaliin, henkiin, haltioihin, tuonpuoleisuuteen, ylipäätään johonkin näkymättömään todellisuuteen. Omalla kohdallani olen pitänyt uskon asian kohdaltani olevan itsestään selvä, koska olin jo lapsena Äitini opastuksella saanut opittua iltarukouksen, jota mielelläni vaalin iltaisin pitkälle aikuisikään asti, olettamukseni hyvästä uskosta, johtui juuri tämän iltarukouksen osaamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uskon kautta ihmiselle avautuu uusi näkökyky elämään. Uskon kautta ihminen pystyy arvioimaan, mikä on terveellistä ja hyvää hengellistä opetusta omalle kohdalleen.

 Omien huonojen hetkien rukoukset olivat anomista parempaan, sekä muutosta huonoihin asioihin. Siksi tämä suhde uskoon ei ollut kohdallani oikeilla raiteilla. Mielestäni uskon puute vaikutti moniin retkahtamisiin, en saanut raittiuteeni pysyvyyttä. Olen joutunut miettimään paljon omaa suhtautumista uskoon ja omaan korkeimpaan voimaani nähden sillä olen onnekseni pystynyt osoittamaan rukouksessani kiitosta menneen päivän hyville tapahtumille, sekä etenkin osoittanut kiitosta raittiista päivästä.

 Uskon löytäneeni sen rakastavan korkeimman voiman usein oletin korkeimman voimani olevan tuomitseva. Olen pyrkinyt kaikilta osin jättämään havaitut tai ei havaitut vikani korkeimman voimani rakentavaan huomaan. Totta kai se vaatii tekoja minultakin, ei tapahdu mitään ellen itse anna itseäni parantaa yrittämäni teot antaa siihen mahdollisuuden, usko ilman tekoja ei ole mitään. Sillä totta tosiaan haluan luopua alkoholisoituneesta elämän tavastani.

Kirjoittanut

Minulla kuten kaltaisillani alkoholisteilla katkeruus ja kaunan tunteet riepotteli jatkuvasti. Tunsin suurta katkeruutta ja vihan tunnetta yhteen tuhansista kohteista: Minulla kasvoi juoma aikana katkeruus yhteiskuntaa ja siellä järjestyksen valvojiin (poliisiin), harmitti kun jouduin liian usein kohteeksi, ehkä myös herkkyys kohdella minua herkemmin sillä olin tullut tutuksi vuosien varrella tekemisieni seurauksena. Kerran olin erittäin humalassa kävellessäni jalka käytävällä horjahtelin laidasta laitaan, pysähtyi taas kerran poliisi viereeni ja kysyi pysytkö tolpillasi? ”Vastasin en minä mikään nuoralla tanssija ole”. Ovet autosta pamahti auki ja mies sisään vilahti. Tuli putka reissu, luulin heittäväni hyvän vitsin jonka olin jostain kuullut, nämä mielestäni turhat putkareissut lisäsi katkeruuttani järjestyksen valvojia kohtaan.

 Kun lopetin juomisen lopetin myös katkeruuteni poliisia ja muihin järjestystä valvoviin viranomaisia kohtaan. Tein itselleni totuuden mukaisen itsetutkinnan, olin vaikea tapaus olin alkoholisti kaikki kohtaamiset järjestyksen valvojien kanssa oli minun syytäni omien huonojen seuraamusten ansiota, siksi oli helppoa hyväksyä heidät tärkeiksi yhteiskunnassa.

Raittiuden alkumetrillä kävin voimakkaan tunteen vallassa juttelemassa heille ”olivathan tuttuja”, kekskusteltiin kuin mitään koskaan olisi tapahtunut, muita asioita. Itse kysyin juoma aikani tapahtumia, tietenkin itsesäälin vallassa niin tein. Aloitin, "minusta varmaan oli haittaa kun olin aina humalassa jne". Sain vastauksen ettei mitään, eivät kertomansa mukaan olleet pitäneet minua minään riippana, tässä loin itse vuoren elämääni. Normaali mitätön asia mielessäni kasvoi itsestään vain hekumoimalla sitä, itsesääli lisäsi vuoren syntyä.

Näiden mielenrauhaa ja tasapainon rasittavia kohteita on heti raittiuden alussa alettava kitkemään pois. Ne on tehtävä itselleen, ehkä myös toiselle henkilölle selväksi. Mutta kannattaa harkita mitä tunnetilassa tekee, ne eivät ole aina vuoria

Kirjoittanut

 Muistan, kuinka useiden viikkojen juomisen jälkeen olin menettänyt suuren summan rahaa, tämä sama toistui toistamistaan. Olin todella masentunut laskuhumalan aikana ja soitin veljelleni viimeisillä rahoillani kertoakseni, kuinka tämä oli kaiken loppu ja olin päättänyt mennä Vesijärveen syksypimeän turvissa. Kiittelin veljeäni kaikesta, nuoruutemme yhteisistä hetkistä ja kaikista niistä asioista joita hän oli joutunut puolestani tekemään. Ylistin sitä hyvää kun minunlaista "paskaa" ei ole kenenkään riesana hukuttautumiseni jälkeen. Itkin vuolaasti ja sain veljeni myöskin itkemään oman "aitouteni" seurauksena. Kun suljin puhelimen, vajaan minuutin päästä pyyhin kyyneleet ja suuntasin kavereita kohti joilla tiesin olevan juomista. Mutta veljelläni ei ollut yhtä nopeaa palautumista vaan hän lähti hätääntyneenä minua etsimään toisesta kaupungista asti. Näitä esimerkkejä olisi paljon, mutta uskon sinun tunnistaneen samoja fiiliksiä jo nyt, ettei enempiä kertomuksia tarvita.    

Sivu 1 / 9