Super User

sunnuntai, 25 lokakuu 2020 13:19

Seviytymisestä

Olen usein miettinyt, kuinka ihmiset ovat voineet selvitä niistä hirmuisista keskitysleirien kauhujen voimista, sekä niiden suunnattomista erilaisista koettelemuksista. En kuitenkaan halua ajatella verrannollisesti alkoholismiin näiden voimien samankaltaisuudesta. Mutta, on tutkittukin tätä ihmisten selviämisen voiman lähdettä niiden leirien vainoilta.

Nyt tulen siihen ajatukseen, jota voisi sovittaa alkoholismiinkin sillä hän kesti, koska palauduttuaan perusteellisesti elämän biologiselle pohjalle hän havaitsi elämän hyväksi. Lisäksi heillä elämän jokainen hetki oli alkukantaista kamppailua, jolloin oli tartuttava vähäisimpiinkin käsillä oleviin pelastumisen mahdollisuuksiin: kupilliseen papusoppaa, auttavaan käteen vahingon sattuessa, tupakan tumppiin, vatsan toimimiseen, ylimääräiseen lepohetkeen tien sivussa. Näitä voisi kutsua valopisteiksi loputtomassa pimeydessä.

Ihmisten selviydyttyä leirien ja vankeuden vuosista he kertoivat lähes kaikki samankaltaisia tarinoita vapaana elämisestä ja noudattavan samoja tapoja, joita vankeudessa noudattivat, että selviäisivät. Kertomuksia oli mm. kuinka illalla nukkumaan mennessä asetti leipäpalan oman tyynynsä alle, tätä tapahtumaa suoritti vuosia. Myös toinen henkilö nähdessään tupakan tumpin kävellessään, kyykistyi heti ja otti tumpin polttaakseen savukkeen jämän (ei tarvinnut enää tehdä) näin myös sama toistui vuosia ym.

On hyvä ajatella lukemaansa, kaikista selviytymisen keinoista tuli tapa tapahtumia niin myös alkoholistille alkoholin ja humala tilan hankkimisesta tulee tapa tapahtumia pysyvästi, päivittäistä rutiinia.

Tästä tiedosta on minulle alkoholistille todella arvokasta ajattelemisen aihetta, siis pystyessäni nauttimaan pienistäkin asioista kohdalleni osuessaan, enkä vaatimaan ainoastaan suurta nautintoa tuottavia tapahtumia. Alan saavuttamaan omia valopisteitä elämäni pimeyteen.

Muistakaa ystävistänne ja läheisistänne, kuinka kaikki tarvitsevat teidän vahvempien auttavaa kättä ja tukea teiltä. Ei pidä väheksyä alkoholistin surua ja tuskaa ja kuinka niiden heikkojen voimien avulla ei yksin selviä.

Voit osallistua keskusteluun niin halutessa tai tutustua muiden kommentteihin Facebookissa

sunnuntai, 25 lokakuu 2020 13:00

Avioliiton päättyminen

Myös minulla raittiuteni alulle panemisen voimana ja innoittavana lähteenä oli ”pelko”, pelko menettää perheeni. Siis näin myöhemmin ajateltuna ei mikään paras mahdollinen ”syy” alkaa raittius. Ymmärrän nyt ettei minulla ole muita syitä kuin oman itseni vuoksi, minun elämäni. Aloitin liian myöhään raittiuden eteen tapahtuvan työn. Minun olisi pitänyt paljon, paljon aikaisemmin niin tehdä.
 
Olimme ajautuneet niin syvälle alkoholismin kurjuuteen koko perhe, että tekojeni ja jatkuvan juomiseni seurauksena avioliittomme päättyi. Muistan vuosikymmenien jälkeen, kuinka katsoin ikkunasta muuttokuormaa, joka lähti pihasta vieden rakkaimpani lopullisesti kauas pois. Itkin illalla vuolaasti, itkin vuolaasti useita vuosia itseni uneen.
 
Elin harhassa, että saisin perheeni takaisin ”joskus”, no jatkoin juomista entistä enemmän, kun ei ollut ”vastuita” pidättelemässä. En koskaan saanut perhettä takaisin, menetykset olivat lopullisia, ystäväiseni näin voi käydä.
 
Tiesin AA-kerhosta, koska tuttuja kävi siellä, pikkupaikkakunnan asiat tuntevat kaikki asukkaat. Minäkin astuin AA-kerhon ovesta viimein sisään, havaitsin, kuinka paljon oli tuttuja. Siis oli helppoa käydä, myös jatkossa. En kuitenkaan onnistunut vaan aloin juomaan usein ja taas aloin raittiuden AA:ssa. Kävin katkoilla muutaman kerran, aloin uskovaiseksi saavuttaakseni raittiuden.
 
Olen katunut usein, etten aloittanut raittiuden työtä ajoissa, kun minulla oli huonoja seuraamuksia! Tiedän että on maksullisia ja maksuttomia avun lähteitä, minä pääsin raittiudesta ja uudesta elämäntavasta kiinni maksuttomilla palveluilla ja avuilla.
Minulla oli tukihenkilö (hyvä kaveri) joka lähti mukaan, en yksin olisi koskaan osannut masennuksen vaikutuksessa hakeutua avun lähteisiin. Ojennetaan auttava käsi johon voisi läheisemme tarttua!
 
Voit osallistua keskusteluun niin halutessa tai tutustua muiden kommentteihin Facebookissa
keskiviikko, 20 touko 2020 14:08

Hirvittävä yksinäisyys

Meitä alkoholisteja lähes poikkeuksetta ahdistaa yksinäisyys, jopa ennen kuin juomisemme kehittyi pahaksi ja Ihmiset alkoivat karttaa meitä. Minä ja melkein jokainen meistä kärsii tunteista, ettemme kuuluneet mihinkään olimme joko ujoja tai arkoja emmekä uskaltanut lähestyä toisia ihmisiä tai sitten olimme meluisia seuraa hakevia seuraveikkoja alituisesti vaatimassa huomiota ja toisten seuraa vaikkakin harvoin sitä saimme. Minä en pystynyt eikä monet alkoholistit kyenneet murtamaan raja-aitoja ilman alkoholia, siksi se oli yksi hyvä syy, miksi rakastin alkoholia niin kiihkeästi. Lopulta minut kuten monet kaltaiseni oli lopulta lyöty maahan ja jätetty hirvittävään yksinäisyyteen.

Tuo viina joka lasissa oli kemialliselta koostumukseltaan vain hiukan vettä, happea ja alkoholia pani tuon miehisen miehen polvilleen, orjaksi.

keskiviikko, 20 touko 2020 13:51

Etsin tietoisesti muista ihmisistä vikoja

Olen ollut niitä ihmisiä, joka olen sairaudessani etsinyt tietoisesti muista ihmisistä heidän mahdollisesti  omaavia vikoja, tietysti oman näkemykseni perusteella. Kun keskustelin jonkun ihmisen kanssa, ei mennyt aikaakaan, kun huomasin inhoavani tätä. Jostain käsittämättömästä syystä kärsivällisyyteni ja suvaitsevaisuuteni vain loppui, enkä sietänyt häntä, en pitänyt myös hänen käyttäytymisestään keskustelun aikana.

Aloin tarkkaavaiseksi hänen kohdallaan löytääkseni lisää vikoja hänestä. Tämän seurauksena aloin jopa tuntemaan vihan tunteita häntä kohtaan. Sain vaivoin karistettua nämä tuskaiset ajatukset ja tunteet, etenkin vihan tunteet. Halveksuntani lisääntyi häntä kohtaan käsittämättömästä syystä, syystä mitä en täysin ymmärrä vieläkään.

Ehkä tärkein syy on ollut omassa suvaitsevaisuudessani, sillä en ole koskaan voinut avautua ihmisille, jotka ovat olleet minua viisaampia ja lukeneempia, sekä omanneet suuremman tiedon pohjan. Lisäksi olin kateellinen heitä kohtaan mitä he sitten edustivat. Alkaessani lisäämään kärsivällisyyttä ja ymmärtämään erilaisuuden rikkauden aloin kohtaamaan näitä ihmisiä avoimemmin keskusteluissamme.

Minun on tärkeätä muistaa toisesta ihmisestä. Vaikka hän ei mielestäni tiedä paljoa, en saa pilkata ja nauraa hänelle edes omissa ”likaisissa” ajatuksissa, sillä hän myös tietää asioita mistä minä en tiedä puolestani yhtään mitään.

maanantai, 20 huhtikuu 2020 12:46

Tiedoksi jäsennyydestä

Lue säännöt Live Chat ym. sivustomme käytöstä

Kaikki kirjoitukset ja mahdolliset asiakirjat jotka sisältyvät tähän sivustoon (LiveChat) ovat vain esitetty tiedoksi muille keskustelijoille. Mikään materiaali ei ole tarkoitettu korvaamaan ammatillista hoitoa tai ottamaan huomioon pätevän psykiatrin tai lääkärin henkilökohtaista apua, sekä lääketieteellistä hoitoa.

Materiaalia tällä sivustolla ei voida eikä saa käyttää perusteena diagnoosin tekemiselle tai hoidon valitsemiselle. Jos löydät jotain, jotka tulisi korjata, ota yhteyttä, info(at)alkoholiongelma.com


Live Chat-tuki jäsenille

Live Chat tarjoaa laadukasta vertaistukea päihderiippuvuuteen ja myös muihin riippuvuuksiin läheisille. Chatissa toimintamme arvolähtökohtina ovat käyttäjien ja yksilöllisyyden arvostaminen, yhteisöllisyys, sekä kunnioittaminen muita käyttäjiä kohtaan. 

Live Chat yksityiskeskustelut "Kynä" nimimerkin kanssa (on kirjoittanut valtavasti artikkeleita, Facebook ja alkoholiongelma sivustolle) tarjoavat ratkaisun alkoholiongelmasta käytäville keskusteluille. Yksityiset keskustelut voivat olla teksti, ääni puheluita (Skype). Jokaisella on omaa sanottavaa ja kerrottavaa kaikki on toivottavaa, mukana olemisella autamme toisia, sekä ennenkaikkea itseämme.


 Pelko ja yksinäisyys! 

Mikäli koet epävarmuutta ja kamppailet itsesi kanssa ujoudesta, sosiaalisella epävarmuudella tai pitkäaikaisilla vaikeuksilla saada ystäviä? Totuus on, että kukaan meistä ei ole syntynyt sosiaalisilla taidoilla. Ne ovat asioita, jotka opimme ajan myötä - ja hyvä uutinen on, että voit myös oppia ne. 

Huolimatta siitä, kuinka hermostuneelta tunnet itsesi muiden seurassa, voit oppia käsittelemään itsekriittisiä ajatuksia, lisäämään itsetuntoa ja tulla varmemmaksi vuorovaikutuksessa muiden kanssa. 

Sinun ei tarvitse muuttaa persoonallisuuttasi, mutta oppimalla uusia taitoja ja omaksumalla erilaisen näkökulman voit päästä ujoudesta tai sosiaalisesta arkuudesta, karkottaa yksinäisyyden ja nauttia vahvoista, täynnä olevista ystävyyssuhteista.


VALIKOT KUVA
Kun olet rekisteröitynyt: Näet LIVE Chat valikosta > Jäsennyys (raittiuteen) tämän valikon oikealla puolella Jäsennyyden erilaisia tukia! Ensin sinun pitää rekisteröitymisen jälkeen siirtyä valikosta > Jäseneksi liittyminen ja valita oma Jäsennyytesi, että pääset näihin tukiin (Tervetuloa "Tukeesi ja Katso videoita Galleria) valikoista valinta.
 
 

  
TERVETULOA "TUKEESI" (valikko), ps. VALIKOT kuvassa
Rekisteröidy sivustoomme Jäseneksi. Rekisteröinnin avulla saamme kohdistettua sinut oikeaan Jäsenet toimintapaikkaan missä saat yksilöllista tukea juuri sinulle. Lähetämme sinulle rekisteröityäsi antamaasi sähköposti osoitteeseen nimimerkin ja salasanan joilla pääset valitsemaasi omaan Jäsennyytesi sivustoon, vain sinulle. Tämän palvelun valittuasi olemme koko ajan kanssasi matkalla raittiuteen monin eri tavoin, et ole yksin raittiuden tiellä!
 
Useimmat meistä tiedämme kohtalon joka on läpikäytävä, kun emme hakeneet apua alkoholiongelmaan, mikä pahinta sitä myös minulle tarjottiin monesta suunnasta. Olin "hullu" sillä terveyteni henkisesti ja voimavarani olisivat olleet hyvät ottaessani hyvissä ajoin apua vastaan. Kuinka vaikeaa on aloittaa raittius kaiken menettäneenä syvän masennuksen tilassa. Siksi raittius pitää alkaa ennen kohtalokkaita tapahtumia juomisen seurauksina.

Menetin perheeni, omaisuuteni myös häämöttävän urheilu-urani, olin hyljeksitty ihminen. Minuakin taputeltiin selkään urheilumenestyksen takia. Kaikki oli lyhyt aikaista myös perheonni jota sain kokea. Muistan vuosikymmenien jälkeen, kuinka katsoin ikkunasta muuttokuormaa joka lähti pihasta vieden rakkaimpani lopullisesti kauas pois. Itkin illalla vuolaasti, itkin vuolaasti useita vuosia itseni uneen.

Lopettamalla alkoholin käytön kokonaan on alkoholistille ainoa tapa saada romahtanut elämä takaisin.
Mistä alkoholiongelmaan saa apua, monelle juovalle ei ole käsitystä lainkaan mistä?, pieni osa on tietoinen jostakin avun lähteestä. Internet antaa vertaistukea johon alkoholisti jää koukkuun, onko hyvä vai paha (pitkittää ja pahentaa juomisen seurauksia).

 

 
KATSO VIDEOITA GALLERIA (valikko) ps. VALIKOT kuvassa
Tarjoamme äänite palveluita Jäsen Galleria auttavalla äänitteellä toivotaan ajatusten heräämistä, myös hakea apua Alkoholismiin. Äänitteiden lisäksi artikkeleita, sekä muita argumentteja liittyessäsi Jäseneksi tule mukaan (tutustumaan).

Tällä sivulla ovat kuunneltavissa valikoituja äänitteitä nauhoitearkistosta, äänitteissä kerrotaan alkoholismin vaikutuksista alkoholin käyttäjään. Äänitteet omista kokemuksista ja niiden innoittamina ystäväiseni toivottavasti sinulle avuksi. Sinulle avuksi siinä mielessä, että saat ajattelemisen aihetta ehkä niin paljon, että alat etsimään apua ja alat ottamaan apua vastaan.

Äänitteet auttaa kuuntelemisen kautta lähestymään alkoholismia ja alkoholiongelmaa itseään. Kuulemisen kautta ymmärtäminen on helpompaa, lukemiseen keskittymiskyky ja kärsivällisyys on usein kadoksissa.

Rekisteröidy kun rekisteröitymisen jälkeen kirjaudut pääset sivustolle josta saa apua alkoholiongelmaan sekä tietoutta videoiden avulla (tutustu jäsennyys), myös opit ymmärtämään itse alkoholismia paremmin videoiden ja äänitteiden avulla, näin kykenet suhtautumaan alkoholismiin sairautena, myös oikealla tavalla. Äänitteet ym. avulla pystyt aloittamaan raittiuden tien, katkaisemaan matkanAlkoholismiin myös pitämään tämän. Monet muutkin kaltaisemme on saanut täältä raittiuden alkuun apua ja tukea, sekä raittiuden pitämiseen.

 
 
 

 
 Rekisteröitymään pääsee KIRJAUDU,REKISTERÖIDY SIVUSTOON valinnoista. Tämä mahdollisuus löytyy useilta sivuilta, mutta Kirjautuminen sivustosta helposti (kuten leike on otettu). Valitse Rekisteröidy ja täytä kohdat, katso seuraava kuva.
 

 
 Nimi ei ole pakollinen, kaikki tähdellä merkityt ovat pakollisia. Yläosassa on valintanappeja yksityishenkilölle tai yritykselle valitse kumpaa tuet. Yrittäjä voi hakea omat tunnukset ja antaa näitä yrityksensä yleiseen käyttöön, yrittäjä tee omat valinnat. Näin olet liittynyt tukeen joka on monipuolinen ja kasvaa kaiken aikaa.
 
 
Sivu 1 / 15