Warning: Creating default object from empty value in /home/alkongel/public_html/components/com_k2/views/itemlist/view.html.php on line 743
Kirjoittanut

Alkoholisti ei täytä ihanneihmisen tunnusmerkkejä tämä ajatus hyväksytään poikkeuksetta, todellisuus kuitenkin on, että tästä maailmasta ei olo löytynyt eikä löydy ainuttakaan ihmistä joka nämä täydellisen ihanneihmisen tunnusmerkit täyttää. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilönä ja jokaisella ihmisellä on omat myönteiset ja kielteiset piirteet, nämä hallitsevat meitä elämässä ja käyttäytymisessä enemmän tai vähemmän voimakkaasti.

 Voidaan mieltää, että jokainen meistä on kuin avoin kirje jota ihmiset lukevat ja tarkkaavat sekä muodostavat käsityksensä meistä. Usein alkoholistin elämäntapa ja huonot tapahtumat vaikuttaa ympäristöön siihen miten meitä kohdellaan ja arvostetaan. Alkoholistin alkaessa raitistumaan, alkoholisti odottaa ympäristön ja ihmisten ajatuksien hänestä myös muuttuvan. Mutta niin vain käy kun ihmiset ovat muodostaneet käsityksensä meistä tämä käsitys hallitsee heidän mielikuvaansa lopun ikäänsä. Ihmisten on vaikea hyväksyä (ymmärtää) sitä , että joku elämässään vaikeuksiin joutunut tai omien ongelmiensa kanssa kamppaileva ihminen voi voittaa vaikeutensa, voittaa ongelmansa ja vapautuneena uutena ihmisenä jatkaa elämäänsä (uudistuneena) heidän keskellä.

Vaikka kuinka alkoholisti näyttää (todistaa muutoksen) omalla uudella elämän tavallaan silti ihmisten on erittäin vaikea muuttaa käsitystään alkoholistista. Kaiken tämän ymmärtää sillä jopa vuosikymmeniä huonoa elämäntapaa viettäneenä alkoholistista jää pinttynyt käsitys muille ihmisille "kyllä se tunnetaan ja tiedetään", ”ei se siitä miksikään muutu, näyttelee vain” jne. Ja näin ihminen joutuu kantamaan lopun ikäänsä sitä leimaa, jonka hän on jossain elämänsä vaiheessa omien virheidensä, ongelmiensa vuoksi saanut.

On tunnettua myös, että "lyödyn lyöjiä" sekä "alas painetun alas painajia" tässä maailmassa riittää. Ennen kaikkea niiden keskuudessa, jotka omasta mielestään ovat elämässään onnistuneet.

Lisäisin, kuinka erehtyvä ihminen saa lahjaksi armon ja anteeksiannon. Minulle riitti useimpien virheellisyyksien paljastuminen, eikä näin ollen ollut syytä kaivaa enemmin näitä ja ruveta analysoimaan löydettäessä niitä. Minulle on aina riittänyt menneiden kärsimysten antamat opetukset, joiden seurauksena tämänkin päivän hyviin tapahtumiin olen päässyt osalliseksi.

Menneestä tiedän kaiken, mutten silti pysty sitä muuttamaan. Tulevaisuudesta en tiedä mitään, mutta silti voin sitä muuttaa ja vaikuttaa siihen. Tämä totuus on lisännyt panostamaan enemmän tulevaisuuteen kuin siihen menneen märehtimiseen. Menneen murheet ja huomisen huolet vievät mieleni kaaokseen ja paniikkiin.

Kirjoittanut

 Omassa yksinäisyydessä pohtimalla sekä miettimällä omia vikojani. Kuitenkin näin ainaisesti yksin tehdessäni, saatan menettää oman objektiivisuuteni ja minulla jää ehkä huomaamatta monia pieniä vikoja kohdallani. Pyrkimykseni on kuitenkin saavuttaa "todellinen" nöyryys, siksi minun on etsittävä ja kohdattava aina ensin omat vikani.

 Olen elänyt elämäni suuren ja valtaisan itsepetoksen syövereissä. Siksi en myös tämän tiedon ymmärtävänä saa alkaa luulemaan, ettei itsepetos olisi sekoittamassa omien vikojen tarkastelussa. Vaikka kuinka myönnän vikani huomattuani tämän, saattaa se olla perustellusti vain osittainen itsepetoksen vaikutuksesta. Todelliseen ja rehelliseen tulokseen pääsen ainoastaan kertomalla sen omalle korkeimmalle voimalleni, jonka myös annan vikani korjata.

Haluan kuitenkin kertoa tämän myös kolmannelle henkilölle, hänen kanssaan vuorovaikutteinen keskustelu omista vioistani, antaa minulle mahdollisuuden johdonmukaiseen ajatteluun, ehdottomaan rehellisyyteen, sekä aitoon nöyryyteen.

Kirjoittanut

 Minua vaivasi erittäin pitkään sanomattomuus, en kertonut todellisia tuntojani, en ollut kylliksi nöyrä, pelottomuudesta ja rehellisyydestä puhumatta. Jos olin sairaala hoidossa alkoholismistani, en antanut siellä oleville hoitajille mahdollisuutta auttaa itseäni, koska todellinen avautuminen itseltäni puuttui. On erittäin vaikeaa puhua omista salaisista asioista, mutta ollessani rehellinen jollekin, on minulla mahdollisuus elää kauan onnellisena.

 Kautta aikojen on ripittäytyminen ollut eri uskontojen vanha hyväksi koettu tapa. Niin minunkin on tämä oma ripittäytyminen tehtävä jollekin, papille, psykologille, ystävälleni, tehdessäni näin saan todellisen sisäisen rauhan. Minä uskon, ellen pysty omia havaittujani virheellisyyksiä eli vikojani täysin rehellisesti kertomaan jollekulle lähimmäiselleni, en pysty raittiuttani kasvattamaan, sekä pitämään lopullisesti. Nöyrtyessäni tähän tapahtumaan, poistuu lopullinen yksinäisyyden tunne, johon olen joutunut eristäytymään juomiseni seurauksilta.

 Minun juomiseni riistäytyi mielettömäksi, jonka seurauksena ihmiset vetäytyivät seurastani, enkä tämän jälkeen tuntenut kuuluvani mihinkään. En pystynyt lähestymään ujouteni vuoksi ihmisiä saadakseni ystäviä, tämäkin lisäsi haluani tukeutua alkoholiin.

 Paljastaessani itseni ja pahimmatkin ongelmat jotka ovat todellisena vaivana sisälläni jollekin toiselle henkilölle, saavutan täydellisen vapauden tunteen johon liittyy yksinäisyyden katoaminen. Alan taas kerran tuntemaan kuuluvani jonnekin, pystyn ottamaan vastaan anteeksiannon ja myöskin tätä antamaan.

Kirjoittanut

Vaipua alas (pohjalle) voisi kutsua biologiselle tasolle:

Kaikki tiedämme kohtalon joka on läpikäytävä, kun emme hakeneet apua alkoholiongelmaan, mikä pahinta sitä myös minulle tarjottiin monesta suunnasta. Olin "hullu" sillä terveyteni henkisesti ja voimavarani olisivat olleet hyvät ottaessani hyvissä ajoin apua vastaan. Kuinka vaikeaa on aloittaa raittius kaiken menettäneenä syvän masennuksen tilassa. Siksi raittius pitää alkaa ennen kohtalokkaita tapahtumia juomisen seurauksina.

Kuinka paljon vähemmällä pääsee kun alkaa raittiuden aikaisessa vaiheessa, no ei sitä pysty vertamaan tai ajattelemaan ennen kuin on luhistunut pullon voimassa mielen harmauteen.

Olin vaipunut niin alas myös aineellisuudessa juomiseni seurauksena, että pystyin tuntemaan onnen täyttymystä saadessani kellon. Tämä on aina muistuttanut minua kuinka pienistä asioista elämäni koostuu ja kuinka niistä minun pitää olla onnellinen.

Olin menettänyt perheeni, omaisuuteni myös häämöttävän urheilu-urani, olin hyljeksitty ihminen. Minuakin taputeltiin selkään urheilumenestyksen takia. Kaikki oli lyhyt aikaista myös perheonni jota sain kokea.

Olin todella hyljeksitty, uskokaa tai älkää minulla oli paikkakunnan joka kahvilaan ja baariin "ikuinen porttikielto". Sain katsella kaukaa niitä tuttuja joiden kanssa vuosikausia vietimme yhteisiä hetkiä milloin mistäkin syystä.

Aloin kokemaan yksinäisyyttä jota aina pelkäsin, olin niin hyljetty että kävelin yöllä ulkona, rakastin kovia pakkasia. Muistan vieläkin kuinka hanki jalan alla natisi ja kitisi, olin yksin pimeässä yössä.

Minä aloin yksinäisyydessä kasvattamaan uskoa, uskoin kohdalleni osuvan jotain ”suurta”, kunhan jatkan sinnikkäästi oman itseni kasvattamista. Uskoin tähän ”suuren” osumiseen niin voimakkaasti, että on mahdotonta kertoa sen voimakkuutta.

Muiden on vaikea käsittää paremman huomisen toivoa, siksi ei ymmärrä, koska hänen ei ole ollut tarve laskeutua elämän alkukantaisille juurille sille biologiselle tasolle, jolle alkoholistina olen vajonnut niin henkisesti kuin aineellisestikin.

Vain menetettyään kaiken, voi tuntea tämän paremman ”huomisen uskon” voiman. Minun oli paremman huomisen toivon keskelläkin pidettävä itseni hyvin nöyränä, etten alkanut haaveilemaan liian suurista ja mahdottomista asioista. Nöyryyteni riitti hyväksymään kohdalleni pienen huoneen, jossa pystyin väsyneenä nukkumaan. Nöyryyteni lisäsi kiitollisuuttani pieniin onnistumisiin kohdallani. Nöyryys turvasi tulevaisuuden kohdalleni.

ALOITA YSTÄVÄISENI RAITTIUS! älä menetä kaikkea......

Kirjoittanut

Joulun jälkeen on monella alkoholistilla itsetuhoisia viettejä ajatuksia lopullisesta, itsemurhasta. Sanakin itsessään luo kylmiä väreitä on erittäin surullista, kun läheisemme ajautuu juomisessa näin pitkälle.

Myös, Joulun jälkeen monet alkavat avioliiton hajoamisen pelossa hakemaan apua. Juominen on aiheuttanut vakavan kriisin perheeseen, muut perheenjäsenet ovat saaneet tarpeeksi juopon lupauksiin ja alkaneet harkitsemaan vaihtoehtoa tulevaisuuteen, nimittäin avioeroa.

Avun hakeminen ei ole helppoa masentuneelta alkoholistilta, myöskään alkoholisti ei voi täydellisesti ymmärtää omaa tilaansa heikon henkisen sekä fyysisen tilansa takia. Siksi alkoholistin kieltäminen juomisen aiheuttamista vaikeuksista on mielisairauden asteista, alkoholisti voi kieltää tilansa aina kuolemaan asti!

Apua läheisille, monet ovat jyrkkiä avun antamiseen pettyneitä, kun apu ei kelpaa. Tuttu ajatus, ei juoppoa voi raitistaa tai auttaa, itse juopon pitää raitistua, niinpä jotenkin tämäntapaista ajattelua esiintyy.

Joskus kauan sitten meitä oli kolme veljestä, kaksi raitistunutta jo nuorempana. Yksi veljemme joi luvattoman paljon, aiheutti läheisille kaikkia tuttuja ongelmia juopon tekemänä. Keskustelimme luonnollisesti toisen veljen kanssa mitä voisimme tehdä ja auttaa. Toinen veljistä oli jyrkkänä, että ei voi auttaa, jos juova veljemme ei itse halua lopettaa. Minä olin herkempi kärsin veljemme joutumisesta alkoholismiin.

Aloin soittelemaan useasti juovalle veljellemme, koska asuin 300 km päässä veljestäni. Aloin puhumaan veljen tuskaisilla hetkillä, kuinka voisi saada apua kuten minäkin. Soittelimme usein ja palasimme samoihin raittiuden mahdollisuuksiin ja avun saamiseen.

Viimein eräällä puhelin keskustelun aikana veljeni itki ja sanoi voitko tulla mukaan AA-kerhoon? Kerroin tulevani läksin heti hänen luokseen, juttelimme paljon ennen menemistä. Hän saavutti jonkinlaisen tasapainon henkiseen kurjuuteen. Niin pystyimme menemään AA-kerhoon, olin hänen tukenaan useille AA- käynneille, veljeni oli raittiina yli kaksi vuotta.

Olen usein miettinyt, ellen olisi ollut kiinnostunut läheisestäni ei veljeni olisi niillä heikoilla voimillaan masennuksen ahdistamassa tilassa mitenkään saamaan itsestään irti hakemaan apua saatika menemään avun lähteelle.

Myös, olen ajatellut, miten tärkeästä tuesta laiminlöin veljeäni kohtaan, en koskaan tukenut raittiuden aikana häntä, alkoholisti tarvitsee tukea myös raittina olemiseen. Oli itsestään selvää, veljeni on selvinnyt, näin ajattelin.

Tänäänkin läheisemme tarvitsee meidän tukea ja mahdollista apua, älä ole Juudas ja kiellä sitä! Ojenna läheisellesi arvokas käden ojennus, johon voi tarttua luottavaisena.

Kirjoittanut

Tunsin paljon juodessani vihan tunteita ja näiden seurauksena ajauduin kaikkeen huonoon jota kohdalleni sitten sattui. Mutta nyt raittiina ollessani nämä tunteet ovat sivuutettava ja aloitettava ensimmäiseksi työ niinen poistamiseksi. Minun on opeteltava asennoitumaan elämäni asioihin oikealla tavalla, etten tuntisi suuttumuksia ja vihan tuntemuksia.

Minulla ja muilla juovilla kavereillani oli tyypillistä juomisen jälkeisenä päivänä peitellä huonoja tapahtumia tutuksi tulleella lauseella, ”saatana tuli taas kännissä hölmöiltyä”. Pakenimme humalan taakse piiloon todellista minää, humala itsessään oli puolustus ja jopa hyväksyttävää meidän kulttuurissamme.Selvin päin oli osattava hillitä itseään, mutta jostain kumman syystä patoutumille (kaikki vihan ja kaunan tunteet) annettiin vallat humalassa purkautua vieläpä hillittömästi.

Usein haukuin ihmiset humalassa kun en muuten osannut selvin päin heitä moittia. Humalassa tunsin voivani näin oikeutetusti tehdä. Olemme lukeneet lehdissä perheen isien pahoinpitelyistä lapsiaan tai vaimojaan kohtaan. Lisäksi kaikki murhat ja tapot useimmiten on tehty silmittömän raivon vallassa. Vihassa piilee suunnaton vaara. Siksi minun on muistettava kuinka vihapäissä lausumani sanat ovat kauheita asioita ja vahingoittavat itseäni äärimmäisen kipeästi. Ihmissuhteeni kärsivät käyttäytymiseni seurauksena ja jatkuessaan ajaa minut suureen ja pimeään yksinäisyyteen.

Lisäksi ainainen vihan ja kaunan tunteminen aiheuttaa minulle syvää masennusta ja ahdistuneisuutta. Niistä oli päästävä eroon. Oli opeteltava vihan tunteen sivuuttaminen. Aina kun tunsin vihaa vähäisenkin verran, hoin itselleni etten voi tällaista tuntemusta jatkaa. Kitkin sitä toistuvasti ajattelemalla oikein ja analysoimalla vihan kohteeni tapauksen. Kaiken lisäksi muistutin itselleni kuinka vahingollista viha on minulle, vaikka vihani olisi oikeutettua. Asioiden huonon tilan takia saatan olla myös ärtynyt ja kohdistan tämän helposti kiukustumiseni seurauksena perheenjäseniin, tuttuihini tai jopa vieraisiin ihmisiin.

Mutta alkaessani hoitamaan huonossa tilassa olevia asioitani ja saavuttamalla onnistumisia, vaikka vain vähäisiäkin, alan saavuttamaan tyyneyttä. Puhdistaessani mieleni saavutan järkkymätöntä tasapainoa ja alan hallitsemaan kiukkuani, sekä suuttumustani. Minulla oli juomiseni seurauksena paljon asioita rempallaan, mitä milloinkin. Näiden huonossa tilassa olevien asioiden seuraamusten pelossa kasvatin omaa vihaani. Vihan tunteet leimahti pelon kasvaessa.

Kun aloin hoitamaan asioitani tarvitsi minun pelätä vähemmin seuraamuksia, alkoi vihan ja suuttumuksen tuntemuskin häviämään. Kun hoidan asiani parhaalla mahdollisella tavalla ja elän itselleni rehellisesti, ei ole pelättävää joka horjuttaisi tasapainoani.

Kirjoittanut

 Minulle on selvinnyt ajatusten seurauksena kuvittelua, tämän seurauksena on myös alkanut häiritsemään elämääni. Olin jalkapallo valmentajien leirillä, siellä tehdessämme ohjaajan opastuksella asioita joiden esimerkkien valossa hän teki kysymyksen tapahtumasta. Minä arkana henkilönä (podin myös heikkoa itsetuntoa) vain mietin mitä se voisi olla, mutta hämmästyin kun muutkaan eivät vastanneet. 

 Aloin siinä silmänräpäyksessä tuntemaan, että minä olin viisas kaveri koska tiesin vastauksen mielessäni. Ohjaajan antama selitys omaan kysymykseen osoitti minun ajatuksissani olleen oikeassa. Jatkaessamme asioita siellä kentällä tunsin suurta hurmiota tietämykseni ansiosta, aloin olemaan mielessäni ainoa viisas kurssilainen. 

 Jatkaessani tutkimista tapahtumista harjoittelun aikana ja miettiessäni asioita  kertomastani tapahtumasta, päädyin lopulta järkiini, aloin ymmärtämään, kuinka muut osallistujat olivat ohjaajan kysymyksen aikana yhtä ujoja, sekä arkoja kuin minä, varmasti hekin tiesivät tähän yksinkertaiseen asiaan vastauksen mielessään.

En ollutkaan niin erinomaisen viisas mies, tuntui palautua samalle tasolle muiden kanssa haikealta, koska alkoholistina halusin olla erikoinen vaikkapa vain omissa ajatuksissani.

Kirjoittanut

 Alkoholistina hakeuduin (ajauduin) mieluummin oikopolkujen kautta omiin päämääriini (tietenkin laiskuuttani), myös oma vastuun pakoileminen vaikutti päämääriin pääsemiseen. Suhteeni vaurauteen siis rahaan, sekä maallisen omaisuuden kasvattamiseen on liian ahnemielinen. 

 Siksi vastapainoksi haluaisin lohdutella itseäni oikeaoppisesti köyhyydestä, koska huonon nurja puoli on hyvä. Eiköhän tämän perusteella löydy köyhyydestäkin hyviä puolia, kun tarkkaavaisesti miettii. Siis köyhyydellä on varmasti omat rikkautensa, joita minunkin tulisi rakastaa.

  • Nöyryyteni on suuri hyve, minulle riittää yksi huone lepooni.
  • Köyhyydessäni ei tarvitse pelätä rosvoja tai varkaita, köyhyyteni siis lisää turvallisuuttani.
  • Köyhänä en halua himoita maallista, siksi elänkin iloisena enkä ylpeänä.
  • Köyhyyteni antaa kuitenkin mahdollisuuden elää täydellisesti. 

 Elämäni rikkaus on sisälläni sieltä rikkauteni loiste palaa näkyvästi myös ulospäin. Vaikka olisin kuinka köyhä, silti rikkaimmatkaan eivät pystyisi ostamaan minua.

Kirjoittanut

On Jouluaatto ja kahden ihmisen päivä, joka tänään minulle ensimmäisen kerran selvisi, nimittäin Aatamin ja Eevan. Tässä yksin vain astelin kämpän lattialla edestakaisin voi sitä tuskan määrää, sekä voimattomuuden tunnetta omaan elämääni nähden, sitä ei voi sanoin kertoa. Minun on tähän johtuvaan tilanteeseen lähdettävä kauemmaksi ajassa ja tapahtumissa taaksepäin. Tämä kirjoittelukin on tuskien taival, sillä päässä pyörii ajatuksia ja ratkaisuja vilisemällä.

Soitin juuri ex-kaverilleni, kaipaan häntä nyt kovien tuskien ja ahdistusten keskellä. Hän kävi täällä toivottamassa minullekin hyvää Joulua, hänen säteilevä terveytensä antoi lohtua itselleni tuntien mielihyvää hänen saavutukselleen omassa tervehtymisessään (juomattomuus). Olen ajatellut olenko minä tässä maailmassa se ainoa, joka kaipaan sitä entistä liian kovasti, koska kuitenkin tykkäsin vaikka erottiin. En usko, että ex-kaverini tuntisi samoin, sillä uskon hänen pitävän omaa nykyistä elämää huomattavasti parempana ilman minua.

Minun on raotettava hiukan aiemmin tapahtuneita asioita, sillä jokin aika sitten retkahdin totaalisesti, olen vaipunut biologiselle tasolle. Juomisen seurauksena otin myös lopputilin ilman mitään irtisanomisaikaa, jonka oma-aloitteisesti pyysin (esitin sitä hyvää ja erikoista työntekijää), sainpahan jatkaa rauhassa juomistani. Kuitenkin aloin väsymään siihen huomattuani ajautuneeni todelliseen ahdinkoon niin aineellisesti, kuin henkisesti. Kovalla vauhdilla henkinen rappeutuminen saavutti otteensa vapisevasta kehostani. Läheiseni huomasivat rajun muutoksen tapahtuneen fyysisesti ja henkisesti tilassani.

Läheiseni hädän hetkellä osasin kuitenkin vetää oikeasta narusta, sillä annoin veljelleni kauhistuttavan käsityksen tilastani. Hän alkoi toimistani havaitsemaan itsemurhaan havittelevia oireita, näin minä halusinkin. Myös saavutettuani päämäärän hän omalla huolestuneisuudellaan vei minut lääkärin vastaanotolle, jossa hoidin roolini asianmukaisesti loppuun. Pääsin hoitoon, ehkä tämä lyhyeksi jäänyt tapahtuma osaltaan kuitenkin auttoi, sielläkin vedin rooleja. Tein itsestäni säälittävän ja hienon miehen kuvan (jos mies on tämän kaltaisessa hoitolaitoksella tekemässä itsestään fiksua kuvaa, on tämä totaalisen sairas, minä). Eikä hoito ollut minulle ansiokasta, koska en imenyt sitä itseeni. Rehellisyys puuttui itseäni ja hoitajia kohtaan.

En kylläkään ole juonut (olen kotona), mutta masennus on mitä kovin. Ollut jopa viikon, tunnen nyt todella sen viisauden "olla voimaton myös omaan elämääni nähden". Olen todella se pikkulapsi, joka on lähdössä maailmaan kotoaan Äidin turvasta. Sillä tunnen näin vastuu ja tekeminen oman elämänsä eteen on kovan työn, sekä tuskan takana. Jotain pientä yritystä tapahtuu, mutta vaivoin. Nytkin taistelen yksinolon karkuun menoa vastaan, etten soittaisi kotiini vanhemmilleni ja menisi sinne vaan olisin kotonani ja vastaisin omasta ”kurjasta elämästäni”. Se ottaa koville, mutta yritetään (muistutan koko ajan ”yritetään”). Olen sitä tehnyt jo pari tuntia kävellen edestakaisin. Tämäkin paska on näköjään koettava, että oma sairauteni alkoholiin nähden on niin ratkaiseva että myönnän olevani alkoholisti ja omin voimin en pysty siitä nousemaan.

 Olen päättänyt lähteä alkoholiongelmasta taas apua hakemaan laitoksiin, karkuun yksinäisyyttä ja omaa vastuutani itsestäni ja rempallaan olevia asioita. Tosin myös raha asiat pakottaa näin tapahtuvan. Nyt on elettävä tätä päivää, joten ratkaisut tehdään siltä pohjalta. Soitin taas rauhattomuudessa ex-kälylleni etsiessäni ex-kaveriani. Siellä eräs nainen antoi lauseita joita en ollut aiemmin kuullutkaan pölkkypää ym. Toivotin kuitenkin hyviä Jouluja sydämestäni kaikille. Vastaukseksi sain samanlaisia Jouluterveisiä.

Rahaa on mennyt roppakaupalla, sillä alueella on paljon niin paljon tar­kistamista. Olen tietysti kyvytön joka alueella. Miksi en olisi saanut jo riit­tämiin kokemuksia? Missä on silmäni ja korvani, kaikki aistit auki. Näiden kykyjen myötä tekoja. Soitan kotiini isälleni, kaipaan puhekumppania ja lähdenkin sinne siltä pohjalta. Viinaa ei tee mieli, jonka kait jo kerroinkin. Tätä ihmettelen onkohan alkoholistinen tunnetila niin sekaisin, vai onko fyysinen tarve pois ja henkinen puoli ei kaipaa lainkaan. Sekä pelko juomisen seurauksista pitää loitolla varmasti. Nytkin kaikki tulevaisuuden pelot pyörii päässäni, tuntuu ja varmasti on etten omista yhtään todellista ystävää. Ainoat toimivat siteet on kotiini. Olen kyvykäs menettämään ihmissuhteet. Toivon että isä jaksaisi jutella kanssani, sillä kaipaan puhekumppania. Taas otetaan reipasta kävelyä (pienessä huoneessa). Kävely ja mietiskely on tie­tenkin ex-kaverini ympärillä, joka tietenkin on lopetettava. Soitin isälleni ja menen sinne juttelemaan aidon rehellisesti.

Seuraava päivä:  No niin uusi päivä on koittanut olokin on hiukan parempi. Kävin isäni luona juttelemassa, sekä nukuin myös yön siellä. Silti sitä ei nukkumiseksi voinut sanoa, sillä samanlaista valvomista se on myös omalla kämpällä sillä erolla vain, että siellä tunsi olonsa rauhalliseksi muiden ollessa ympärillä. Tulin tänne kämpälle (omalle) heti aamusta ja laitoin tulet uuniin saadakseni lämmintä vettä pystyäkseni tiskaamaan. Yritän pakonomaisesti lähteä pitämään paikat siistinä olenhan sen taidon saanut oppia kaverini kanssa eläessäni.

Oikein hirvittää ajatella mitä tuskissaan tekee. Kyseessä on eilinen ilta mitä tarkoitan. Ne puhelinsoitot ympäriinsä etsiessäni ex-kaveriani. Kun viimeksi puhuin näistä ystävistäni, niitä on tosiaan liian vähän tai ollenkaan hädän hetkellä. Minä lasken rohkeasti ex-kaverini kuitenkin menneestä huolimatta tukijakseni. Asioiden hyväksymiseen ja niiden totuudellinen tilanne on suuria tekemisiä tänä päivänä. Lähtökohdat eivät ole huonot, kun tarkastelee tapauksia. Mahdollisuudet mielestäni on mihin vain. Laskenkin tervehtymiseni etu sijalle ja katsotaan sen jälkeen muut. Raha-asioissa on niin monta mahdollisuutta, ettei niitä kannata suurentamalla miettiä. Huonoimmassakin tilanteessa pitäisi pärjätä.

Oman ajatusmaailman hallintaan olisi kiinnitettävä huomio, että se pysyisi järjellisissä sekä johdonmukaisis­sa suunnissa. Hyväksymiseni hitaaseen parantumiseen vuosien tekevällä työllä, on lähtökohta. Vaikkakin se on vaikea tosiasia hyväksyä, sekä niellä sillä olen ollut niitä nopean etenemisen miehiä. Nyt on lyötävä jarrut seisakin puolelle, ehkä mieluummin käsijarru päälle ja lähdettävä tosiaan hetki hetkeltä eteenpäin. Olen aina pyrkinyt olemaan muita fiksumpi kavereitteni seurassa, päätä pitempi muita oikea puhe pyrkyri josta on rehellisyys omaa itseään kohtaan jäänyt sivuseikaksi. Omien voimavarojen lukeminen liian korkealle, koskien avustavaa työtäni muita kohtaan. Olen tätäkin liiankin suurella ryminällä suorittanut, joka on vienyt voimani, sekä tietoisuuden omasta tilastani.  Tästä näkökulmasta tulee esiin kyky hallita omaa ajatusmaailmaa. Ja siksi se onkin niitä ensimmäisiä asioita raittiuden tiellä.

Puheissani ja teoissani sen tuomarin roolin on loputtava. Tutkiessani omaa itseäni minkä tämän hetkisen tilani vuoksi pystyn, olenkin niin mahtavan määrän kieroutumia omistava ihminen, mutten sano olevani ainoa maailmassa. Ei luoda enää sitä sairasta marttyyriä itsestään mitä on tullut tehtyä, joka pohjautuu alemmuudentunteen liian voimakkaana ilmenemisenä sisälläni. Raha onkin tähän asti ollut tervehtymiseni tiellä se ensimmäinen asia, jota olen pyrkinyt tuomaan kovalla työllä esiin. Olen aiemmin painottanut tätä asiaa, eikä se mene hukkaan nytkään esille tuodessani. Sillä alkoholisti minän ensimmäinen asia muiden yli on, terveyteni kasvu etusijalle muiden sillä nämä muut tulee itsestään ja huomaamatta perässä. Eikä niihin tarvitse kiinnittää suurtakaan huomiota.

Kaikkien aistien, vaistojeni on pysyttävä vain tällä yhdellä alueella, kavereitteni seurassa saamallani tiedolla tervehdyttämiseni jatkuvuuteen. Olen sen monasti unohtanut, joten nyt kirjoittaessani parhaan kykyni mukaan näitä hetkiä ylös, olisi syytä lukea ja muistaa nämä tuskat, joita ei voi eikä pysty sanoiksi muuttamaan, myös jälkeenpäin jonain hyvänä päivänä ja tarkastella näitä. Tulihan tiskattua edes on sekin vähän, mutta eteenpäin menoa kuitenkin. Eipähän ole edessä huomenna, vaikka minunlaiselle miehelle siirto sinne olisikin käynyt vaivatta. Tällä hetkellä olen valinnut tien, joka on pikkupojasta mieheksi ja aikuiseksi. Se on tuskien tie, taival on vaikea, mutta ainoa oikea joka vie perille.

 Jumalani löytäisinpä nyt sinut ota huostaasi tämä revitty omien käsien ja toimien myötä oleva pikkupoika (en pyydä, ja katson anovasti ylöspäin ensimmäistä kertaa). Auta kasvamaan ja hyväksymään kasvuympäristö, mikä milloinkin vallitsee. Toivon, että löydän sinut rakas­tavana, enkä tuomitsevana kohdalleni.

Ajattelutavan hallinnasta nyt ja tulevina aikoina, onkin kiinnitettävä huomio asioiden oikeaan katsantokantaan. Sillä olenhan sairauden voimakkaimmil­laan sisälläni ollessa, valmis luomaan näistä niin pienistä, mutta silti luon ni­istä niin isoja asioita, ylitse pääsemättömiä. Lähtökohtana on pidettävä, tässä maailmassa minun asiani ovat todella niin pieniä vaikka mielessäni isoimmillaan, silti voitettavissa. Keinot on jo keksitty, kunhan käytän vain niitä. Jatketaan taas kun käyn Äidilläni syömässä, sillä hän soitti juuri pyytäen sinne. Se tuli sopivasti sillä alkoi yksinäisyyden ver­hoama rauhattomuus iskeä kyntensä sisälleni.

Käyty on ja palattukin tuskan kentälle (omaan asuntoon), minkä selvästi tuntee sisällä olevana rauhattomuutena. Yötkin kun menee valvoen ja horroksessa miettiessä. Kunpa muistaisin edessäpäin tämän päivän, jona ei tuskan määrää sisällä voi mitata. Voisinpa tämän olotilan sanoiksi pukea, tämä on erittäin järkyttävää (vapisen kaiken aikaa). Tämä tuska tuntuu aivan kuin olisin menettänyt jonkun ihmisen, totta helvetissä olenkin ”itseni” kaikki ihmisyys on rapissut.

Olen pelkoa ja ahdistusta täynnä oleva vapiseva ihmisraunio tuskan vaikutuksesta, vetäytyminen ihmisten kesku­udesta tuntien valtavaa häpeää ja sitä pakonomaista pakoa piiloutua jon­nekin. Olen menettänyt otteen itseeni en pysty hallitsemaan tunteitani, jotka eri tavoin joka hetki on sieppaamassa mukaansa. Kaipaan nytkin niitä, jotka olen menettänyt väärin eletyn elämän tapani myötä. On kuin tämä olisi vi­imeinen päivä tässä maailmassa, kaipuu on niin voimakas. Olenkohan ainoa, joka tuntee tätä kaipuuta (itse kuvittelen) tämän kaltaisen tuskan ripottelemien hetkien otteessa.

Tässä kävellessä ja laittaessa uunin lämpiämään, mietin menneitten aikojen tuskia samanlaisella hetkellä. Eivät ne olleet samanlaisia, vaikkakin aineellisesti olivat huonompia. Tuska ei ollut samanlaista nyt tunnen sen "oman voimattomuuteni elämääni nähden" hyvin voimakkaana pelon­sekaisena tunteena tulevaisuudesta. Voimaa pieniin tekemisiin ei tahdo saada millään. Tahtoisin vain saada puhua jonkun kaltaiseni kanssa tämän masennuksen hetkellä, joka on lyönyt kyntensä vapisevaan ruumiiseeni. Kävelin ja konttasin lattialla jo tutuksi käynyttä reittiä, jossa niin monien tuskien taivalta muulloinkin eri tavalla mitattuna on askellettu.

Tämän hetken tuska on mittaamaton, mutta kaiketi arvokkain eteenpäin ajatellen. Koska tuska on kasvattava tekijä, tuntuu oikein vaikealta ajatella ja hyväksyä tämä tosi­asia tämän hetkisen olotilan vallitessa. Tiedän ettei tänne (asunnolleni) ketään tule vaan minun olisi itse lähdettävä liikkeelle jonkun ystäväni luokse, mutta kun on joulu ei kehtaa silti tuska pakottaa näin ajattelemaan puhumisen puolesta. Nyt kun olen kämpällä ja yritän käydä nukkumaan tuskan hiukan helpottaessa (luulen tai toivon  ehkä taas kerran). En voi kuin ajatella tämän yhden kuukauden tuskan määrää, joka on ollut valtava. On valtavan helpottava tunne, kun se riivinrauta sisälläni jo hiukan höllää.

Olen nöyrästi myöntänyt näinä aikoina melkein polvillani kontaten ym­märtäväni selvästi ensimmäisen tavoitteeni (myönsin voimattomuuteni alko­holiin nähden, enkä omin voimin kykene kurjuudestani nousemaan). Minun on hyväksyttävä se tosi asia elämäni jatkuessa. Minulla on vakava sairaus sisälläni, jonka kanssa olisi pyrittävä elämään sopusoinnussa niiden rajoit­tavien tekijöiden kanssakin, jotka voi hankaloittaa elämääni normaalissa ilmapiirissä. Tarkoitan lähinnä alkoholia, siellä missä sitä on minun elämäni on tuskaista. Pyrinkin hyvin kauas siitä aineesta. Se on hyvin hitaasti, mutta varmasti saattanut sairauden tilaan itseni. Mikä ei ole mikään helppo sairaus hyväksyä (alkoholismi). Se sairaus on loppuelämäni vaivaava minua, minus­ta onkin kiinni kuinka voimakkaana se myllertää sisässäni.

Kukaan ei voi ymmärtää iloa mikä sisälläni on, olen jo viisi minuuttia tuntenut hyvää oloa tämä on mahtava tunne (huom. vain viisi minuuttia) mitä on tapahtunut? Kunpa selviäisin aamuun asti täällä kotonani. Soitin isälleni iloissani tästä olotilastani. Tämän kaltaisten olotilojen eteen kannattaa taistella, on tosi makeita totta kai tuntuu kuukauden piinan jälkeen ”makeilta”. Nyt minulle on näytetty ”tuskan” tosi ”tuskan” avulla mihin elämässäni on pyrittävä ja mihin sitä ei missään nimessä saisi päästää. Yritän käydä nukkumaan olen valvonut hyvin, hyvin paljon. Jospa uni tulisi, rukoilen sitä. Olen liian usein itkenyt kun en ole saanut unta, nytkin kyyneleet valuu poskillani.

Kirjoittanut

 Olen elämässäni hukannut paljon kaikenlaista mukavaa, koska olen pelännyt tekeväni erehdyksiä. Hakeuduin mieluummin joukkueurheilun pariin pelätessäni erehdyksien kautta tulevia häviöitä yksilö lajissa. Alkoholistina arkuuteni epäonnistumisiin on lujana kosketuksena kaiken uuden yrittämisen tiellä. Epäonnistumisen pelossa en pysty kokeilemaan, sekä opettelemaan mitään uutta, vaikka olisin siitä kiinnostunutkin. Alkoholistina minun pitää raittiuteni alussa, miksei myös edetessä, pyrkiä etsimään kaikkea mielekästä tekemistä. Nämä uudet kokemukset rakentavat raittiuden mielekkyyttä.

 Ehkäpä olen juonut niin kauan, että ammattini on unohtunut itseltäni tai taidot ovat muuten ruostuneet. Miksi minun olisi pelättävä uuden työn epäonnistumista jos tätä minulle tarjotaan. En pysty mitään oppimaan, ellen ole valmis epäonnistumaan alussa. Minun on vain rohkeasti kasattava itseni ja noustava uudelleen yrittämään epäonnistumisen jälkeen, minun ei tarvitse hävetä tai muuten kaihtaa omaa epäonnistumista. Jos jatkan tätä epäonnistumisen pelossa elämistä saavutan varmasti passiivisen elämän tavan. Saavutan epäonnistumisen pelosta, onnistumisen pelon, jollen etsi mitään uutta.

 Raittiuttani tarpeeksi saatuani halusin ostaa tietokoneen, vaikka en ymmärtänyt siitä mitään. Mutta tarvitsin työni puolesta tätä tietokonetta, joten päätin hankia tämän siitä huolimatta. Menin liikkeeseen jossa laitteita myytiin, myyjä tiedusteli koneen ominaisuuksia joita tarvitsin työssäni. Minä kerroin, etten ymmärtänyt laitteesta yhtään mitään. Hänen katseensa kertoi minulle, kuinka olin tosi hölmö, hankkia kone vaikkei ymmärtänyt siitä mitään. Maksoihan hankkimani laitekin niin paljon, ettei sitä kenenkään pitäisi hankkia huvikseen. Mutta kone hankittiin ja monien tuskien, sekä epäonnistumisien kautta opin koneen täydellisen käytön. En saanut apua mistään opin tämän järkähtämättömän periksi antamattoman tahtoni kautta oppia jotakin uutta. Kun sitten vuosien päästä menin samaan liikkeeseen vaihtamaan konetta tehokkaampaan uuteen. Myyjä tuli ovelle vastaan tervehtien, sekä lausuen kuinka piti minua ensimmäistä konetta hankkiessani ajattelemattomana. Mutta jatkoi antavansa kunnioituksen oppimalleni asialle oman periksi antamattomuuteni vuoksi.

 Minä en pelännyt silloinkaan olemista vasta-alkajana. Tämä onkin suurempia pelkoja aikuisiän koulussa, joutua vasta-alkajaksi, minun alkoholistin perusylpeys ei tahdo tätä kestää. Siksi minun pitääkin kasvattaa itseäni kohtaamaan tuntematon uusi asia pelottomasti, se on tarkoitettu vain minua varten, sillä en anna niin paljon painoa menestymiselle, mitä yritänkään.

Sivu 1 / 9